7 maalis

Lauri Majamaa kertoo valaisun opettelusta

Sanoisin varmaan, että itselleni tärkein varuste kamerarepussani on pieni muistikirja ja kynä. Kirjotan muistiin ideoita ja luonnostelen kuvia paljon etukäteen. Se toimii itselleni sitten jonkinlaisena lähtökohtana usein kuvaukselle, vaikka lopulliset kuvat saattavatkin poiketa suuresti usein alkuperäisestä suunnitelmasta improvisoitaessa tilanteen, paikan ja monen muun asian suhteen. Oma näkemykseni onkin, ettei kuvaaminen ole mielestäni välineurheilua, missä hyviä kuvia pystyttäisiin tekemään vain hyvällä kalustolla. ...
Continue reading
26 syys

René Garmider vangitsee ilmeitä ympäriltään

Pidän tärkeimpänä sitä, että saan kuvattua koko päivästä kaikki loistohetket – ilot, riemut ja kyyneleet. Tosi tärkeää on myös, että hääpari tuntee itsensä rennoksi etenkin potrettikuvauksissa. Se on valokuvaajilla yleensä se haastavin asia. Potrettikuvaus on hääparille usein ensimmäinen ”mallikuvaussessio”. Onnistun parin rentouttamisessa mielestäni yleensä tosi hyvin....
Continue reading
2 syys

Puuttuva linkki – kokeilussa ZEISS Batis 1.8/85 (osa 2)

85 millimetrin objektiiveja tavataan yleisesti kutsua ’potretti-linsseiksi’ sen vuoksi, että polttoväli sopii hyvin ihmiskasvojen kuvaamiseen ilman laajakulmalinsseille ominaisia vääristymiä. Vaikka edellä mainittu väittämä edustaa yleisesti ottaen hyvää lähtökohtaa erilaisten polttovälien hahmottamiseksi, on minua kieltämättä hieman ärsyttänyt se, että monilla ulkomaisilla keskustelupalstoilla Zeiss Batis 1.8/85 on luokiteltu nimenomaan ’potretti-linssiksi’ – ikään kuin objektiivit suunniteltaisiin vain yksittäisiä kuvatyyppejä varten....
Continue reading
1 syys

Uusi aikakausi – kokeilussa ZEISS Batis 1.8/85 (osa 1)

Jonkin aikaa sitten Zeiss aiheutti melkoisen yllätyksen kun se ilmoitti tuovansa jo aikaisemmin lanseeratun Loxia-sarjan lisäksi myös uuden Batis-linssiperheen Sonyn FE-järjestelmälle. Tämä on tietysti hyvä uutinen Sony Alpha-kuvaajille ja kertoo ainakin siitä, että panostaessaan näin vahvasti Sonyn Alpha-järjestelmään, Zeiss näkee peilittömien mikrojärjestelmäkameroiden edustavan valokuvaamisen tulevaisuutta....
Continue reading
29 elo

Anna Julia ottaa minimalistisia muotikuvia

Aitous on myös asia, joka on mulle äärimmäisen tärkeä asia kuvissa. Kuvien teemat voivat vaatia näyttelemistä mallilta, mutta tunteiden on oltava aitoja, jotta kuvat ovat uskottavia. Feikkaaminen näkyy kilometrien päähän ja liika yrittäminenkin voi helposti pilata lopputuloksen. Aitous on nykypäivänä niin harvinaista, että kun sitä löytää jostain, ei siitä halua päästää irti....
Continue reading
21 huhti

