27 marras

Filmikuvauksen alkeet — miten ja missä kehittää filmit?

Tässä artikkelissa käymme läpi konkreettisia neuvoja miten ja missä kehittää filmit. Kehityshän on varmasti yksi isoimpia kysymyksiä kenelle tahansa filmikuvauksen juuri aloittaneelle harrastajalle. Heti alkuun täytyy sanoa, ettei kehittäminen ole mitään salatiedettä vaan oikeastaan aika helppo nakki. Jos kehittää filminsä itse, ei se edes tule kalliiksi. Välineitä ja kemikaaleja on saatavilla pilvin pimein ja kaiken maailman lisätietoja ja reseptejä on netti pullollaan.

 

Eri vaihtoehdot: filmit voi joko kehittää itse tai viedä labraan

Käytännössä vaihtoehtoja on kaksi — filmit voi joko kehittää itse tai viedä labraan. Kummassakin on puolensa. Itse kuvaan pääasiallisesti mustavalkofilmille ja kehitän negani kotona itse. Kokemuksen syvällä kurkkuäänellä voin suositella itse kehittämistä lämpimästi. Jollain tapaa se kuuluu vaan mielestäni prosessikokonaisuuteen ja on äärimmäisen antoisaa ja tyydyttävää. Värinegatiiveja tai dioja en ole vielä tähän mennessä ikinä kehittänyt itse, mutta mustavalkokuvia kylläkin, joita siis enimmäkseen kuvaan. 

 

Labra

Tätä nykyä labroja ei ole läheskään niin paljon jäljellä kuin ennen muinoin. Kaiken maailman tunninkuvat ovat jo aika pitkälle historiaa ja labrakehityksessä pitääkin kääntyä vähän vannoutuneempien filmipuotien puoleen. Huomionarvoista on se, että kaikilla filminkehitystä tarjoavilla yrityksillä ei välttämättä ole omaa labraa samoissa tiloissa, vaan filmit lähetetään tietyin väliajoin, esim. kerran viikossa tai kahdessa toisella paikkakunnalla sijaitsevaan labraan. Kuvia joutuu siis todennäköisesti odottelemaan viikosta pariin, mikä on tietenkin malttamattomalle ihmiselle sangen piinaavaa. 

 

Suomalaisissa filmikuvauspiireissä tällä hetkellä Kameratorin kaupalliset kehityspalvelut ovat suosiossa. Labra sijaitsee Tampereella, mutta myös Helsingin toimipisteeseen voi jättää filmit kuljetettavaksi. Valmiit kuvat saa skannattuna suoraan sähköpostiin ja negatiivit postissa takaisin itselleen, mikäli niin haluaa. Hinnat ovat kilpailukykyiset ja laatu ensiluokkaista. Olen itse käyttänyt Kameratorin labraa keskiformaatin kuvilleni ja värinegatiivikuvilleni. Kameratorin labrakonsepti on monessakin mielessä ajan hermoilla. Filmirullat voi myös postittaa. Valmiit kuvat saa yleensä noin viikon kuluttua siitä kun on käynyt tiputtamassa filmit postilaatikkoon. 

 

Muut suositut labrat löytyvät, yllätys yllätys, maamme isoimmista kaupungeista. Turussa sijaitsevat Kuva-Paijula tarjoaa kehityspalveluita kuten myös FotoYks Helsingissä. Kummatkin ovat pitkän linjan valokuvausajan liikkeitä, joilla on omat labrat samoissa tiloissa. Heiltä saa parhaimmillaan kuvat jopa samana tunnissa, tai ainakin samana päivänä kun kiikuttaa filminsä itse paikalle ja käy siinä välissä kahvilla.  

 

Emulsive.orgista löytyy myös kattavahko globaali labrakartta, jota kannattaa vilkaista.

 

Labrakehityksen hyvät ja huonot puolet

Labrakehitys on huomattavasti kalliimpaa kuin itse kotona kehittäminen. Tyypillisesti kehitys ja skannaus per rulla maksaa sellaiset 12€. Sillä hinnalla tosin säästää kaiken vaivan itseltään eikä tarvitse opetella kehittämään filmejänsä itse. Esim. Kameratorin skannausjälki on huippuluokkaa, joka toki on hintansa väärti, mikäli ei satu kallista skanneria itse omistamaan. 

