Valokuvaus on ennättänyt olla olemassa jo parisen sataa vuotta, jonka aikana ihmiskunta on keksinyt kameran jos toisenkin. Tässä artikkelissa pikakelaamme eri filmikameravaihtoehtoja, mutta koska aihe on niin laaja, joudumme hieman yksinkertaistamaan asioita ja ehkäpä keskittymään yleisimpiin formaatteihin.
Osa kameroista ja valokuvausmenetelmistä on jäänyt jo hieman pysyvämmin historian varjoihin, mutta ilahduttavan monenlaisilla filmikameroilla voi kuvata vielä tänäkin päivänä. Ja kyllä — yllättävän monia erilaisia filmejä valmistetaan edelleen.
Eri filmiformaatit pähkinänkuoressa
Ennen itse kameroihin menemistä, on syytä käydä läpi filmiformaattien perusteet. Filmiformaatilla tarkoitetaan enemmän tai vähemmän filmin kokoa.
Kinofilmi (35mm)
Kinofilmi, eli 35mm filmi lienee se kaikista yleisin formaatti. 35mm filmiä on saatavilla 24 ja 36 kuvan rullissa
Keskiformaatti
Sen lisäksi on olemassa keskiformaatti, joka käytännössä tarkoittaa 120 tai 220-rullafilmiä (muitakin keskikoon formaatteja toki on tai on ollut olemassa). 120-rullafilmille mahtuu kuvasuhteesta riippuen yleensä sellainen 10 – 12 kuvaa.
Laakafilmi
Kolmas yleinen kattotermi tässä kokohierarkiassa on laakafilmi, eli ns. isoformaatti. Kuten nimi viittaa, on isoformaatin filmi ihan konkreettisesti kaikista isointa näistä kolmesta ja tuottaa melko hurjan kokoista resoluutiota. Laakafilmit ovat yleensä 4×5 tuumaisia (102×127 mm) tai isompia yksittäisiä arkkeja kun taas 35mm ja 120-filmit pakataan useamman kuvan rulliksi.
35mm formaatti sopii aloittelijalle hyvin
En liene kovin väärässä, jos väitän, että 35mm formaatti on aloittelijalle se kaikista helpoin, tutuin ja turvallisin vaihtoehto. 35mm filmejä on saatavilla helposti edelleen valokuvausliikkeistä ja netistä. Niitä on hirvittävä määrä eri laatuja. Löytyy mustavalkoa, väriä ja diaa. 35mm filmi on myös kaikista taloudellisin formaatti, eli kustannuksiensa puolesta aloittelijaystävällisin.
Keski- ja isoformaatissakin löytyy tietenkin valinnanvaraa eri filmeissä. Monia filmejä nimittäin saa eri kokoluokissa. Melkein mitä tahansa mustavalko- tai värinegafilmiä saa sekä 35mm, keskiformaatissa ja isoformaatissa.
Kuvaan itse melkeinpä ainoastaan 35mm filmille ja joskus harvoin keskiformaatille. Laakafilmille taas en ole ikinä kuvannut, eli olen aika tyypillinen filmikuvauksen harrastaja siinä mielessä, että oma filmikuvaukseni on painottunut aika pitkälle eri formaattien suosion ja yleisyyden mukaan.
Millaisella filmikameralla sitä voisi kuvata?
Toivottavasti edellisen kappaleen johdanto eri filmiformaatteihin ei saanut vielä päätä pyörälle, sillä kun ruvetaan puhumaan erilaisista kameroista, aletaan lähestyä altaan syvää päätyä. Erilaisia filmikameroita on todellakin hurja eri määrä, mutta yritän pitää listan kutakuinkin aloittelijaystävällisenä ottamalla lukuun ne relevanteimmat vehkeet.
