Juha Törmälä on yksi Suomen arvostetuimmista muotokuvaajista. Hänen tunnetuimpia töitään ovat mm. Imagelle ja HS Kuukausliitteelle tehdyt henkilökuvat. Juhan tyylille on ominaista ajattomat muotokuvat, joissa henkilö esiintyy voimakkaasti ja elegantisti. Vuonna 2015 Juha valittiin Edit-kipailussa vuoden lehtikuvaajaksi.
Juha Törmälä on perustanut Quiet studion yhdessä vaimonsa Outin kanssa Kaapelitehtaalle vuonna 2014, jossa tapasimme tätä haastattelua varten. Puhuimme Juhan matkasta valokuvaajaksi, hänen tyylinsä kehityksestä pian 25 vuotisen uran aikana ja Quietin tulevista työpajoista.
Miten olet päätynyt valokuvaajaksi?
Olen opiskellut valokuvaajaksi Taideteollisessa korkekoulussa 90-luvulla. En ole koskaan valmistunut, mutta tein opinnot siellä. Ennen tätä oli jo työntöä alalle, sillä isäni oli harrastekuvaaja ja äiti kuvataitelija. Se on ollut luonnollinen kasvualusta kuvalliseen kiinnostukseen.
Opiskelin muuta parikymppisenä ja olin Tapiolan Stockmannin minilabbiksessa kehittämässä kuvia työkseni. Siellä pystyin samalla testailemaan omia juttua ja olin ruvennut siinä vaiheessa ottamaan kuvia harrastukseksi.
Isäni oli opettanut pimiön alkeet kotona kellarissa. Silloin vielä homma ei tarttunut, mutta siinä vaiheessa, kun sain kuvata ja printata omia kuvia, homma rupesi kiinnostamaaan toden teolla. Sieltä tuli kimmoke ja pyrin Taikkiin vuonna 1992, jonne pääsin ekalla yrittämällä.
Eräs käännekohta oli esikoiseni syntyminen kun olin 21-vuotias. Perhe-elämä oli kuvioissa ja kuvasin lastani. Oman lapsen kuvaaminen oli toinen sytyke valokuvaamiseen.
Millainen opiskelija olit Taikissa? Mitä tykkäsit kouluajoista?
Opiskelu oli kivaa aikaa ja meillä oli hyvä porukka. Olin yksi vähemmistöstä, joka pyrki töitä tekevän valokuvaajan rooliin. Tein muotokuvia jo pääsykoetehtäviä varten ja rupesin erikoistumaan niihin jo opiskeluvaiheessa. Muotokuvausta sain harjoitella Taikin hienossa studiossa.
Mikä sinua kiehtoo potrettikuvauksessa?
Kyllä se on kasvot ja ihmiset. Vaikea kuitenkin ymmärtää mistä tämä kiinnostus itselleni tulee. Toisaalta potrettien tekeminen on yksi maailman vanhimmista taidemuodoista, joten sen kiinnostavuutta ei tarvitse hirveästi perustella.
Varmaan osa tästä on tullut perheeni kautta. Siellä on ollut paljon kuvallista ajattelua. Muistan myös kuinka koulupoikana aina piirsin ihmisiä. Näihin piirsin valon ja varjon ja tutkin miltä valo kasvoilla näyttää.
”Erityisesti minua on kiehtonut hollantilaiset muotokuvamaalarit ja renesanssi. Täältä tulee omaan tekeemiseeni sellainen tapa, että kuvaan asettaudutaan ja kuvattavaa ihaillaan.”
Miten oma tyylisi valokuvaajana on kehittynyt urasi aikana?
Jatkuva tekeminen on kirkastanut omaa tekemistä ja olen tullut teknisesti vakaammaksi. Minulla on ollut hyvä tuuri, sillä olen pystynyt harjoittelemaan kuvaamista töiden kautta. Olen kuitenkin tehnyt kuvia työkseni jo pian 25 vuotta. Tämän takia kehitys on ollut luonnollista.
Muotokuvaukseen rupesin varinaisesti erikoistumaan, kun menin Kauppalehteen töihin ja keskeytin koulun kesällä 1998. Silloin muistan että lamppu syttyi ja mietin että ”hitsit voisin erikoistua tähän ihan oikeasti”. Omasta tekemisestä rupesi silloin jäämään dokumentarismi ja muu tekeminen pois.