 

Useimmiten labrakuvia joutuu myös odottelemaan jonkin verran, riippuen siitä mihin kuvansa vie. Joistakin labroista tosiaan saattaa saada kuvat jopa tunnissa, mutta pahimmillaan kuvia joutuu odottelemaan viikon tai parikin. Itse en jaksa yleensä odotella, vaan tykkään kehittää kuvat itse kotona, joka on yleensä nopein keino. Kun filmirullan saa täyteen, saa valmiit kuvat skannausta myöten saman illan aikana valmiiksi. 

 

Labra käyttää mitä kemioita itse katsovat parhaaksi, joten menetät käytännössä kontrollin yhteen tärkeään luovaan vaiheeseen. Esim. mustavalkoprosessissa kehitystekniikalla ja käytettävillä kemioilla on merkittävä vaikutus lopputulokseen. 

 

Osa labroista ei myöskään tee esimerkiksi prässäystä lainkaan. Itse kuvaan yleensä ISO 400 mustavalkofilmiä ISO 800 mukaan. Tai joskus jopa ISO 1600 mukaan. Tätä siis kutsutaan prässäykseksi (push process) joka ei varsinaisesti siis tee filmistä sen valoherkempää, mutta on iso apu kuitenkin vähässä valossa siinä mielessä, että sillä saa käyttöönsä pari pykälää nopeammat valotusajat. Kuvitellaanpa, että ISO 400:lla valotusmittari kehottaa käyttämään 1/8 valotusaikaa, mikä alkaa olemaan jo vapaalla kädellä kuvattuna aina haasteellisen pitkä aika. Pari stoppia “nopeammalla” filmillä pystyykin jo kuvaamaan 1/30 ajalla, mikä onkin jo huomattavasti inhimillisempi valotusaika käsivaralta kuvaamiseen. Prässäyksellä on myös vaikutusta kuvanlaatuun, sillä se korostaa hieman rakeisuutta ja lisää kontrastia, joten jo pelkästään taiteellisena tehokeinona se on tärkeä tekniikka. Ainakin minulle itselleni henkilökohtaisesti on siis tärkeää, että kuvaustekniikkaa ei rajoita se miten labra pystyy kuvia kehittämään. 

 

Useimmiten labrakokemukset ovat positiivisia, mutta kauhutarinoitakin tietty löytyy. Muuan nimeltä mainitsematon, pystyyn kuollut Helsikiläinen kuvapuoti sössi kerran filmini niin pahasti, etten ollut uskoa silmiäni! (Sen verran voin paljastaa, että kyseessä ei tokikaan ollut FotoYks, joka on tunnettu laatutyöstään.) Jälki oli suorastataan käsittämättömän huonoa. Itse kehitys oli tehty varmaan joskus vuonna 1230-luvulla vanhentuneilla kemioilla ja roskien määrästä päätellen, skannerina oltiin käytetty imurin pölypussia. Kaiken kukkuraksi negat oltiin yhdestä kohdasta leikattu keskeltä ruutua, eikä niiden välistä. Myöhemmin sitten opinkin, että kyseinen labra on aika tunnettu räkäisestä laadustaan. 

 

Toki voit aina itsekin sössiä kehityksen, sillä onhan siinä jonkin verran opeteltavaa, mutta ainakin silloin se on oma mokasi. (Tiedä sitten kumpi harmittaa enemmän) Mutta kun itse tekee huolella, tietää ainakin saavansa hyvää ja haluamaansa jälkeä. 

 

Aloittelijalle labrakehitys on varmaan helpoin tapa päästä vauhtiin, mutta suosittelisin erittäin lämpimästi opettelemaan itse kehittämisen jo harrastuksen alkumetreillä. 