Yksisilmäiset peilijärjestelmäkamerat (SLR)
SLR, eli arkisemmalta nimeltään järkkäri (järjestelmäkamera), on ehkäpä se kaikista ikonisin ja tutuin kameratyyppi meille kaikille. Lyhenne SLR tulee sanoista single lens reflex ja meinaa sitä, että kamerassa on yksi linssi, joka sekä ottaa kuvan että näyttää sen etsimessä peilin (reflex) kautta. Peilijärkkärit yleistyivät kuusikymmenluvun tienoilla ja ovat siitä lähtien edustaneet ammattilaishenkisten kameroiden kehittyneintä valtavirtaa.
Tunnetuimmat filmikamerat
Tunnettuja peilijärkkäreitä ovat mm. Canon AE-1, Nikon F3, Pentax K1000 ja Olympus OM-1 monien muiden muassa.
Peilijärkkärissä on tyypillisesti vaihdettava optiikka, eli niihin voi kiinnittää useita erilaisia objektiiveja. Useimpien valmistajien valikoimista löytyy uskomaton määrä erilaisia vaihtoehtoja laajakulmista tele-objektiiveihin.
Edullinen ja helppo vaihtoehto
Vanhoina kunnon aikoina filmijärkkärit olivat enemmänkin ammattilaisvälineitä ja ne myös valmistettiin sen mukaisesti. Harrastelijamallit ovat vasta parina viime vuosikymmenenä yleistyneet, mutta esim. 1970-luvun ammattijärkkärit ovat kestäneet ajan hampaan rouhinnan leikiten, jonka takia niitä on edelleenkin käytettyjen kameroiden liikkeissä hyllyt pullollaan täysin käyttökelpoisessa kunnossa.
Niiden hinnat vaihtelevat aika ajoin jonkin verran, mutta pääosin ne ovat kuitenkin jo menettäneet kaiken arvonsa, jonka takia erittäin hyvän kamerarungon voi saada aivan pilkkahintaan.
Suuremman formaatin järjestelmäkamerat
Suurin osa peilijärkkäreistä on 35mm filmiä käyttäviä kameroita, mutta keskiformaatin peilijärkkäreitäkin on toki olemassa. Esim. jättiläismäisen kokoinen kulttikamera Pentax 67 on periaatteessa kuten 35mm järkkärikin, mutta vaan huomattavasti isokokoisempi ja eri formaatin filmiä syövä peli.
Mittaetsinkamera (rangefinder)
Mittaetsinkamerat edustavat vähän vanhempaa teknologiaa kuin peilijärkkärit. Ihan täysin mittaetsinkameroita ei kuitenkaan olla syrjäytetty, sillä niillä on omat vahvuutensa ja oma fanikuntansa. Olen itse hulluna mittaetsinkameroihin ja vaikka periaatteessa tavallinen peilijärkkäri on monin tavoin edistyneempi keksintö ja intuitiivisempi käyttää, omaan mielenlaatuuni vaan mittaetsinkamera sopii paremmin.
Mikä on mittaetsinkamera?
Mittaetsinkamerassa on erillinen ikkuna kameran ylänurkassa, josta kuva sommitellaan ja tarkennetaan. Kuva ei ole täysin sama minkä kameran varsinainen linssi näkee. Marginaalisen pienellä kuvakuvalmaerolla ei tosin mielestäni ole mitään käytännön merkitystä, vaikka mittaetsinkameroista sanotaan usein, että niillä ei pysty sommittelemaan yhtä tarkasti kuin peilikameralla.
Mitkä ovat mittaetsinkamerat hyödyt?
Mittaetsinkamerat ovat tyypillisesti pienikokoisempia ja hiljaisempia kuin peilijärkkärit. Niissä ei ole lainkaan peilimekanismia pitämässä metakkaa. Samasta syystä kameran kokokin pystyy paremmin aisoissa.
Tunnetuimmat mittaetsinkamerat
Tunnettuja mittaetsinkameroita ovat mm. Leicat (M-sarjan rungot ja niitä edeltäneet kierrekantarungot). Myös Cosinan valmistamat, Voigtländer brändin alaisuudessa markkinoidut Bessa -mittaetsinkamerat ovat hyvänä pidettyjä, mutta täysin Leican varjoonsa jättämiä tuotteita. Zeiss valmistaa, tai on valmistanut joitakin erinomaisia mittaetsinrunkoja.