Kauppalehdessä sain tehdä paljon kuvauksia. Yleensä kuvauksia oli useampi päivässä, joten se on ollut tosi hyödyllistä muotokuvauksessa kehittymisessä. Kaikissa kuvauksissa oli ihmisiä tavalla tai toisella.
Siitä muutaman vuoden päästä rupesi ilmestymään Kauppalehden lauantainumero Presso, joka oli kaupunkijournalismilehti ja paljon Kauppalehteä raikkaampi ja makeempi. Siellä oli lisäkseni yksi toinen valokuvaaja. Yhdessä tehtiin muotokuvia, henkilökuvia, studiokuvia kanteen ja isoja henkilöjuttuja.
Miten luonnehtisit omaa tyyliäsi? Omassa esittelyssäsi puhut ajattomuudesta.
Tärkeitä esikuviani valokuvauksessa on Irving Penn, Annie Leibovitz ja Richard Avedon. Lisäksi olen ottanut vaikutteita klassisesta muotokuvauksesta ja maalaustaiteesta. Erityisesti minua on kiehtonut hollantilaiset muotokuvamaalarit ja renesanssi.
Täältä tulee omaan tekeemiseeni sellainen tapa, että kuvaan asettaudutaan ja kuvattavaa ihaillaan. Tämä ei Suomessa ole kovin tavallinen asia. Suomessa ei ole tapana ihailla toista ihmistä. Heti aletaan epäilemään, että kuka toi luulee olevansa kun on tollain tuossa kuvassa.
Amerikkalaiset lehdet taas ovat täynnä ihailevia potretteja. Itse olen uinut vastavirtaan ja tuonut tätä perinnettä Suomeen. Merkittävyyttä ja olemassa oloa tavallaan juhlitaan ottamalla muotokuva kaikkien nähtäväksi. Tämä on vanha perinne myös maalaustaiteessa.
”Pyrin olemaan oma itseni ja tekemään suoria, hyviä kohtaamisia kuvattavien kanssa.”
Miten rakennat hyvän ilmapiirin kuvaustilanteessa?
Minulla ei ole tähän mitään erikoiskikkoja. Olen tällainen melko rauhallinen ja vähäeleinen tyyppi. Yleensä menee hyvin sillä tavalla. Pyrin olemaan oma itseni ja tekemään suoria, hyviä kohtaamisia kuvattavien kanssa.
Joskus kuvauksissa ei small talkata mitään. Saattaa olla vähän aikaa varattuna ja välillä kuvattava saattaa suoraan vaan kävellä taustan eteen ilman että ollaan sanottu mitään.
Miten suhtaudut tilanteeseen, jossa henkilö näkee kuvaustilanteessa kuvansa ja on jollain tavalla tyytymätön?
En kovin herkästi näytä ruutuja kuvaustilanteessa. Koen että tiedän parhaiten mikä toimii, jonka takia en kysy mielipiteitä. Usein asiakkaana on lehti tai yritys, ei kuvattava itse.
On eri homma pitää kuvattava tyytyväisenä, kun valokuvaajan työ tehdä hienoja kuvia lopullista asiakasta varten. Toki pyrin olemaan ystävällinen. Kuvaustilanteessa ei saa olla hyväksikäyttöä yhtään.
Teet tällä hetkellä paljon asiakastöitä. Riittääkö sinulla oma aika ja jaksaminen omien projektien tekemiseen?
Oma tekeminen on kieltämättä ollut vähempää. Saan kuitenkin tehdä asiakastöitä omista lähtökohdista, joka antaa palkitsettavuutta ja tyydystä niin paljon, ettei omien kuvien tekeminen ole koko ajan mielessä.
Mihin viimeaikaiseen kuvaan olet erityisen tyytyväinen?
Viime kesäkuussa sain kuvata kirjailija Pajtim Statovciä HS Kuukausliitteelle. Tästä tuli sarja johon olen tällä hetkellä erityisen tyytyväinen. Nämä olivat kuvaukset, joissa kaikki lähti heti toimimaan ja ruvettiin vaan tekemään. Tultiin kuvattavan kanssa hyvin toimeen ja se oli sellaista mukavaa tekemistä. Ei tarvinnut keskustella hirveästi ja ei oltu juuri mistään eri mieltä.