 

Kotona kehittäminen

Kotioloissa voi kehittää (melkein) mitä tahansa filmejä. Mustavalkokehitys on todella helppoa ja ennenkaikkea halpaa. Myös värikuvia voi kehittää, mutta esim, C-41 -kemiat, eli siis värinegatiiveille tarkoitetut litkut ovat aavistuksen kalliimpia ja harvinaisempia. 

 

Vähän vanhempi kuva ihan ensimmäisestä kehityssetistäni. Puolet tarvikkeista on omasta keittiöstä kaapattuja. Lämpömittarina toimi ensialkuun vanha paistimittari ja filmipurkit nykäisen auki tänäkin päivänä samalla kuvassa näkyvällä pullonavaajalla. Labra-astia löytyi kierrätyskeskuksesta parilla eurolla ja Pattersonin kehitystankki kympillä netistä.

 

Mustavalkokehitykseen ei tarvita kuin muutama hassu erityisväline. Pimiötä ei tarvita lainkaan. Oma kylppäri, komero tai mikä tahansa tila minkä saa hetkellisesti täysin pimeäksi riittää vallan mainiosti. Itse kehitys tehdään päivänvalossa, esimerkiksi keittiössä tai kylpyhuoneessa. Pimeyttä tarvitaan ainoastaan kun filmi ladataan kehityspönttöön, joka on yksi niistä ainoista erityisvälineistä mitä tarvitset kehittääksesi mustavalkokuvat itse. Muita välineitä ovat lämpömittari, muutama mitta-astia ja purkki sekä tietenkin kemiat. Itse ostin kehitystankin kympillä käytettynä Facebookin filmikuvausryhmästä. Oikeastaan kaiken muun välineistön kasasin keittiön kaapeista. Keräsin pikkuhiljaa hienostuneemmat labra-astiat, jotka nekin kaikki löytyivät Kierrätyskeskuksesta ja kirpputoreilta. 

 

Netin syövereistä löytyy tuhoton määrä tutoriaaleja mustavalkokehitykseen. Pähkinänkuoressa se menee näin: 

 

  • Lataa filmi kehitystankin spiraarille pimeässä. 
  • Sekoita kemiat valmiiksi. 
  • Kaada kehite tankkiin ja anna vaikuttaa tarvittava aika. 
  • Kehitysajan päätyttyä, kaada kehite pois. 
  • Kaada keskeyte kehitystankkiin ja anna vaikuttaa minuutti koko ajan tankkia käännellen. 
  • Kaada keskeyte takaisin pulloon ja kaada kiinnite tankkiin. 
  • Annan kiinnitteen vaikuttaa tarvittava aika, jonka jälkeen kaada se takaisin pulloon. 
  • Huuhdo filmi.
  • Kuivaa filmi. 
  • Skannaa ja nauti. 
  • Tee vedos ja anna se äidille joululahjaksi.

 

Ällös kuitenkaan ota tätä tutoriaalina — tarkoituksenani on tähän hätään tarjota yksinkertaistettu yleiskuvaus työvaiheista, jotta kävisi ilmi miten helppo homma kehitys lopulta on. Seikkaperäiset ja oikeasti todella hyvät ohjeet löytyy esimerkiksi YouTubesta Ilfordin viralliselta kanavalta. Myös Art of Photographyllä on todella hyviä videoita aiheesta.

 

 

 

Itse kehitykseen ei mene kuin noin puoli tuntia tai vähän yli, kaikkine valmisteluineen päivineen. Filmin kuivumisessa kestää noin 30—60min, jonka jälkeen se on valmis skannattavaksi tai vedostettavaksi. Kun kehitykseen tulee rutiini, hoituu koko homma hyvin nopeasti ja vaivattomasti. Parhaimmillaan kehitys on yhtä terapeuttinen ja rentouttava viikonloppurituaali kuin itse kuvaaminenkin. Negatiivit on aina yhtä maagista ottaa tankista pois ja nähdä kuvat ensi kertaa omin silmin. Kaikki tapahtuu niin käsinkosketeltavasti ja analogisesti eikä siihen ikinä kyllästy.

