13 huhti

Korvaako puhelimet järkkärit 2017? Testissä Huawei P10

huawei, p10, kamera, puhelin

Kuun vaiheessa ilmestynyt Huawei P10 on Leican ja Huawein toinen yhteistyössä tekemä puhelin. Ensimmäisen P9 puhelimen ja ennen kaikkea sen kameraa arvioimme täällä viime vuonna. Koitimme tuolloin paljon panostaa pohdintaan, että kannattiko kameramerkkien Mersun lähteä mobiiliyhteistyöhön, tullen kaksiajakoisiin tuloksiin. Itse P9:n kamera oli parhaita mitä siihen mennessä oli puhelimissa nähty, mutta monta insinööritiimiä ovat tehneet paljon töitä sen jälkeen eri puhelinvalmistajien suunnittelutoimistoissa, joten onko Huawei P10 pysynyt kehityksen tahdissa? Artikkelin teon edetessä kuitenkin isommaksi kysymykseksi nousi, että korvaako puhelimien kamerat digijärkkärin tarpeen viimein vuonna 2017? Nokiahan uhosi että niin kävisi pian jo vuonna 2010.

Pimenevä Tammerkoski kelpaisi hyvin Instagramiin, muttei kestäisi kyllä yli postikorttikokoon printtaamista.

Huawei P10 vs P9

Kuvanlaadultaan Huawei P10 on selkeästi P9iä parempi, varsinkin hämärässä. Perusmalli P10 (ilman plus merkintää) on kuitenkin samalla takakameran optiikalla varustettu kuin P9, joten parannukset eivät johdu optisista seikoista. P10+ssa on valovoimaisempi Summilux sarjan objektiivi, joten se saattaa olla valokuvausta harrastavalle parempi valinta puhelimeksi.

Isoimmat edistysaskeleet Huawei ja Leica ovat tehnyt vuodessa kuitenkin puhelinta ohjaavassa ohjelmistossa ja ennen kaikkea linssin takana olevissa kennoissa. Huawei P10 puhelimen erottelukyky on noussut huimasti – kuten näistä 100% rajauksista näkyy.

Huawei P9:

Huawei P10:

Absoluuttisen tarkkuuden kannalta kuitenkaan P10:n 20 megapixeliä ei kuitenkaan näy tarkkuudessa, kun haluaa vertailla muihin puhelimiin. Tässä sama kuvaleikkaus Googlen Pixel puhelimen kamerasta (12 mpix):

Tai jopa selkeästi halvemmasta OnePlus One 3sta (12 mpix):

Tosin Huaweilla on varmasti huomattu, että he eivät tule tarkkuudessa pärjäämään muille Android puhelinvalmistajille, sillä Huawei P10:ia on markkinoitu värierottelukyvyllä valjastamalla toinen iso kansainvälinen brändi – Pantone – mukaan markkinointikelkkaan. Värit vastaavatkin puhelinvertailussa tarkimmin silmän näkemää väritystä juuri P10:ssä. Tässä vielä näkyy kokokuva siitä minkäkokoinen rajaus ylläolevat leikkaukset ovat – klikkaamalla kuvaa lataat originaalin koneellesi:

Mikä  Huawei P10 -mallissa on erityisen hyvää?

Leican suunnittelemat Pro – manuaalikuvausvalikot ovat erittäin mukavia ja intuitiivisia käyttää. Lisäksi P10:n digitaaliset lisäosat ovat kehittyneet huimasti P9:stä – Esimerkiksi HDR kuvien laatu on noussut huomattavasti ja jopa esikuvausmoodeja on tullut lisää – yökuvausta ja hidastuskuvia. Huawei P9 puhelinta on vaivannut shutterlag, eli viive siitä kun painat kuvausnappia siihen että kamera ottaa kuvan, on kadonnut. Oikein käyttämällä P10:n softaohjaus tekee monia vähän vaikeampia kuvausjuttuja mahdolliseksi ihan umpimaallikollekkin, sillä saa kuvattua tähtitaivaita, timelapsevideota ja esimerkiksi videossa on erittäin hyvä digitaalinen vakaus. Kahden kameran järjestelmän tuottama syväterävyysominaisuus (käyty tarkemmin läpi P9 arvostelussa täällä) on parantunut huomattavasti P9:stä – virhelaskelmia epäterävyysalueissa on paljon vähemmän. Epäterävien kohtien bokeh (eli epätarkan kuvan pehmeys) on miellyttävää ja oikeasti jo melko aidon näköistä.

Puhelimen HDR toiminto äärimmilleen testattuna.

P10:lla otetuissa kuvissa epäterävät alueet voi säätää jälkikäteenkin.

Onko ne kuvan värit sitä mitä voisi olettaa kun Pantonella mainostetaan? On ne – noin 50% valaisuolosuhteista et väreistä erota onko kuva kuvattu puhelimella vai digijärkkärillä – kun vielä viime vuoden puhelimissa noin 85%:ssa kuvista sen saattoi erottaa. Lisäksi jos oikeasti keskittyy kuvatessa ja tietää miten valokuvataan ja kameraa käytetään, voi saada puhelimella saada otettua kuvia, jota kehtaisi tulostaa vielä A3 koossa.