Mittaetsinkamerat ovat kalliimpia
Kaikki edellämainitut tosin ovat kinkkisiä vaihtoehtoja aloittelijalle monestakin syystä. Niistä yksi on hinta. Edullisempia ja ehkä jopa tunnetumpia mittaetsinkameroita ovat mm. Canon Canonet QL17 GIII.
Myös Yashica Electro ja Minolta Hi-Matic -kamerat ovat erittäin edullisia ja hyvänä pidettyjä kameroita, mutta selkeästi enemmän taviskuvaajille aikoinaan suunnattuja tuotteita, eikä niinkään ammattikuvaajien kameroita.
Mikä on mittaetsinkameran ja järkkärin ero?
Mittaetsinkameroiden ja järkkäreiden välisiä eroja ollaan pohdittu suunnilleen aikojen aamusta lähtien. Kummallakin on selvästi omat kuppikuntansa ja kannattajansa. Ne ovat kyllä käytännössä hyvinkin erilaisia käyttökokemukseltaan ja vaikka mittaetsinkamerat edustavat vähän vanhempaa teknologiaa, eivät ne missään nimessä ole varsinaisesti huonompia kameroita.
Mittaetsinkameralla tarkentaminen
Nykyihmiselle ne todennäköisesti ovat vain vähän epäintuitiivisempia käyttää. Esimerkiksi tarkennus saattaa tuottaa aloittelijalle päänvaivaa. Mittaetsinkameralla, jolla siis ei näe kuvaa linssin läpi, tulee kuva tarkentaa säätämällä kaksi päällekkäistä haamukuvaa keskenään linjaan. Tämä tosin on vain harjoittelukysymys.
Hyvä mittaetsinkamera on unelmainen käyttää — kunhan ensin opettelee käyttämään sitä. Mittaetsinkameroita on sekä 35mm filmeille että keskiformaatille.
Filmipokkarit
Pokkareista puhuttaessa on kyse useimmiten sellaisista tyypillisistä 1980- ja 90-luvun muovisista taskukameroista, joissa ei ole juuri lainkaan, jos mitään manuaalisia säätöjä.
Englanniksi pokkarit tunnetaan nimellä point-and-shoot camera, mikä kuvaa hyvin mistä on kysymys. Pokkareita käyttäessä ei juurikaan tarvitse tietää mitään suljinajoista tai himmenninaukoista. Ei välttämättä tarvitse edes tietää mitä tarkentaminen on. Sen kun vaan osoittaa kameran oikeaan suuntaan ja painaa nappia. Useimmissa pokkareissa on automaattinen filminsiirto, automaattitarkennus ja automaattinen ISO-arvon säätökin.
Filmipokkareiden suosio
Tätä nykyä pokkarit ovat jälleen suuressa suosiossa. Hieno juttu on se, että hyvän pokkarikameran voi löytää kirpputorilta muutamalla eurolla. Iso osa pokkareista on kyllä laadullisesti aivan jätettä, mutta niiden joukkoon mahtuu kyllä paljon oikeita helmiäkin.
Osa pokkareista on niin haluttuja, että sellaisesta saattaa joutua pulittamaan melko hunajaisen summan rahaa. Tästä tyypillinen esimerkki on Olympus MJU II, josta saa pulittaa toista sataa euroa, vaikka kyseessä on kamera, joka ei varmaan maksanut edes uutena niin paljon. Sekin, ja kaikki vastaavat tuotteet, ovat ihan yhtä lailla muovisia kameroita, joiden elinkaari ei välttämättä ole niin pitkä kuin esim. 70-luvun mekaanisten rautojen.
Filmipokkari hajoaa helpommin
Pokkareiden isoin ongelma onkin se, että ne ovat täynnä elektroniikkaa ja muovisia osia, jotka kestävät kehnosti aikaa. Tällä hetkellä, filmikuvauksen suosion jatkuvasti lisääntyessä, maailmassa on huutava pula toimivista pokkareista. Vanhat mekaaniset kamerat pystyy todennäköisesti aina huoltamaan, mutta muovisia pokkareita ei olla suunniteltu korjattavaksi.