 

Jokaiselle filmille ja kehitteelle on omat kehitysaikansa. Joskus filmipakkauksessa on ohjetaulukko, mutta jos ei, tarvittavat ajat löytyvät esimerkiksi Massive Dev Chartista osoitteesta www.digitaltruth.com. Taulukosta näkee miltei kaikkien filmien ja kehitteiden kehitysajat, olitpa sitten prässännyt filmit tai kuvannut boksinopeudella. Taulukoista löytyy ajat eri formaateille tarvittavine lämpötiloineen päivineen.

 

Kotiolosuhteissa voi kehittää niin mustavalko- kuin värifilmejäkin. Mustavalkokemikaaleja ja välineitä löytyy useimmista alan liikkeistä… siis sellaisista mitkä myyvät filmejä ja muitakin filmikuvausvälineitä. Värinegakemikaalit (C-41) ovat tosin vähän harvinaisempia, mutta kyllä niitäkin ihan kivijalkaliikkeistäkin saa. Esim. Tele-Foto Helsingissä on mielestäni myynyt Tetenal C-41 -kittiä noin 80€ hintaan. C-41 kemiat ovat kalliimpia kuin mustavalkolitkut, mutta hinta per rulla tulee kuitenkin perin edulliseksi. Muitakin, kuten vaikka E-6 -kittejä diafilmien kehittämiseen on olemassa, mutta niiden hankkimista varten täytynee jo kääntyä verkkokaupankäynnin puoleen.

 

Entä onkos sitten värinegojen kehittäminen vaikeampaa kuin mustavalkoisten? En ole itse vielä tätä kirjoittaessa ikinä henkilökohtaisesti kokeillut, vaikka se pitkään onkin jo pyörinyt tehtävälistalla. Kuulemani mukaan se kyllä on kutakuinkin yhtä helppoa, joskaan ei niin törky halpaa. Prosessina se ei ole kovinkaan paljon monimutkaisempi. Jotkut jopa sanovat (esim. FPP -podcastin juontajat) että se on hitusen helpompaa kuin mustavalkokehittäminen.

 

 

Jokaisella kuvaajalla lienee omat kehitystekniikkansa ja omat pikku niksinsä. Itse kehitän omalla hyväksi katsomallani tavalla, mutta eksperimentoinnillekin on kosolti sijaa. Itse opettelin mustavalkonegojen kehityksen parin YouTube -videon perusteella ihan yksikseni kotioloissa. Taustatöiden ja muiden läksyjen tekeminen oli kokemattomalle aloittelijalle jokseenkin työläs homma, mutta jo ensimmäisen kehityskerran jälkeen totesin prosessin helpoksi hommaksi. Periaatteessa olen kehittänyt enemmän tai vähemmän samalla tavalla siitä saakka. Olen kerran vaihtanut kehitettä ja välineitä olen päivittänyt vähän parempiin pikku hiljaa. Aluksi kehitin Rodinalilla, joka on erittäin perinteinen ja vanha mustavalkokehite. Omaan makuuni se oli kuitenkin 35mm filmille aavistuksen liian rakeinen eikä muutenkaan ihan optimaalinen valinta juuri omaan juttuuni. Päätin kokeilla Kodak D-76 -kehitettä, jonka kuvanlaatuun ja muihin ominaisuuksiin tykästyin niin paljon, että olen käyttänyt yksinomaan sitä siitä lähtien.

 

Kotona kehittämisen hyvät ja huonot puolet

 

Kuten jo aikaisemmin tuli mainittua, kotona kehittäminen on todella paljon edullisempaa kuin labrassa. Riippuen tietenkin vähän mistä roikkuu, on se yleensä myös nopeampaa. Rohkenisin jopa väittää, että se on vaivattomampaakin. Ainakin itselleni siis tuottaa vaivaa, se että filmit pitäisi täältä haja-asutusalueelta toimittaa liikkeeseen tai vaihtoehtoisesti pakata kuplamuovipussiin ja kiikuttaa postiin, jonka jälkeen odotella viikko tai pari. Ainakin itselleni, kotona kehittäminen on myös se nopein keino saada kuvat, sillä kuvausreissulta kotiin tullessani, voin käytännössä saman illan aikana kehittää ja skannata kuvat alusta loppuun.

