2 marras

Filmikuvaajia on enemmän kuin voisi kuvitella

Nykyäänhän digikamerat ovat huikeita vehkeitä, joilla voi kuvata suunnilleen säkkipimeässäkin. Teknologiassa ollaan tultu pitkälle, joten onkin kiinnostavaa, että sen vastareaktiona monista vanhoista filmikameroista pyyhitään pölyjä tälläkin hetkellä ja monet ovat innostuneet filmikuvauksesta uudestaan. Itselleni kävi juuri näin.

Paluu filmikuvaukseen

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa filmikuvauksen päivät edelleen hyvin. Olen itse 80-luvun lapsia ja lapsuudessani ei toki digikameroita pahemmin nähty. Kun itse kiinnostuin valokuvauksesta ensi kerran ihan tosissaan, filmiaikakausi veteli viimeisiään. Elettiin 90-luvun loppua, jolloin digikuvaus kärsi vielä synnytystuskiaan. Ennätin kuvata pari kolme vuotta Pentaxin filmijärkkärilläni kunnes maailma siirtyi melkoisella vauhdilla digikuvauksen aikakauteen ja yht’ äkkiä filmi oli virallisesti vanhanaikaista ja epämuodikasta siitäkin huolimatta, että digikuvaus eli kuvanlaadullista keskiaikaansa vielä useita vuosia. Omakin kalusto vaihtui Canonin digipokkariin ja koululta alituisessa lainassa olleeseen Nikonin järjestelmäkameraan. Kaikki filmivehkeeni unohtuivat hyvin pitkäksi aikaa kellarilaatikkoon enkä vielä pari vuotta sitten oikeastaan edes muistanut sellaisia omistavani.

Päivittäessäni digikameraani hieman uudempaan peliin — sellaiseen trendikkääseen peilittömään järkkäriin, satuin törmäämään lukuisiin artikkeleihin, jotka käsittelivät vanhojen objektiivien adaptoimista peilittömiin kameroihin. Innostuin itsekin ostamaan adapterin jos toisenkin ja kaivoin vintiltäni laatikon, jossa vanhat Canon FD -objektiivini olivat arkistoituneena. Samassa laatikossa komeili myös vanha AE-1 runko ja muita herkkuja, joita en ollut nähnyt ainakaan kymmeneen vuoteen. AE-1:n näkeminen tuntui oudolla tapaa kiinnostavalta, mutta ajattelin, etten varmasti saisi sitä edes toimimaan.

Puhalsin hieman pölyjä päältä ja rupesin kummastelemaan sitä. Enhän minä herranjestas edes muistanut miten se toimii! En muistanut ollenkaan miten ihmeessä siihen edes ladattiin filmi sisään saati sitten miten sillä saisi tehtyä kuvia. Patterikin varmaan hapettunut sisään. Viritin kameran ja asetin epäillen sormeni liipasimelle… mitä ihmettä — tämähän toimii edelleen! Vanhassa patterissa oli sen verran virtaa jäljellä, että mittari ja suljin toimi edelleen. Joskin vähän köhien, mutta toimipahan kuitenkin. Ajatus filmiin siirtymisestä tuntui vielä tuona iltana vintillä kökkiessä kaukaiselta ajatukselta, mutta ajattelin huvin ja urheilun vuoksi yrittää kuvata rullan tai pari mustavalkofilmiä, sikäli kuin onnistuisin jostain sellaista löytämään. Elämmehän kuitenkin tulevaisuudessa eikä kameraliikkeissä enää myydä filmiä vaan muistikortteja.

Miten kummassa päädyin siihen, että kuljin kaupungilla itseäni kymmenen vuotta vanhemman kameran kanssa kuin mikäkin hipsteri?