Miksi filmipokkarit ovat niin suosittuja?
Osa syy pokkareiden suosioon lienee se, että ne ovat käyttökokemukseltaan saman kaltaisia mihin nykypäivän kännykkäkuvaaja on tottunut. Sen kun vaan painaa nappia. Hyvin yksinkertaista, helppoa ja vaivatonta.
Tunnettuja, mutta ei välttämättä halpoja pokkareita ovat esimerkiksi Olympus MJU II (kiinteällä 35mm optiikalla), Yashica T3, Nikon 35Ti ja Contax T2.
TLR (Twin lens reflex)
TLR on lyhenne sanoista twin lens reflex. Kyseessä on siis sellainen mummoankan laatikkomallinen pönttökamera, jossa on kaksi allekkain sijoitettua objektiivia. TLR-kamerat ovat hyvin yleisiä keskiformaatin menopelejä vielä nykyäänkin ja ne olivat suosiossa erityisesti 1900-luvun alku- ja keskivaiheilla, ennen kuin 35mm filmi valloitti maailman.
Mikä on TLR-kamera?
TLR:n ylempi linssi heijastaa peilin kautta näkymän tähyslasille, jonka avulla kuva tarkennetaan ja sommitellaan. Alempi linssi taas ottaa varsinaisen kuvan. Vähän niinkuin mittaetsinkameroissakin, ei etsimen kuva ole aivan täsmälleen sama kuin filmille tallentuva kuva. Ero on kuitenkin tässäkin tapauksessa marginaalinen ja useimmissa kuvaustilanteissa sillä ei ole lopputuloksen kannalta juurikaan merkitystä.
Kaksisilmäisissä peilikameroissa, ei ole lainkaan prismaa, joka kääntäisi kuvan oikein päin etsimeen. TLR-kamerassa on yksinkertainen kuiluetsin, eli kuva tarkennetaan ja sommitellaan katsomalla suoraan ylhäältä päin, kameran päällä olevaan tähyslasiin. Prisman puuttuminen aiheuttaa sen, että etsin näyttää näkymän tähyslasilla peilikuvana. Kun kameraa liikuttaa vasemmalle, liikkuukin näkymä etsimessä ikään kuin oikealle ja vice versa.
Mitkä ovat suosituimpia TLR-kameroita?
Tunnettuja TLR-kameroita ovat esimerkiksi Rolleiflex ja useat Yashican mallit.
Useimmat TLR-kamerat käyttävät 120-formaatin rullafilmiä ja tekevät 6×6 kokoisia, neliön mallisia kuvia. Rollein valmistamat kamerat ovat tunnettuja laadustaan ja kestävät aikaa leikiten kymmeniä ja kymmeniä vuosia. Markkinoilla on tänäkin päivänä reilu valikoima hyväkuntoisia Rolleiflexejä ja Rolleicordeja.
Hasselbladit, Mamiyat ja Bronicat
TLR-kameroiden lisäksi erilaisia keskiformaatin kameroita on toki myös muitakin. Vaikka Rolleiflex tunnetaan pönttökameroiden mersu-mallina, vie keskiformaatin kuninkuustittelin kuitenkin ruotsalainen Hasselblad, joka on erikoistunut erittäin korkealaatuisiin ja hienostuneisiin keskiformaatin kameroihin.
Hasselbladit eivät kuitenkaan ole TLR:n tapaan kaksisilmäisiä kameroita, vaan niissä tähyslasille tuleva kuva projisoituu objektiivin kautta. Sama linssi ottaa kuvan ja näyttää etsinnäkymän, aivan kuten esim. 35mm peilijärkkäri. Erona peilijärkkäriin on tosin se, että niissä ei (yleensä) ole prismaa, joka kääntäisi kuvan oikein päin, vaan simppeli kuiluetsin. Siinä mielessä ne taas muistuttavat TLR:ää, joissa melkein aina on kuiluetsin.
Vastaavanlaisia kameroita ovat myös esimerkiksi Zenza Bronicat ja monet Mamiyan kamerat, kuten RB67 ja RZ67.
