Mitä tehdä kun kaamos iskee ja tarvitaan nopea mustavalkofilmi? Vanha kikka on niin sanottu prässäysmenetelmä, jolloin esimerkiksi iso 400 filmistä voi helposti taikoa aukon tai pari nopeamman filmin. Kaikki filmit eivät prässäämiseen sovellu, mutta viikko pari sitten kuvasin rullan Ilford HP5 -mustavalkofilmiä, joka sopii tähän tarkoitukseen todella hyvin.
Fimien prässäysominaisuudet vaihtelevat
Joillakin filmeillä on erittäin hyvät prässäysominaisuudet, mikä tarkoittaa sitä, että esim. tällaisen nelisataisen filmin voi kuvata aivan hyvin kahdeksansataisena (yhden aukon prässäys) tai jopa 1600 isolla (kahden aukon prässäys).
Kolmenkin aukon prässäys onnistuu hyvin joillakin filmeillä. Kuva siis alivalottuu kuvausvaiheessa sen pari kolme aukkoa ja kehityksessä taas ylivalotetaan vastaava aukkomäärä, eli kehitetään filmi ikäänkuin se olisi sen iso 800 tai 1600.
Tämä onkin tämän satsin ainoa kuva, jossa näkyy mitään auringonpaisteen tapaista. Mielestäni tämä kuva onnistui erittäin hyvin. Läpimärkä laidunaukea alkoi huokua usvaa äkillisestä lämpötilan muutoksesta johtuen. Nousevan auringon säteet paistoivat kuusenlatvojen lomasta ja loivat varsinaisen sävykirjon. Mielestäni rakeisuuden tyyli paljastuu aina parhaiten sellaisissa kohdissa, jossa on samaa keskiharmaata sävyä tasaisesti laajalla alueella, kuten tässä kuvassa vasemman reunan kuusikon kohdalla. Tästä näkee, että kohtalaisen rakeinen filmi on kyseessä, mutta rae on kuitenkin kermaisen pehmyttä.
Koska filmin prässäystä kannattaa käyttää?
Prässäysmenetelmä ei tietenkään oikeasti “taio” enempää valoa, mutta voi joskus olla erittäin näppärä kikka kun haluaa kuvata esimerkiksi vähäisessä valossa. Prässäys lisää kontrastia ja rakeisuutta jonkin verran, eli sillä on ehdottomasti vaikutusta kuvanlaatuun. Jotkut eivät siitä pidä ja toiset taas käyttävät sitä tehokeinona.
HP5:n prässäysominaisuudet
HP5 sopii prässättäväksi erinomaisesti. Itselläni ei ole entuudestaan erityisen paljon kokemusta tästä filmistä, mutta tiedän sen maineelta samankaltaiseksi kuin Kodak Tri-x 400, joka on suosikkifilmini.
Öinen näkymä Helsingin Kruununhaasta. Juuri tällaisiin kuviin mielestäni prässäys sopii erittäin hyvin. Hain hieman film noir -tyylistä tunnelmaa, jossa kontrasti on hyvä tehokeino. Kuvassa ei ole juuri muuta valonlähdettä kuin katulamppu. Kuvasin tämän täydellä aukolla (f2.8) ja hitaimmalla valotusajalla mitä ilman jalustaa uskalsin, eli 1/15, katukiveä vasten nojaten.
Hämärässä kuvaaminen
Tarkoitukseni oli alunperin kuvata tämä filmirulla boksinopeudella eli iso 400, mutta synkät säät saivat harkitsemaan asiaa pariin kertaan. Päätin tuupata isoa pari aukkoa, eli kuvata sen ikäänkuin se olisi iso 1600.
Yleensä vastaavanlaiset kokeilut ovat tuottaneet hyvin rakeista jälkeä, mutta HP5 pysyi jopa prässättynä erittäin siloisena. Yllätyin lopputuloksista erittäin positiivisesti! Odotin huomattavasti rosoisempaa jälkeä.
Kontrastikaan ei ollut mitenkään liioiteltu. Suosittelen lämpimästi tätä kikkaa jos haluaa halvemman keinon saada pari aukkoa enemmän valovoimaa kuin f1.2 linssin ostaminen. Tulevaisuudessa vertailun vuoksi kuvaan vielä 400-isolla uuden rullan, niin voimme tarkastella eroja tarkemminkin.
