Finnfoto-palkinto 2017 Sakari A. Mäkelälle

Suomalaisen valokuvakentän uusi yhteinen palkintojuhla Finnish Photo Awards järjestettiin perjantaina 17.3.2017 ensimmäistä kertaa. Tilaisuus järjestettiin Kuva & Kamera – messujen ensimmäisen messupäivän päätteeksi Helsingin Messukeskuksessa. Illan aikana jaettiin useita tunnustus- ja kilpailupalkintoja.

Finnfoton jakaman Finnfoto-palkinnon 20. vastaanottaja oli Nuoret valokuvaajat – yhteisön perustaja, valokuvaaja, elokuvaaja ja mediatuottaja Sakari A. Mäkelä. Finnfoto -palkinto annetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävästi vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Vuosikilpailu käytiin pari viikko sitten ja kokonaisvoittaja eli Vuoden Muotokuvaaja 2017 julkaistiin nyt FPA -tilaisuudessa. Uusi Vuoden Muotokuvaaja on tamperelainen valokuvaaja Suvi Roiko. Roiko teki kisassa historiallisen suorituksen ja nappasi ykkös- ja kakkostiloillaan kaksoisvoiton.

Suomen Fotokaupan Liitto valitsi Vuoden Fotokauppiaakseen kajaanilaisen Kuvakeskus Hynnisen yrittäjän toimivan Risto Mäläskän. Palkinnon perusteluiksi kerrottiin, että Kuvakeskus Hynnisellä on ennakkoluulottomasti panostettu sekä studiotoiminnan kehittämiseen että liiketoiminnan laajentamiseen.

Kameraseura ry palkitsi Vuoden Valottaja – palkinnolla suomalaisen pitkän linjan valokuvaaja Ismo Höltön. Kameraseuran mukaan hän on innostava ja valottava esimerkki siitä, että harrastuspohjaltakin aloittaen voi nousta maailmanluokan valokuvataiteilijaksi.

Color-Kolmio Oy puolestaaan palkitsi Vuoden Valaisija -tunnuksella ulvilalaisen valokuvaaja Johanna Uusitalon. Color-Kolmion mukaan Vuoden Valaisija 2017 on pitkäjänteisellä toiminnallaan ja jatkuvalla itsensä kehittämisellä osoittanut halunsa kohottaa koko Suomen ammattivalokuvaajien henkilökuvauksen tasoa, tässä erinomaisesti onnistuen.

Uudistettu Fotofinlandia -kilpailu

Finnish Photo Awards -tilaisuudessa julkaistiin myös uudistettu Fotofinlandia – kilpailu. Suomen suurin valokuvakilpailu tulee kokemaan melkoisen muodonmuutoksen, kilpailussa tullaan kisaamaan kategorioissa valokuvauksen osaalueilla ja koko kisan voittajan eli Fotofinlandia-voittajan kisan jatkossa kansainvälinen tuomaristo valitsee kategoriavoittajien joukosta. Uusi Fotofinlandia aukeaa loppuvuodesta ja parhaat palkitaan keväällä 2018.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *