21 elo

Ilford XP2 Super C41-mustavalkofilmi (35mm)

Ilfordin XP2 -filmistä tutkiskelimme aiemmin tänä vuonna keskiformaatin versiota, eli 120-rullafilmiä, mistä suureksi yllätyksekseni pidin kovasti. Samaa filmiä on saatavilla myös kinofilmikoossa, eli 35mm versiona. Kuvasin keväällä rullallisen sitäkin ja nyt on tullut aika kaivaa aikaansaannokset pöytälaatikosta ja katsoa jälleen minkälaista jälkeä XP2:lle syntyy. 

 

Ennen itse asiaan menemistä pitää mainita Ilford XP2:n kiinnostavin seikka. Se nimittäin kehitetään C-41 -prosessissa, eli aivan kuten mikä tahansa värinegatiivifilmi. Mustavalkokehitteellä tätä filmiä ei siis pidä lähteä kehittämään lainkaan. Kodakillakin oli joskus muinoin vastaavaan tekniikkaan perustuvia feikkimustavalkofilmejä (ainakin Kodak BW400CN), mistä pidin erityisen paljon. Tämä oli siis joskus vuonna 2000 kun olin vielä hyvin nuori ja vasta aloitellut valokuvausharrastusta. Silloin ei ollut vielä kokemusta omien negojen kehittämisestä, mutta mustavalkokuvaus kiinnosti silti kovin. Nämä C-41 mustavalkofilmit tarjosivat hyvän ensikosketuksen mustavalkokuvaamiseen. Kuvat pystyi viemään kehitettäväksi mihin tahansa pikalabraan mistä sitten sai aidot (tai ainakin melkein aidot) mustavalkokuvansa takaisin tunnissa, aivan kuin mitkäkin Mallorcan lomakuvat. Valokuvaajan uskottavuus ei siis täysin päässyt kärsimään siitä, että kehitytti kuvansa lähiostarin Tunnin Kuvassa.  

 

Noihin aikoihin Ilfordin filmit olivat itselleni täysi tuntemattomuus, sillä ne olivat kaukana markettitavarasta. Vaikka vastaavanlaisista C-41 -mustavalkofilmeistä onkin siis jonkin verran kokemusta, pääsin vasta melko hiljattain kokeilemaan tätä Ilfordin vastaavaa tuotetta. Wikipedian mukaan XP2 ei ole mikään uusi tuote ja se onkin ehtinyt olemaan markkinoilla käytännössä jo vuodesta 1980 eri versioina. 

 

Kuvanlaatu

Siis hyvänen aika sentään kun XP2:lla tuleekin miellyttävää jälkeä. Jopa kinofilmikoossa kuvat ovat lähes rakeettommia. Kyseessä on vieläpä aikas nopea filmi, eli ISO 400. Rakeettomuuden huomasin jo keskiformaatin versiota kokeillessani, mutta toki se ei yleensä ole yllätys eikä mikään niin isolla negatiivillä. Kinofilmikoossa sen sijaan rakeettomuus oikeasti jo vähän hämmentää! Vaikka jälki onkin sileää, ei kuvat kuitenkaan näytä mitenkään erityisen digikuvamaiselta vaan perin mustavalkouskottavalta ja klassiselta. Oman kokemuksen perusteella näyttäisi, että filmissä on valotuslaajuutta runsaasti eikä kuva pääse palamaan kirkkaistakaan kohdista helposti puhki. Varjoalueet ne vasta hyvin säilyttävätkin sävykkyyden ja yksityiskohtaisuudet. Kaiken lisäksi filmi on vielä perkuleen tarkka ja terävä. Minkäänlaista nuhjuisuutta tai räkäisyyttä ei ole aistittavissa. 

 

Ja sitten kuvaamaan! 

Valokuvausjumalat olivat tykönäni ladatessani Ilford XP2:n kameraani. Seuraavana aamuna asioille Helsingin keskustaan raahautuessani, sattui olemaan koko vuoden eeppisin sumu. Sumu on mustavalkokuvaajan paras ystävä, jolloin käytännössä mikä tahansa asia tai maisema näyttää hienolta kuvassa. Onneksi siis oli kamera mukana, kuten valokuvaajalla aina tulisikin. 

 

Välineinä esimerkkikuvissa toimi Leica M6 ja vuoden 1960 Leica Summaron 35mm f2.8 optiikka. Tällaisen vintage-henkisen objektiivin piirto sattui sopimaan erityisen hyvin aamusumun kapturoimiseen. Kävelin kaikessa rauhassa Helsinkin Katajanokalla ja lähitienoilla tässä upeassa säässä, joka tarjosi mahtavat puitteet tunnelmallisille mustavalkokuville. Olin alkuun hieman huolissani kuvanlaadusta, sillä intuitioni oli sitä mieltä, että näihin maisemiin rakeisempi filmi olisi sopinut paljon paremmin. Yritin tarkoituksella valikoida kuviin mahdollisimman ajatonta arkkitehtuuria ja muita taustaelementtejä, joita kuvittelin rakeisen filmin tukevan paremmin. Palattuani kuvausreissulta, heitin filmin kirjekuoressa postiin Kameratorin labraan ja jäin kuumeisesti odottelemaan lopputuloksia. Jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu perinteinen kinofilmikoon mustavalkofilmi, olisin kehittänyt kuvat itse, mutta kyseessä kun on väriprosessi, mitä siis itse en osaa tehdä, katsoin parhaaksi antaa ammattilabran ottaa kopin kehityksestä ja skannauksesta. Muutaman päivän kuluttua sähköpostiini sitten kolahtikin latauslinkki ja yllätyksekseni huomasin, että rakeettomasta kuvanlaadusta huolimatta, kuvissa oli silti hyvin ajaton ja tyylitelty ilmapiiri. 

 

Eri filmejä kokeillessa läheskään kaikki tuotteet eivät aiheuta välttämättä mitään sen kummempaa yllätysreaktiota. XP2 sen sijaan on ollut yksi positiivisimmista yllätyksistä, jota kyllä ihan lähtisin kaverille suosittelemaan. Esimerkkikuvat ovat käsittelemättömiä ja rajaamattomia versioita suoraan Kameratorin labralta. Kuvat ovat sellaisenaankin jo perin nättejä eivätkä vaatisi mitään sen kummempia sävysäätöjä tms. Ennen omalle Instagram -tililleni postaamista tein kyllä pieniä säätöjä, mutta sen verran olin jälkeen tyytyväinen, etten mitään varsinaista korjattavaa keksinyt. 

 

Ilford XP2 -filmiä myy Kameratori eikä se ole myöskään hinnalla pilattu. 36 kuvan rulla kustantaa kirjoitushetkellä 8€, mikä on kuvanlaatuun nähden sangen edullinen hinta.

 

Ilford XP2 Super — näytekuva 1

 

Ilford XP2 Super — näytekuva 2

 

Ilford XP2 Super — näytekuva 3

 

Ilford XP2 Super — näytekuva 4

 

Ilford XP2 Super — näytekuva 5

 

Ilford XP2 Super — näytekuva 6

 

Pekka Keskinen

Filmikuvauksessa innostunut graafinen suunnittelija Helsingin liepeiltä. Intohimona erityisesti 35mm mustavalkofilmit ja mekaaniset kamerat.