22 heinä

Kolme syytä miksi olemme sukupolvi, josta ei jää yhtään kuvaa.

filmikuvaus, filmi, vanha
Ensimmäistä kertaa 70 vuoteen on kohta mahdollista, että Suomessa on täysi-ikäinen sukupolvi, joka ei voi näyttää lapsenlapsilleen omia lapsuudenkuviaan. Miksi näin? On arvioitu, että esimerkiksi tänä vuonna otetaan enemmän valokuvia, kuin 1900-luvulla yhteensä. Kaikista 2000-luvulla syntyneistä on lukemattomia valokuvia vanhempiensa puhelimissa, nettipalveluissa ja joskus jopa tallennettuna kovalevyille....
Continue reading
18 marras

Kuvien lähettäminen asiakkaalle

Kaikille valokuvaajille tulee jossain vaiheessa tilanne jossa pitäisi saada ottamiaan kuvia toimitettua eteenpäin. Mikä on siis helpoin tapa? Kuvat muistikortille ja postimerkki kylkeen? Onneksi enää ei tarvitse nähdä tällaista vaivaa. Iso kiitos tästä kuuluu koko ajan nopeutuville yhteyksille!  

Tiukka ei sähköpostille

Vaikka nykyään monien sähköpostien laatikot voivat tilallisesti olla monien gigojen kokoisia on sähköpostin liitteenä kuvien lähettäminen silti kömpelöä. Vastaanottaja ei usein pysty lataamaan kaikkia tiedostoja kerrallaan. Lisäksi liitteiden kokorajoitus tulee nykyisillä tiedostoilla nopeasti vastaan (esimerkiksi Gmail sallii liitteitä aina 25MB saakka).

Kuvien lähettäminen

Ennen varsinaista lähettämistä kannattaa kuvat nimetä järkevään muotoon, tämä helpottaa molempien osapuolien elämää. Eri systeemejä nimeämiselle on varmasti monta, mutta suosittelen tyyliä joka pitää kuvat oikeassa järjestyksessä ja sisältää tietoja kyseisestä keikasta.

Yksi esimerkki tiedostojen nimeämisestä on käyttää kaavaa VVKKPP-asiakas-sekvenssi-alkuperäinen tiedostonimi. Tällöin kuvan lopulliseksi nimeksi tulisi esimerkiksi 151118-Atte-Tanner-1-5813. Alkuperäinen tiedostonimi on mukana, jotta pystyy itse helposti palaamaan kyseiseen RAW-tiedostoon, jos tälle tulee tarvetta.

Tiedostomuoto ja koko

Hyvä kommunikaatio asiakkaan kanssa nousee tässä suureen rooliin. Kannattaa ottaa selvää haluaako vastaanottaja kuvat pieninä jpg-tiedostoina vai täysikokoisina psd-tiedostoina. Myös kuvan väriprofiili on hyvä määritellä käyttötarkoituksen mukaan (esimerkiksi sRGB jos kuva on menossa nettiin).

Teen itse usein kaksi kansiota lähetystä varten, yhden nettikokoisia kuvia varten ja toisen täysikokoisille kuville. Lähetettävissä nettikuvissa olen ottanut käytännöksi Facebookissa parhaiten toimivat asetukset:

  • 2048px pitkä sivu
  • 90 laatuasetus Lightroomista
  • sRGB-väriprofiili
  • Sharpen for screen (standard)
  • JPG-tiedostomuoto
valokuva, kuva, lähettäminen, kuvien lähettäminen, pilvipalvelu, tiedostomuoto, facebook, nettikokoinen, resoluutio

Facebook tukee parhaiten 720px, 960px ja 2048px pitkältä sivulta olevia kuvia