P10:llä tämänkin juhlaseurueen ryhmäkuva olisi varmaan onnistunut jotenkin vallitsevalla valolla, Jussi (oik.) joutui kuitenkin daamin iPhone 5:lla ottamaan puhelimen salamalla (yök) kuvat, jotta mitään ylipäätänsä tallentui.

Kamera, joka on aina mukana

Puhelimet ovat aina taskussa, mutta näin vakavasti kuvaamisen ottavalle yleensä on ollut pakko olla joku muukin kamera aina mukana – eihän sitä tiedä millainen auringonlasku Tammerkoskella on kun kotoa lähtee tai millainen äkkinäinen mainoskuvan tarve iskee päivän aikana. Lähdin kuitenkin muutaman viikon Etelä-Aasian kierrokselle perheen kanssa ja päätin, että en ota digijärkkäriä ja läppäriä mukaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2004. Ne hetket, jotka tosissaan halusin matkaltani taltioida, aioin taltioida filmille ja satunnaiset räpsyt sitten tulisi puhelimella.

Nepalilainen auringonlasku automaattisella panoraamatoiminnolla.

Yhdistelmä toimi varsin hyvin. Kuvasin kahden viikon aikana kuutisen rullaa filmiä, eli sellaiset 150 oikeasti tärkeämpää otosta, ja puhelimelle tuli suunnilleen toinen mokoma pieniä videopätkiä, hassutteluselfieitä lasten kanssa ja sellaisia muistoja vaikka lentokentältä, joiden taltioiminen ei olisi niin tärkeää, että kannattaisi kaivaa kamera laukusta. Samoja maisemia kun kiersin aikoinani digijärkkärin kanssa niin helposti tuli kuvattua saman verran ruutuja päivässä, kun nyt kuvasin kahdessa viikossa. Valtaosa noista ruuduista muuten makaa käyttämättöminä jossain kovalevynmutkassa, vaikka osittain ihan hyviä kuvia laadullisesti ovatkin.

Mikäs Huawei P10:ssä on huonoa?

Toki matkanvarrella tuli huomattua jotain ärsyttäviä puolia Huawei P10:ssä. Softapuolella on esimerkiksi selfiekameran puolelle tehty kaksi automaattista ”parannusta” jotka vie hermot. Toinen sumentaa kuvasta kaiken paitsi sen missä puhelin tunnistaa naaman (vähän koittaa replikoida kahden takakameran pehmennysefektiä), mutta se pilaa useammin kuvan kun auttaa sitä. Lisäksi selfiekamerassa on kaksi moodia normaali ja ryhmäkuva (laajempi kuvakulma) – mutta tässäkin tuo laajempi kytkeytyy automaattisesti päälle vain jos kamera tunnistaa useat kasvot kuva-alalla. Yleensä se ei tunnista kasvoja silloin kun sen pitäisi. Molemmat virheet ovat varsin harmittavia, koska selfiepuolen kamera oikeasti on jo niin hyvä, että sitä käyttäisi.

Päikkärit. Selfiekameran pehmennystoiminnon efekti nähtävissä kuvan nurkissa. Tässä efektissä ärsyttävää on, että se on automaattisesti päällä kun kameran ottaa esille ja toisin kun tuplakameran efekti, se ei ole säädettävissä kuvanoton jälkeen.

Toinen pieni probleema on että ensimmäisten viikkojen aikana tulet huomaamaan omat sormesi takakameran kuvassa aika usein – linssi kun on laaja ja erittäin reunassa. Kaipaisin myös Huawei P9:ssä olevaa sormenjälkitunnistinta ja takakuoressa olevaa suljinnappia, mikä on paljon miellyttävämpi kuin tuo iPhonemainen etukuoren alaosan nappi.

Vuosi 2017 – jääkö järkkärit kaappiin?

Sekä positiivinen, että negatiivinen ongelma on, että viimeistään nyt 2017 voinemme sanoa, että parhaat älypuhelinten kamerat tuottavat kuvaa, joka on digijärkkäreihin verrattavissa. Toki ne tuottavat samanlaatuista kuvaa vain riittävissä valo-olosuhteissa, vain nettikäyttöön pienennetyllä resoluutiolla ja paljon epäluotettavammin kuin modernit järkkärit. Jos kuitenkin vertaisi jälkeä vaikka vuoden 2014 kuluttajajärkkäreihin, puhumattakaan vuoden 2010 järkkäreistä mihin Nokia viittasi, niin silloin ero olisi melko vähäinen. Huawei P10 (n. 540€). kyllä voittaa 22mm varustetun Nikon d3000 tai Canonin 1000d:n.

Pitkää syväterävyys voi myös olla tehokeino.