Laakafilmikamerat
Laakafilmikamerat ovat aivan oma maailmansa, enkä edes aio yrittää esittää tietäväni niistä mitään. En henkilökohtaisesti ole itse koskaan kuvannut laakafilmikameralla nimittäin, mutta sen verran voin sanoa, etteivät Canonit, Nikonit tai muut meille pienformaattikuvaajille tutut kaupalliset valmistajat niitä pahemmin kyhäile.
Millainen on laakafilmikamera?
Ne ovat pikemminkin niitä todella vintagen näköisiä puurunkoisia, jalustalla seisovia isoja kameroita, jonka takana kuvaaja seisoo pimennysviitan alla. Historiallisen perinnevalokuvauksen ystävälle laakakuvaaminen on oikea valinta, sillä tällaisia kamerat todella olivat joskus muinoin. On siis ollut olemassa aika, jolloin yhtäkään pienempää kameraa ei vielä ollut olemassa.
Kaikki muut erinäiset filmikamerat
Edellämainittujen kameroiden lisäksi on tietenkin olemassa vielä liuta muunkinlaisia kameroita, mutta jottei tämä artikkeli paisuisi aivan raamatullisiin mittoihin, täytynee marginaalisemmat kuvausvälineet jättää tällä erää vähemmälle huomiolle.
Kuten alussa tuli todettua, on valokuvaus ehtinyt olla olemassa jo sellaiset parisataa vuotta ja se on kyllin pitkä aika, jonka aikana valmistajat ovat ennättäneet kehitellä mitä erilaisempia kameroita.
Valmistajien kilpaillessa keskenään, on syntynyt uusia teknologioita vanhojen jäädessä lähinnä harrastajien tai niche -kuvaajien puuhasteluksi. Osa teknologioista on aina syrjäytynyt uudemman ja edistyneemmän keksinnön toimesta. Kaiken lisäksi erilaiset kameratyypit ovat toisinaan hyvinkin luovasti onnistuneet risteytymään keskenään eikä aina ole edes kovin helppoa lokeroida jotain tiettyä kameraa mihinkään tiettyyn ryhmään.
1970-luvun amatöörikamerat
Jotkut 1970-luvun yksinkertaiset amatöörikamerat esimerkiksi näyttävät aivan mittaetsinkameroilta ja toimivat muuten samaan tyyliin, paitsi ettei niissä ole sitä itse mittaetsintä tai muutakaan varsinaista tarkennusapuvälinettä. Englanniksi nämä kamerat ovat nimeltään viewfinder camera (en tiedä mitä mahtavat olla suomeksi).
Kyseiset kamerat tarkennetaan yksinkertaisesti vain arvioimalla etäisyys ja valitsemalla niin sanotusta tarkennusrenkaasta sen kanssa korreloiva symboli; henkilökuva, ryhmäkuva tai maisema. Periaatteessahan tällaiset kamerat voidaan luokitella vaikka alkeelliseksi pokkariksikin.
Filmikameroiden nimitykset
Hämmennystä saattaa aiheuttaa myös se, että suomenkielessä puhutaan järjestelmäkameroista, joka ei välttämättä ole sama asia kuin englanninkielen SLR camera. Esim. Leica M3 on järjestelmäkamera siinä mielessä, että se kuuluu Leica M -järjestelmään, vaikkei se puhekielen (peilillinen) järkkäri olekaan, vaan pikkuinen mittaetsinkamera. Englanninkielinen termi SLR on vähän fiksumpi ehkä siinä mielessä, että se ottaa kantaa vain toimintamekanismiin, eikä siihen kuuluuko kamera jonkin tietyn objektiivikiinnityksen järjestelmään.
Paljekamerat
Sitten on tietenkin erilaiset paljekamerat ja folderit, jotka ovat pääosin keskiformaatin kameroita. Niissäkin saattaa tarkennusta varten olla joko mittaetsin tai sitten ei. Vaikka kokoon taittuvat paljekamerat olivatkin lähinnä 1900-luvun alulle tyypillinen keksintö, on mm. Fujifilm aivan viimevuosinakin vielä valmistanut samaan teknologiaan pohjautuvia malleja.
