Instagramia ahkerasti päivittävä Anna Julia kiinnitti toimituksemme huomion puhtaalla tyylillään, joka pysyy yhdenmukaisena projektista toiseen. Hän kertoo olevansa kiinnostunut poikkeavista persoonista ja pitää kuolemaa yhdestä kauneimmista asioista.
Kuinka kiinnostuit valokuvaamisesta?
Olen aina ollut tosi visuaalinen ihminen ja kiinnostunut taiteesta ja kaikesta luovuuteen liittyvästä. Se, että mä pääsen jatkuvasti toteuttamaan itseäni jollain tapaa, on aina ollut mulle elinehto. Jos siihen ei ole aikaa tai muuten vain mahdollisuutta, tulee musta helposti todella ärsyyntynyt ja onneton ihminen. Ja silloin sitä sisäistä tyhjiötä pyrkii helposti täyttämään kaikilla tilapäisillä mielihyvän tuottajilla.
Luovuus on ollut mulle myös vähän kuin portti toiseen todellisuuteen. Salaiseen päänsisäiseen pakopaikkaan, jonne mä menen aina turvaan kun elämä potkii päähän. Mä tykkään myös tarkkailla paljon ihmisiä, mikä on varmaan myös yksi niistä syistä miksi valokuvaaminen alkoi lopulta kiinnostamaan. Kaikki erilaiset ja poikkeavat persoonat ovat aina olleet mun mielestä lähes hypnoottisen kiinnostavia. Bussissa mä istuisin heti ensimmäisenä sen pakko-oireisen tai itsekseen mutisevan matkustajan viereen.
“Kaikki erilaiset ja poikkeavat persoonat ovat aina olleet mun mielestä lähes hypnoottisen kiinnostavia”
Millainen koulutus sinulla on, vai oletko täysin itseoppinut valokuvaaja?
Elämän koulu. Mä en ole koskaan pitänyt kouluista. Ne kaikki säännöt ja auktoriteettien palvominen sai vain miettimään, että olenko mä kotoisin edes samalta planeetalta näiden ihmisten kanssa. Kouluympäristö tuntui vain tukahduttavan mun itsenäisen ajattelun ja luovuuden.
Mulla oli paljon suurta vihaa mun sisällä kouluaikoina. Tuntui, että elämä valui hukkaan silmien edessä ja mä tulin todella skeptiseksi koko elämää kohtaan. Mä halusin olla vapaa ja elää ja hallita mun omaa elämääni.
Vähän päälle vuosi sitten mä ostin kunnon kameran viimeisillä säästöilläni ja päätin, että haluan muotikuvaajaksi. Se idea syntyi aika hetken mielijohteesta, niin kuin monet muutkin mun ideat. Sitä ennen me kuvattiin ensimmäinen photoshoot kämppiksen kanssa mun puhelimella. Suurimman osan asioista mä olen oppinut Youtuben tai Googlen avulla ja paljon ihan vain itse kokeilemalla. Muutamia käytännön neuvoja olen saanut myös valokuvaajakavereiltani.
Kuvissasi on usein selkeitä linjoja ja paljon upeita vaaleita sävyjä. Miten itse kuvailisit
omaa tyyliäsi?
Mun kuvat on aika minimalistisia. Niissä on sellainen feng shui ja rauha, mitä mä tavoittelen myös henkisesti. Mun mielestä minimalismi kuvastaa muutenkin tosi hyvin suomalaisuutta. Se on yhtä yksinkertaisen harmonista ja kaunista kuin Suomen luonto. Mä tykkään siitä, että kuvassa keskitytään kuvan kohteeseen ja sen takia pidän taustatkin yleensä tosi yksinkertaisina, ettei mikään vie huomiota epäolennaiseen.
Aitous on myös asia, joka on mulle äärimmäisen tärkeä asia kuvissa. Kuvien teemat voivat vaatia näyttelemistä mallilta, mutta tunteiden on oltava aitoja, jotta kuvat ovat uskottavia. Feikkaaminen näkyy kilometrien päähän ja liika yrittäminenkin voi helposti pilata lopputuloksen. Aitous on nykypäivänä niin harvinaista, että kun sitä löytää jostain, ei siitä halua päästää irti.
“Mä tykkään siitä, että kuvassa keskitytään kuvan kohteeseen ja sen takia pidän taustatkin yleensä tosi yksinkertaisina.”
Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä?