Isona erona on tietenkin fyysiset rajoitteet, jotka pieni koko aiheuttaa. Puhelimet on varustettu (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) vain hyvin laajalla optiikalla eli urheilua, potretteja, eläinkuvia yms ei vaan niillä saa taltioitua kunnolla. Vaikka P10:iä mainostetaan potrettikuvaukseen sopivana, eihän mikään laajakulmainen objektiivi parasta kuvaa henkilöstä anna – vaikka kuinka syväterävyyttä saisi digitaalisesti säädettyä.

Normaali kuluttaja tulee olemaan kuitenkin onnellinen P10:n kameraan, sillä hän saa sillä 90% ajasta parempia kuvia kun mitä saisi ostamalla halvimman digijärkkärin. Tämä johtuu ihan vain siitä, että kuvauksessa on niin paljon avustavaa softaa puhelimessa, verrattuna järkkäriin jota harva osaa oikeasti käyttää. Vakava harrastajakin voi kuitenkin vuonna 2017  kaivaa taskussaan olevan puhelimen, jos sattuu huikea aamu-usva tai sininen hetki kun kulkee arjessa ajatuksissaan – ilman että tarvii harmitella tolkuttomasti miksi juuri nyt ei ole sitä oikeaa kameraa mukana.

Tällaiset värit olisivat vielä 2015 puhelimille olleet melko mahdottomia.

Toivoa on

Sinänsä tilanne on melko iloinen valokuvauksen historian kannalta – sillä viisitoista vuotta on kohta vierähtänyt siitä kun ihmiset luopuivat filmistä ja sen myötä maailmassa keskimääräisen otetun kuvan tekninen taso romahti. Tilannetta ei myöskään auttanut, että otettujen kuvien määrä samalla räjähti ja arvostus kuvattaviin hetkiin kosahti. Kun nyt kamerapuhelinten lippulaivamallien kamerat alkavat olemaan P10:n tasoa, voitaisiin olettaa, että ennen kuin 20 vuotta on mennyt valokuvauksen historiasta ohi, alkaa digikuvien tekninen taso olemaan keskimääräisen filmikuvan tasoa. Samalla kun puhelimet ajavat ne vielä pilvipalveluihin suoraan, niiden säilyvyyskään ei ole enää kovalevyn iän pituinen. Pimeä kausi jää siis vain parikymmentävuotiseksi.

Vertailun vuoksi jätän tähän vielä muutaman 80-luvun kameralla ja halvimmalla mahdollisella 3€:n filmillä otettua kuvaa:

mm
Juho Leppänen

Juho Leppänen on valokuvaaja, perheenisä, maailmanparantaja, yrittäjä, mediaevankelista sekä Kamerakoulu.fi:n ja Kameratori.fi:n perustaja. Hän nauttii ihmisten ohjaamisesta eteenpäin, oli osa-alue sitten valokuvaus, yrittäjyys tai arkisen elämän pikkuvalinnat.

  • EsaKivivuori

    Kiitos rakentavasta raportista 🙂

    Omalla kohdalla asia on sikäli ajankohtainen, että luovun pitki hampain jo “lengendaarisesta” Nokian 808sta, joka erityisesti ISO 50 / 100 -herkkyyksiä käytettäessä on ollut luotettava ja mainio perinteisen kameran korvaaja. Useita, kookkaitakin näyttelykuvia on tuollakin tullut otetuksi ilman että kukaan on miettinyt teknisiä seikkoja. Nopean liikkeen seuraajaksi siitä ei kylläkään ole ollut.

    Aika on kuitenkin ajanut reippaasti ohi itse puhelimen ominaisuuksista, eikä sillä ole käytännössä roolia tämän päin appsien ja kännykän kautta tarjottavien palvelujen maailmassa. Sääli omalla tavallaan, sillä esim. irrotettavan akun kunto ja toiminta-aika ovat säilyneet erittäin hyvinä. Samaa voi sanoa myös Gorilla-lasista, joka ei kymmenistä putoamisista huolimatta ole saanut naarmukakaan.

    Siksi uuden puhelimen hankinta onkin nyt kiinnostavaa karkkikauppapuuhaa. Hyviä malleja kun vaikuttaa olevan liki samalla tasolla montakin. Itse asiassa puolisoni tuore iPhone SE (vanha iPhone 4) vakuutti minut, että ihan oikeaa kehitystä on tapahtunut – ja reippaasti. Erityisesti surkeissa olosuhteissa kuvattaessa. Samaten kuvan jälkikäsittelyn mahdollisuudet sekä tietysti nopeus ovat omaa luokkaansa noihin patarautaluueihin verrattuna.

    Ainoa, josta itse en niin perusta on puhelimen litistäminen tuonne 6-7 mm:n paikkeille. Se ja liukas pinta sekä optiikan sijaitseminen lähes poikkeusetta yhdessä kulmassa eivät anna parasta mahdollista kuvausotetta. Näin yksityisen kansalaisen mielipiteenä sanoisin, että kyllä sen luurin voi osittain (ei koko alueelta) muotoilla muutaman millin paksummaksikin. Auttaisi muuten kenno/optiikka-teknologaakin tietyissä asioissa 🙂

    Hyvää kuvauskevättä!

    https://www.flickr.com/photos/esakivivuori/