Oma keskiformaatin unelmakamerani on juurikin tämä Fujifilm GF670. Se näyttää vähän samalta kuin joku 1930-luvun kamera, mutta se on täysin moderni, vuonna 2008 julkistettu malli. Harmi vaan, että kyseessä on todella harvinainen ja kallis kamera. Mielestäni se on kuitenkin keskiformaatin kameraksi kutakuinkin täydellinen.
Kokoontaittuva paljekamera ei vie juurikaan tilaa repusta ja se olisi täydellinen matkakumppani esimerkiksi Lapin vaellukselle maisemakuvaukseen. Monet muut keskiformaatin kamerat, sanotaan nyt vaikka Rolleiflex, aiheuttaisivat painonsa takia polvivamman jos toisenkin viikon vaelluksella.
Mihin paljekamerat ovat unohtuneet?
Tästä herääkin mielestäni kiinnostava kysymys. Vaikka paljekamerat näennäisesti vaikuttavat vanhalta teknologialta, olisiko niillekin kuitenkin sijaa nykypäivänäkin? Osa niistähän ovat aivan nerokkaita konsepteja ja onkin ihme, että tällaiset paljekamerat ovat miltei kokonaan jääneet unohduksiin. Ilmeisesti joku Fujilla on kuitenkin pitänyt lippua korkealla, sillä GF670:n tapainen ihmetuote heidänkin tuotantolinjoiltaan on tupsahtanut vielä ihan männävuosina.
Sama kysymys koskee mittaetsinkameroita. Vaikka peilijärkkärit syrjäyttivätkin ne, ei se välttämättä tarkoita sitä, että toinen olisi toista varsinaisesti parempi kameratyyppi. Nykyäänhän mittaetsinkuvaaminen on vain Leica-hörhöjen puuhaa, vaikka sekin on teknologiana erittäin hienostunut ja käyttökelpoinen. Harva valmistaja silti mittaetsinkameroita valmistaa, vaikka ehkä syytä olisikin.
Millä filmikamera siis kuvata?
Jos valokuvaus filmikameralla kiinnostaa, ei maailmasta tosiaankaan vaihtoehdot lopu kesken. Ellei sitten ole jotain aivan tiettyä jo mielessä, suosittelisin tutustumaan ensin 35mm formaattiin ja hankkimaan jonkun hyväksi todetun SLR-kameran.
Se on ainakin kaikista helpoin keino päästä vauhtiin ja erinomainen formaatti muutenkin. Kuten mainittua, kuvaan itse 95% 35mm-filmille. Aloitin itsekin SLR-kameroilla, mutta sittemmin olen ajautunut mittaetsimiin. Ne eivät ehkä ole niin yleisiä kuin peilijärkkärit, mutta suosittelisin lämpimästi tutustumaan myös niihin.
Vaihtoehtoiset filmiformaatit
Sitten kun keskiformaattikin on ruvennut jo kyllästyttämään, voikin ryhtyä tekemään vaikka daguerreotypiaa tai muita ns. alternative process -kuvauksia isossa formaatissa.
Tai jos huvittaa kokeilla jotain alkeellisempaa, voi aina tehdä itse neulanreikäkameran kenkälaatikosta. Olenpa jopa törmännyt tyyppeihin, jotka kuvaavat käyttämällä omaa suutaan kamerana.
Malttamattomille on tarjolla myös suositut Polaroid-kamerat ja Fuji Instaxit. Leikkimielisille, kokeellisen kuvaamisen ystäville löytyy hupaisat lelukamerat sekä lukuisat Lomographyn kyseenalaiset innovaatiot, kuten Lomo Spinner.
Penninvenyttäjälle ja resoluution paheksujalle taas löytyy puolikinokamerat kuten Olympus Pen. Tai jos ihan tosissaan ei siitä resoluutiosta välitä, valintasi saattaa olla miniatyyriformaatin vakoilukamerat.