Ilford HP5 400 esimerkkikuvia
Tässä kuvassa on huomattavasti rosoisempi tunnelma, mutta se ei välttämättä johdu filmistä vaan erittäin rankasta lumisateesta. Tässäkin kuvassa sama sävymattoilmiö paljastaa rakeisuuden hyvin. Taivaan vaalean harmaa näyttää yllättävän rakeiselta. Osa siitä lienee lumisadetta.Toinen versio samasta maisemasta eri päivänä.Film noir -kokeilut jatkuvat. Kuvattu ilman jalustaa nojaten kameraa betonimuuriin. Tällaiset öiset kantakaupunkimaisemat ovat erittäin kivoja kuvauskohteita. Näin monikäyttöinen filmi mahdollistaa öisen hiippailun jopa ilman jalustaa.Ikkunanäkäkymä marraskuussa. Ja kyllä, kuva on otettu keskellä päivää. Synkeää pukkaa. Tuntui siltä, ettei tässä säässä ole ulos asiaa kamera kaulassa, joten otin vain tämän kuvan ja annoin homman olla sen päivän osalta. Vaikkei kuva muuten mitenkään erityisen kiinnostava olekaan niin huomionarvoista on kuitenkin sangen pehmeä kuvanlaatu. Jostain syystä tässä kuvassa ei ole juuri lainkaan rakeisuutta. Juuri tällainen kuvanlaatu yllätti, sillä tosiaankin odotin huomattavasti rouheampia kuvia. Tämähän näyttää ihan digikuvalta kaikessa tarkkuudessaan. Tai jos ei ihan digikuvalta niin ainakin Ilfordin Delta -sarjan tai Kodak T-maxin tarkkuudelta, jotka ovat tunnettuja tarkkuudestaan.Vähän sinne päin tarkennettu venelaiturinäkymä, jossa on niin ikään sangen pehmoinen ja mieluisa jälki. Kumma kyllä edes tuo veneen valkoinen pinta ei palanut puhki muualta kuin aivan valaisimen alta. Eikä varjokohdatkaan ole menneet aivan mustasta tukkoon. Mielestäni tämä oli melko haastava valaistus ja odotin sävykirjon olevan melko yksitoikkoinen, mutta sekä valokohdissa että varjoissa on hyvin paljon sävyjä. Daddy like!Voisi kuvitella, että tässä kuvassa on yö, mutta kyseessä on vain marraskuinen Helsinki siinä viideltä iltapäivällä. Valaistuksen puolesta tämä kuitenkin menee yökuvauksesta. Kuva napattu parkissa käsivaralta, kojelaudasta hieman tukea ottaen. En odottanut saavani näin selkeää tai skarppia kuvaa, joten jälleen kerran sangen iloinen yllätys filmin ominaisuuksista. Odotin huomattavasti alivalottuneempaa lookkia, mutta ihan oikea valokuvahan sieltä tuli. Valaistus oli tässäkin kuvassa sellainen, että olisin voinut kuvitella pari aukkoa prässäämällä saavani hyvin yliampuvaa kontrastia. Eli käytännössä puhkipalaneita valokohtia ja tukkoon menneitä varjoja. Mutta ei — Ilfordin ihmefilmi hoiti homman aika suvereenisti.Sama juttu kuin edellisessä kuvassa, mutta liikkuvasta autosta. Ei tosiaankaan otollisimmat edellytykset, mutta kaikista rajoitteista huolimatta, ihan kelvollinen kuva oli kuitenkin ilmestynyt negatiiville. Tämä viimeistään valoi minuun uskoa siihen, että filmillekin voi kuvata hyvin haastavissa olosuhteissa.
Kuvausvälineet
Vielä jokunen sana välineistöstä ja kehitysprosessista. Kamerana toimi Olympus OM-1, jolla olen suurimmaksi osaksi kuvannut koko tämän vuoden. Objektiivina näissä kaikissa kuvissa on käytetty OM Zuiko 35mm f2.8 -semi-laajakulmaa.
Omistan myös 50mm f1.8:n, joka olisi ollut pykälän valovoimaisempi tällaisiin hämäräkuvauksiin, mutta viimeaikoina olen tykästynyt 35mm polttoväliin enkä etenkään maisemia tahdo saada mitenkään mahtumaan 50-milliseen.
35mm on toisaalta niin vakaa 50-milliseen verrattuna, että tavallaan se on valovoimassaan siinä mielessä tasoissa, että tällaisella semi-laajakulmalla voi helposti kuvata pykälän hitaammilla ajoilla ilman tärinäepäterävyyttä. Tiedättehän sen tunteen kun katsoo teleobjektiivin läpi ja kuva täristää etsimessä kuin maanjäristyksessä? Laajiksen ihanimpia ominaisuuksia on tämän ongelman täydellinen poissaolo. Kehitteenä toimi Kodak D-76 1:1 laimennussuhteella.
Yhteenveto Ilford HP5 -filmistä
Niin, että suosittelisinko Ilford HP5 -filmiä? Kyllä suosittelisin erittäin lämpimästi ja saattaa olla, että itsekin vaihdan Kodak Tri-X:stä HP5:een pelkästään tämän testin perusteella. Edullisempikin vaihtoehto vielä kaiken lisäksi.