Seuraavana päivänä menin ostamaan uuden patterin ja pari rullaa filmiä, jota suureksi yllätyksekseni edelleen valmistettiin. Kaupan setä kertoi, ettei filmi kaikkien näiden vuosien aikana ollutkaan kadonnut maan päältä kokonaan vaan filmiä valmistetaan ja myydään ihan tänäkin päivänä. En liene ainoa, joka on viimeisen kymmenen viidentoista vuoden aikana tyystin unohtanut koko filmin konseptin, ja jolle tuli pienoisena yllätyksenä havahtua siihen, ettei filmi ole milloinkaan täysin kuollut. Noh, tämähän passasi oikein hyvin. Lähdin kameraliikkeesta parin ylihintaisen Kodak T-max 400 rullan ja uutuuttaan kiiltelevän pariston kanssa. Naitin ostokseni Canon-vanhuksen kanssa ja ilmaan mitään muuta huoltotoimenpiteitä, oli kamera jälleen täydessä toimintakunnossa.

Filmikuvaajia on enemmän kuin voisi kuvitella

Oli sinänsä jo kyllin ihmeellistä, että 70-luvulta peräisin oleva kamera palasi henkiin niin pienellä vaivalla. Toinen ihmetyksen aihe oli tietenkin se, että miten kummassa ympyrä pääsi tällä tavoin sulkeutumaan? Juurihan olin hetki sitten nenä läppärin ruudussa kiinni tuijottanut YouTubesta digikamera-arvosteluita ja tehnyt exceltaulukoita siitä kuinka monta megapikseliä tarvitsisin uutta kameraa hankkiessani. Miten kummassa päädyin siihen, että kuljin kaupungilla itseäni kymmenen vuotta vanhemman kameran kanssa kuin mikäkin hipsteri?

Isoin yllätys koko tässä asiassa oli kuitenkin se, että en ollut suinkaan ainoa filmiinpalaaja. Käännyin luonnollisesti internetin puoleen palauttaakseni mieleen miten filmikuvaus ylipäänsä toimii. En kuollaksenikaan muistanut miten esimerkiksi filmi ladattiin kameraan. YouTubestahan löytyikin paljon oppaita asian tiimoilta. Hieman yllättävän paljon. Kyseessä ei edes ollut pari yksittäistä videota vaan löysin suureksi hämmästyksekseni filmikuvaukselle omistettuja kanavia ja kokonaisia yhteisöjä. Innokkaana Instagramin käyttäjänä huomasin, että myös sosiaalisessa mediassa filmikuvat olivat täysissä ruumiin- ja sielunvoimissaan.

Kun sitten sain ensimmäiset rullani kehitettyä, menin oitis Instagramiin postaamaan tuotokseni. Huomasin, että hashtag #filmisnotdead yhdisti monia hengenheimolaisiani. Vakiintunut hashtag todisti minulle, että filmi on virallisesti palannut kuolleista.

Olin kuuntelemassa taannoin Bellamy Huntin (tunnetaan paremmin nimellä Japan Camera Hunter) puhetta filmikuvauksen nykytilasta. Bellamy on filmimaailman super-julkkiksia ja ison maailman vaikuttaja. Hän oli puheessaan sitä mieltä, että #filmisnotdead ei enää ole ajankohtainen ilmaisu. Se, että filmi olisi kuollut formaatti, ei enää ole huolenaihe, sillä se on tehnyt niin voitokkaan paluun kuvaajien keskuudessa. Samaa olen itsekin ounastellut filmiin paluuta tehdessäni. Asiaan vihkiytymättömän silmissä saattaa vaikuttaa siltä, että filmille kuvaaminen on pienen porukan puuhastelua, mutta todellisuudessa kaltaisiani filmin uudelleen löytäneitä valokuvia on käsittämätön määrä ympäri maailman ja myös nuorempi diginatiivi sukupolvi on löytänyt filmin täysin uutena asiana. Nyt kun olen jo pidemmän tovin kuvannut filmille, on siitä tullut minulle täysin normaali asia, eikä #filmisnotdead – henkisten tagien käyttäminen tunnu enää luontevalta. Nyt on jo itsestään selvää ja täysin normaalia, että filmi on valokuvausmedia siinä missä mikä tahansa muukin.

Kuvat ja teksti: Pekka Keskinen

mm
Kamerakoulu.fi

Etsimme artikkeleita, tutoriaaleja, DIY -projekteja ja muuta esiteltävää blogiin, ota yhteyttä toimitus@kamerakoulu.fi, jos sinulla on jotain tarjota.