”Muotokuvaukseen kuuluu mielestäni se että loput jätetään tilanteeseen. Luon itse puitteet ja jätän kuvaukselle tilaa.”
Miten tarkkaan suunnittelet kuvia etukäteen?
Kyllä niitä tulee suunniteltua. Mä ajattelen, että ennen kuvauksia valitsen omasta keinovalikoimasta etukäteen sopivan lähestymistavan. Tiedän näiden olevan toimivia juttuja. Tämä voi tarkoittaa, että valitsen sopivan taustan ja valon yhdistelmän tai se onko rekvisiittaa vai ei.
Yksi minulle toimiva ratkaisu on harmaa käsinmaalatttu tausta. Tätä käytän niin että pyydän ihmistä olemaan melko lähellä, jotta taustaan tulee varjo. Erilaisia tapoja valaista minulla on sitten kourallinen.
Muotokuvaukseen kuuluu mielestäni se että loput jätetään tilanteeseen. Luon itse puitteet ja jätän kuvaukselle tilaa. Itse kuvaushetkessä voidaan sitten katsoa mikä toimii parhaiten. En halua olla sellaisessa tilanteessa, että olisin tiukasti päättänyt millainen lopullinen kuva tulee olemaan.
Valokuvaajalla ei lopulta tarvitse olla hyviä ratkaisuja kovin montaa. Pitää vaan valita näistä se sopiva. Täytyy hallita ne omat jutut! Mutta ei todellakaan tarvitse hallita kaikkia valonmuokkaimia tai valojen asentoja.
Tyylikeino jota olet käyttänyt useasti on kuvaustilanteen näyttäminen kuvan katsojalle. Kuvissassi saattaa näkyä valojalustoja ja muuta kuvaustilanteeseen kuuluvaa kalustoa. Mitä ajattelet tästä?
En ole älyllistänyt tai purkanut tätä tyylikeinoa aikaisemmin sanoiksi. Se on mielestäni ensinnäkin yksinkertaisesti hyvä tyylikeino, joka antaa hyvän kerrostuman kuvalle.
Mutta jos asiaa miettii, niin se on hyvin rehellinen tapa kuvata. Siinä näytetään, että kyseessä on keinotekoinen maailmaa ja puhutaan muotokuvauksen kieltä. Tilanteessa ei näin ollen ole mitään dokumentaarista. Tämä tyylikeino myös näyttää etten ole ulkopuolelta seurannut tilannetta, vaan olen päättänyt nostaa kuvattavan esille. Kuvan toteutus tekee tämän katsojalle selväksi. Pitää kuitenkin muistaa, että paljon näistä asioista jätän myös AD:n ratkaistavaksi.
Lisäksi olen Annie Leibovitzin suuri ihailija, jolta olen saanut vaikutteita tähän tyylikeinoon. Hänen kuviaan ja tekemistä olen opiskellut tarkasti.
Olet syksyllä järjestämässä kaksi valokuvaustyöpajaa. Millaisia asioita niillä käsitellään?
Eli meillä on tulossa kaksi kurssia. On muotokuvauksen peruskurssi ja sitten jatkopäivä. Myöhäisempi jatkokurssi on tarkoitettu sellaisille tekijöille, jotka ovat käyneet peruskurssin tai kenellä on aikaisempaa kokemusta studiokuvaamisesta.
Kursseilla tehdään paljon itse ja nähdään miten Juha tekee hommat. Lisäksi kerron omia ajatuksiani muotokuvauksesta. Osallistujat harjoittelevat muotokuvien ottamista ja valaisua studiosalamalla käyttäen erilaisia valonmuokkaimia. Yksi tärkeimmistä jutuista mitä olen huomannut, on studiovalaisun kokeileminen. Mitä sillä voi tehdä? Tämä tuntuu olevan monille ammattikuvaajillekin peikko.
Kuvaajan ja kuvattavan välinen vuorovaikutus on myös isossa roolissa kurssilla ja sitä käydään huolella läpi. Lisätietoa molemmista kursseista löytyy täältä: Quiet Workshops
Kenelle peruskurssi erityisesti soveltuu? Mitä olisi hyvä osata ennen kurssille tuloa?