Muotikuvaukset Lars Johnsonin kanssa

muotikuvaukset, potretti, muotokuva, luonto, valokuvaaja, valokuvaus, metsä, nainen, syväterävyys
Lars Johnson on Helsingistä tuleva valokuvaaja, joka keskittyy lähinnä kuvaamaan potretteja ja muotia. Hän avasi hiljattain omille sivuilleen blogin, jossa pääsemme heti kurkkaamaan tämän videon muodossa kuinka hän toteutti mainoskuvaukset Iberolle. Mallina kuvauksissa toimi Miss Helsinki 2016 2. perintöprinsessana tutuksi tullut Hanna Päivärinta. Lars kertoo blogillaan, että tunnelman rentouttamiseksi musiikki on hänelle tärkeätä, mieluiten rento rock hänen tapauksessaan. Näissä kuvauksissa hänellä oli soittolistalla laidasta laitaan musiikkia klassisesta rokista uudempaan.   Valollisesti mainoskuvat toteutettiin aika pitkälle kolmella valolla, joissa Lars käytti eri valonmuokkaimia, kuten perinteistä softboxia, octaboxia ja beauty dishiä. 
Koko artikkelin voi lukea Larsin omasta blogista: täältä  ...
Continue reading
1 maalis

Ammattina persoonalliset kissakuvat

iiro rautiainen, kissakuvaus, ammattilainen, kissa, kissat, lemmikit, lemmikkikuvaus, eläimet, eläinten kuvaaminen, studio, yritys
Inspiraatio tälle idealle syntyi klassisesti hampaita pestessäni eräänä iltana! Elin lapsuuteni kissojen keskellä, mutta täyttäessäni 12 jouduin muuttamaan heidän keskeltään pois. Tämän jälkeen minulle ei ole tullut uutta mahdollisuutta elää enää heidän kanssaan. Olin alitajuntaisesti miettinyt, että kuinka ihmeessä voisin kuitenkin viettää enemmän aikaa kisujen kanssa. Tuolloinhan se sitten valkeni! Varsinaisesti kissakuvaajiksi itseään tituleeraavia kuvaajia ei hirveästi ole niin Suomessa kuin ulkomaillakaan, joten tottakai tähän oli omaa osaamistani tarjottava!...
Continue reading
28 helmi

Parhaat objektiivit potretteihin

objektiivi, muotikuva, muotokuva, potretti, muoti, atte tanner, hämärä, poseeraus, asennot, poseeraaminen
Keskityn valokuvauksessani lähinnä ihmisten kuvaamiseen, jonka takia haluan tässä artikkelissa kertoa omista suosikkiobjektiiveistani tähän tarkoitukseen. Pyrin aina kuvaamaan kohteeni mahdollisimman kunnioittavasti, joka tarkoittaa etten turhaan halua vääristää kuvattavan piirteitä. Objektiivi valinnalla on suuri merkitys kuvan lopulliseen tunnelmaan, jonka takia eri linssien parhaat puolet on hyvä tietää. Millainen tyyli sinulla on? On mahdotonta suositella yhtä tiettyä objektiivia, joka sopisi kaikille. Tästä syystä kannattaa miettiä millaisia muotokuvia haluaa itse ottaa. Kuinka paljon taustaa haluaa saada kuviin mukaan? Tämä vaikuttaa omalla kohdallani eniten objektiivi valintaan, sillä pidemmällä putkella on välillä vaikea saada kohteen lisäksi ympäristöä mukaan. Tykkään itse kertoa ison osan kuvan tarinasta ympäristön kautta, jonka takia huomaan valokuvaavani paljon melko lyhyillä polttoväleillä.
Kiinteä vai zoomi? Mikä ihana ikuisuuskysymys Monet potrettikuvaajat tuntuvat vannovan kiinteiden objektiivien nimeen. Nykypäivän laadukkaissa zoomeissa riittäisi varmasti myös piirto potrettien kuvaamiseen, mutta silti omasta kamerarepustani löytyy pelkkiä kiinteitä linssejä. Kuvaustilanteessa haluan keskittyä täysillä kohteen kanssa yhteyden löytämiseen, jonka takia koen että kiinteillä linsseillä en jatkuvasti ole vaihtamassa polttoväliä ja testailemassa vaan pystyn keskittymään paremmin tietyn kuvan tavoitteluun. Nautin itse erittäin lyhyestä syväterävyysalueesta, jolla tavoittelen tiettyä visuaalista kieltä. Kiinteiden objektiivien valovoiman ansiosta pääsen tähän unenomaiseen tunnelmaan helposti. Kuvaan usein välillä f/1.8 - f/2.2, joka rajaa omalta osaltani lähes kaikki zoomit pois. [eltd_separator...
Continue reading