On paljon inspiroivia asioita, täytyy vain olla oikeessa mielentilassa inspiroituakseen. Mun mielestä inspiraatio on vain tunnetila. Hyvinä päivinä kaikki on niin kiehtovan kaunista ja yliluonnollista, mutta samat asiat eivät välttämättä enään jaksa herättää mitään mielenkiintoa seuraavana päivänä.
Hetki sitten inspiroiduin kuolleen variksen raadosta, jonka löysin iltalenkilläni. Toin sen mukanani kellariimme, naulasin sen siivistä oveen kiinni ja kuvasin, kun ötökät kävelivät pitkin sen mädäntynyttä ruumista. Kuolema on yksi kauneimmista asioista, mitä mä tiedän.
Kuinka tärkeä osa kuvankäsittely on sinulle?
Tosi tärkeä. Se tekee vähintään puolet lopputuloksesta. Kuvanmuokkaus ikään kuin herättää kuvan henkiin ja tekee siitä täydellisen. Sen voimaa ei pidä koskaan aliarvioida. Mä karsin yleensä kuvista muokkaus vaiheessa pois kaiken, mikä kiinnittää katseen turhaan itseensä ja vie huomiota pois kuvan kohteesta.
Mikä on itsellesi tärkein varuste kamerarepussasi?
Mä en ole koskaan ollut mikään välineurheilija kuvaamisen suhteen. Mulle kamerakin on vain välikappale. Kamerarepustani ei siis löydy kyllä mitään jännittävää.
Tosin tärkeimpinä tai raskaimpina päivinä mulla on yleensä mukana jonkinlaisia onnenamuletteja. Mä olen ehkä vähän taikauskoinen, mutta ne tuo varmemman ja rauhallisemman olon mulle.
Ketä kuvaajia sinä itse ihailet, ja miksi juuri näitä?
Mä en oikeastaan seuraa ketään valokuvaajaa aktiivisesti. Oon ehkä enemmän kiinnostunut omista tekemisistäni. Mario Testinoa tosin voin kyllä sanoa ihailevani. Eikä sen sanomiseen tarvitse edes mitään perusteluita, mieshän on elävä legenda.
Mihin viimeaikaiseen kuvaasi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?
Mä en voi sanoa olevani tyytyväinen yhteenkäään kuvaan, mitä olen ikinä kuvannut. Mä olen perfektionisti.
Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita sinulla on valokuvauksen suhteen?
Mä haluaisin päästä luomaan jotain kaunista ja ennennäkemätöntä. Mulla on paljon annettavaa, mutta ei ehkä vielä keinoa millä saada sitä kaikkea ulos musta. Mä haluaisin, että ihmiset näkisivät ne samat asiat mitä mä näen mun pään sisällä. Toisaalta niistä kertominen saa kaiken tuntumaan jo niin uskomattoman laimealta, etten edes yritä selittää sen enempää.
Ne kaikki säännöt ja auktoriteettien palvominen sai vain miettimään, että olenko mä kotoisin edes samalta planeetalta näiden ihmisten kanssa.
——————–
Näin sanoo henkilö — joka kuvaa laajennettuja passikuvia eikä ole siis ollut koskaan valokuvauskoulussa. Miten hitossa hän voi silloin tietää mitä siellä tehdään ja kuka säännöt asettaa ja miltä planeetalta valokuvauksen opettajat ovat? Omituista.
Joskus jää suu auki katsomaan kun 15 tusinaan mahtuvia plagiaatteja – joita on web täynnä- kehutaan estotta omanlaisiksi ja puhtaan tyylisiksi. Vain valokuvakoulutus kritiikkeineen takaa kyvyn muunnella jatkossa omaa kuvaamistaan koska siihen sisältyy taidehistoriaa.
“Aitous on myös asia, joka on mulle äärimmäisen tärkeä asia kuvissa.” – “Kuinka tärkeä osa kuvankäsittely on sinulle?
Tosi tärkeä. Se tekee _vähintään puolet_ lopputuloksesta.”
Jaha. Ja todetaan samaan hengenvetoon ettei Joren kommenttia lukiessa voi kuin nyökytellä.
Kuulostaa siltä estä nyt ovat sedät comb over tutisten ja näppis liekeissä tulleet aivopiereskelemään. Näitä kommentteja lukiessa voi vain ihmetellä, miten nuori ja menestyvä voi aiheuttaa noin paljon pelkoa kompostoitumisvaiheessa olevissa sedissä. Suoraselkäinen mies vain syttyy, kun nainen on omapäinen ja itseoppinut! Kuvat itsessään ovat erittäin onnistuneita tämä haastattelu herätti ihan uuden kunnioituksen kuvaajaa kohtaan 🙂