Kameran käyttö olisi hyvä osata ennen kurssille tuloa. Ainakin niin että pystyy asettamaan ajan ja aukon, eikä käytä mitään esivalintaa. Se on oikeastaan ainoa vaatimus. Tärkeintä on kiinnostus.
Kameran käyttö on sellainen, että kyllä mä kurssilla opastavan tarvittavat asiat, jos siihen on tarvetta. Oma tyylini on kuvata paljon ja sillä hakea kuvaan pieniä nyansseja ilmeiden ja muun puolesta. Tämä tarkoittaa, että kameran käytön pitää olla sulavaa. Muuten homma menee vaikeaksi.
Olet urasi aikana vetänyt useita työpajoja. Kuinka näiden sisältö on muuttunut vuosien varrella?
Olen huomannut että osallistujat haluavat päästä tekemään itse, joten kursseilla on aikaisempaa vähemmän teoriaa ja enemmän tekemistä.
Näytän pienen esimerkkikuvauksen ja kerron matkan varrella omia juttuja. Meillä on työpajoissa kaksi settiä pystytettynä, jotta kaikki pääsevät kuvaamaan. Iltapäivällä näytän oman työnkulkuni kuvankäsittelyssä.
Mikä on hienointa opettamisessa? Mistä tulee onnistumisen tunne?
Varmaan se, kun näkee, että jollain osallistujalla lamppu syttyy tai kun vasta-alkaja huomaa miten helposti studiovalaisulla pystyy saamaan komeeta jälkeä. Monet ovat lähettäneet jälkikäteen viestiä ja kertoneet saaneensa kurssista kimmokkeen lähteä tekemään studiovalaisua.
Jokaisen kurssin jälkeen perustamme lisäksi Facebook-ryhmän, jossa kuvista keskustelua jatketaan jälkikäteen.
Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on kursseihin liittyen?
Jatkossa tulen tarjoamaan myös yksityistunteja, joka pitävät sisällään valmentamista ja mentorointia. Nämä tulevat olemaan erityisesti nuorille ja harrastajille suunnattuja. Yksityistunneilla voi myös saada palautetta omasta tekemisestään portfoliokatselmuksien muodossa tai apua näyttelyprojektin varrella. Kaikki tämä tietysti henkilökuvausnäkökulmalla.
Näitä ei vielä ole julkaistu, mutta meidän Instagramia ja Facebookia kannattaa seurata. Näistä tulee sinne tiedot jossain vaiheessa.
”Valokuvaus on siitä vaikea laji, ettei ole mitään yhtä oikeaa. Tykkään katsoa ja harrastaa myös paljon urheilua. Siellä säännöt ovat harvinaisen selvät. ”
Onpa hienoa! Yksi ongelma tuntuu olevan, että koulun jälkeen on vaikea saada rehellistä palautetta omasta tekemisestään.
Valokuvaus on siitä vaikea laji, ettei ole mitään yhtä oikeaa.
Tykkään katsoa ja harrastaa myös paljon urheilua. Siellä säännöt ovat harvinaisen selvät. Jos esimerkiksi teet tietyn määrän maaleja on se aukottomasti hyvä suoritus. Valokuvauksessa ei ole mitään sellaista. Kaikki on katsojan mielipiteestä kiinni.
Tämän lisäksi pitäisi muistaa, että kaikkia ei voi miellyttää. Aloittelevat valokuvaajat menevät helposti siihen vipuun, että he yrittävät miellyttää kaikkia. Lopulta päätyy sellaiseen tilanteeseen, että tekee hyvin keskinkertaista kamaa. Itseään on hyvä muistuttaa, ettei kaikkien ole tykättävä omista kuvistaan.
Oman tekemisen kehittämisessä pitää kuitenkin muistaa, että lopulta ratkaisevaa on konkreettiset toimet. Voin näyttää ja antaa suuntaa, mutta pelkästään puhumalla ei voi oppia hyväksi valokuvaajaksi. Samalla tavoin kuin matseja katsomalla ei voi tulla hyväksi jalkapalloilijaksi.
