21 loka

Filmitestissä keskiformaatin Kodak Tri-x 400 mustavalkofilmi

Monille meistä filmikuvaajista Kodak Tri-x 400 lienee se kaikista arvostetuin ja halutuin mustavalkofilmi, jonka puoleen käännytään silloin kun juhlapyhille pitää saada jotain vähän Fomapania parempaa. Itsekin olen perin vannoutunut Tri-x -fani enkä suinkaan ole yksin. Tri-x on syystäkin yksi parhaimpana pidetyistä perinteisistä mustavalkofilmeistä. 35mm eli kinofilmikoon versiostahan Kamerakoulusta löytyykin jo arvostelu. Nyt on aika tutustua samaan tuotteeseen myös keskiformaatin koossa, eli siis 120-rullafilminä. 

 

Kodak Tri-x pähkinänkuoressa

Ihan lyhykäisenä kertauksena kuitenkin ennen näytekuviin menemistä pitää mainita jokunen sana Tri-x:n rikkaasta historiasta ja merkityksestä valokuvauksen menneisyydessä. Tri-x juontaa juurensa peräti 1940-luvulle, jolloin se alkujaan julkaistiin isommassa formaatissa. Hitusen myöhemmin se julkaistiin myös keskiformaatin koossa ja 35mm versiona, josta lähtien se onkin ollut yksi maailman suosituimmista mustavalkofilmeistä vuosikymmenestä toiseen. Se oli suosittu erityisesti valokuvajournalistien käytössä sen monipuolisuutensa takia. Tri-x tunnetaan erittäin monikäyttöisenä filminä, jolla on erittäin, siis oikeasti todella hyvä yli- ja alivalottumisensietokyky. Tästä syystä sitä voi esimerkiksi prässätä huoletta muutamankin aukon. ISO 400:ksi luokitellun filmin voi siis kuvata suht huoletta 3200 ISO-arvon mukaan, minkä on täytynyt olla — erityisesti menneinä vuosikymmeninä — aika huisi juttu kenttähommissa. Tri-x:llä on myös todella hyvä kyky tallentaa sävyjä, minkä vuoksi sille tyypillistä estetiikkaa pidetään niin suuressa arvossa. Sillä on hankala saada valoisimpiakaan kohtia palamaan puhki (ellei nyt ihan suoraan aurinkoon zoomaa) tai synkimpiäkään varjoja menemään tukkoon (ellei nyt sitten kaivon pohjalla kuvaa). Sävyskaala on ihan mieletön, vaikka samassa kuvassa olisi EV-arvoja laidasta laitaan. 

 

Riippuen toki siitä miten kuvaa ja millä kehittää, saa Tri-x:llä paljonkin eri tyylistä jälkeä aikaiseksi. Yleisesti ottaen Tri-x:ää luonnehditaan sävykkääksi filmiksi, jossa on hyvä kontrasti. Perinnefilmiksi se on myös tarkka ja kaikin puolin klassisen näköinen ja tyylikäs. 

 

Itse olen kuvannut 35mm koossa Tri-x:ää paljonkin, mutta keskiformaatilla hyvin vähän. Tunnen filmin ominaisuudet entuudestaan siis melko hyvin, joten oli kiinnostavaa nähdä miltä oma suosikki näyttää keskiformaatissa. Keskarin negathan tietenkin ovat mammuttimaisen paljon isompia kuin pikkuiset 35mm negat, joten yleensä keskiformaatin kuvat näyttävätkin resoluutionsa ansiosta aika paljon rakeettomimmalta. Näin Tri-x:nkin tapauksesssa, joskin ainakin omissa skannatuissa negoissaki, on rakeisuutta kyllä vielä havaittavissa. Ei niin selkeästi, mutta perinteinen filmilookki kuvissa selvästi kuitenkin on. 

 

Rulla kameraan ja menoksi!

Kuvasin oheiset esimerkkikuvat Rolleiflexillä, jonka operoijana olen täysi mämmikoura. Kyseisen kameran valotusmittarilukematkin toisinaan aiheuttivat pientä pään raavintaa, mutta kyllä sieltä ihan kuvia kyllä tuli. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun kuvasin tällaisella kaksisilmäisellä TLR-kameralla, joka oli varustettu ihan valotusmittarillakin. TLR-prosessiini yleensä kuuluu sunny 16 -säännöllä mittaaminen, mutta nyt kun kamerassa sattui mittari olemaan, piti siitä tietenkin ottaa kaikki ilo irti. 

 

Sivuhuomiona pakko mainita sen verran, että Rolleiflexin mittari ei välttämättä ole mikään maailman hienostunein ja tarkin pistemittari. Kyseinen aparaatti kaiken lisäksi toimii seleenikennoilla eikä paristoilla. Kyseisillä seleenikennoilla on yleensä jonkin sortin määrittelemätön parasta ennen -päiväys. Kun kennot tulevat tiensä päähän, tulevat ne tiensä päähän. Kuollut seleenikennomittari on käsittääkseni aika menetetty tapaus, eikä mittaria saa herätettyä henkiin paristoja vaihtamalla. Hyvä keino pidentää elinikää on säilyttää niitä oikein, eli valolta suojattuna silloin kun laite ei ole käytössä. Rolleiflexissäni sattumoisin on kennojen peittona suojalärpäke ja mittari näyttää vielä suht järkeviä lukemia. Olin tosiaan hyvin kiinnostunut tuloksista ja suurimmaksi osaksi olenkin ihan tyytyväinen. Kaikesta päätellen Rollein kennot ovat vielä kutakuinkin pelikunnossa.

 

Nämä kuvat ovat kuvattu ns. boksinopeudella, eli kuvia ei olla prässätty tms. Kaikki on ISO 400 mukaan kuvattu ja kehitetty. Kehitys- ja skannauspuolesta vastasi Kameratorin labra. Keskiformaatin Tri-x:ää voi myös hankkia kameratorilta tästä linkistä.

 

Kodak Tri-x 400 keskiformaatin esimerkkikuva nro. 1 — sisätiloissa vähässä valossa kuvattu potretti. Malli: @eugeniaantimony

 

Kodak Tri-x 400 keskiformaatin esimerkkikuva nro. 2 — kesäpäivä Billnäsissä.

 

Kodak Tri-x 400 keskiformaatin esimerkkikuva nro. 3 — autiotalon kuisti.

 

Kodak Tri-x 400 keskiformaatin esimerkkikuva nro. 4 — autiotalo numero kaksi.

 

Kodak Tri-x 400 keskiformaatin esimerkkikuva nro. 5 — kissakuva.

Pekka Keskinen

Filmikuvauksessa innostunut graafinen suunnittelija Helsingin liepeiltä. Intohimona erityisesti 35mm mustavalkofilmit ja mekaaniset kamerat.