 

Tärkein huomio mielestäni kuitenkin kotona omin pikku kätösin kehittämisessä on se prosessi. On mahtavaa tehdä jokainen työvaihe aivan itse ilman riippuvuutta muista osapuolista, kuten labrasta. Olen hionut mustavalkotekniikkaani todella paljon vuosien aikana ja nähnyt paljon vaivaa saadakseni haluamani lookin. Minulle on tärkeää, että pystyn jokaisessa työvaiheessa vaikuttamaan erinäisiin kuvanrakennuksellisiin faktoreihin, kuten kontrastiin ja rakeisuuteen. Kehitystekniikkaan huomion kiinnittäminen on aika tärkeä osa tätä ketjua. Tiedän hyvin millaisin konstein saan haluamaani jälkeä, jonka takia minulle henkilökohtaisesti on tärkeää pystyä käyttämään juuri niitä kemikaaleja mitä itse haluan. Filmivalinta on vain yksi osa haluttuun lopputulokseen pääsyä. Kovin paljon riippuu myös siitä millä kemikaaleilla ja miten ne kuvat kehittää.

 

Yleensä labrasta tulleissa mustavalkokehityksissä on mielestäni aavistuksen huonompi kontrasti kuin itse kehittämissäni kuvissa. Erityisesti varjokohdissa ja keskisävyissä on jostain syystä usein hieman korjattavaa. Oikeastaan ihan sama mistä labrasta kuvat tulevat, minusta näyttää miltei aina siltä, että tummimmatkin varjokohdat ovat jääneet turhan vaaleiksi aiheuttaen hieman platkun yleisvaikutelman.

 

Oma suosikki yhdistelmäni on joko Kodak Tri-x 400 tai Ilford HP5+, jonka kehitän Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 liuoksella. Prässään filkkani yleensä yhden aukon verran, sillä EI (exposure index) 800 mukaan kuvatessa pärjää täällä Suomen olosuhteissa melkein tilanteessa kuin tilanteessa. ISO 800 riittää hyvin sisätiloissa kuvaamiseen, eli se on oikein hyvä joka paikan yleisherkkyys.  

 

Kesäisin käännyn hieman hitaampien filmien puoleen, esim. Kodak T-max 100 tai sitten kuvaan Tri-x -filmin boksinopeudella EI 400 tai jopa EI 200 mukaan.

 

Karkeasti ottaen tällaisella reseptillä saan aina todella yhdenmukaista ja tasalaatuista jälkeä aikaiseksi; kuvissa on aina kontrasti ja sävyhaitari kohdillaan ihan sellaisenaan. Kuvaustekniikka ja muut kuvaajan taidot tietenkin ratkaisevat myös.

 

Ihan vaivatonta negojen kehittäminen kotioloissa ei tietenkään ole. Edessä on tietenkin jonkin verran välinehankintoja. Onneksi ne eivät ole erityisen kalliita, etenkin jos kääntyy keittiön kaappien, kirrputorien ja Kierrätyskeskuksen puoleen. Varsinaisten kehitysvälineiden lisäksi filmiskanneri lienee tarpeen myös. Niitäkin löytyy aikamoisella hintahaarukalla ja hifistelyn varaa on. Käytän itse Epson V330 skanneria, joka on malliston halvimmasta päästä. Hyvin olen pärjännyt eikä kuvanlaadussa ole peruskäyttöön valittamista. Maksoin laitteesta käytettynä 50€ Facebookin Filmikuvausryhmässä, joten en kovin paljoa tästä insvestoinnista köyhtynyt.

 

Väleineiden lisäksi kehittäminen pitää tietenkin opetella. Jonkin verran saattaa siis olla ihfoähkyä ja pään raapimista luvassa, mutta kun sen kehittämisen kerran oppii, ei sitä vaivaa enää toiste tarvitse nähdä. Korkeintaan vaan hienosäädät ja hiot tekniikkaasi.

Pekka Keskinen

Filmikuvauksessa innostunut graafinen suunnittelija Helsingin liepeiltä. Intohimona erityisesti 35mm mustavalkofilmit ja mekaaniset kamerat.