Viimeksi arviossa oli legendaarinen Kodak Tri-X 400 -mustavalkofilmi. Se sekoitetaan toisinaan hieman samannimiseen Kodak T-Max 400 -filmiin, joten sikäli onkin looginen jatkumo ottaa heti perään T-Max tarkasteluun.
Mitä eroa Tri-X:ään verrattuna?
T-Maxin ja Tri-X:n eroja kysellään filmikuvaajien keskuudessa aina silloin tällöin ja aloittelija saattaa jopa erehtyä luulemaan niitä samoiksi filmeiksi. Onhan niillä aika saman henkiset kauppanimet ja pakkauksetkin.
Mustavalkofilmeiksi ne ovat kuitenkin hyvin erilaiset. T-Max on huomattavasti uudempi tuote kuin Tri-X. T-Maxia on valmistettu vuodesta 1986 saakka (Tri-X juontaa juurensa 1940-luvulle) ja se pohjautuu uudempaan, ns. tabular grain -teknologiaan.
Millainen filmi T-Max 400 on?
Pääpiirteittäin voisi sanoa, että T-Max 400 on huomattavasti hienorakaisempi ja tarkempi kuin Tri-X. Perinteisen, rakeisen lookin ystäville, T-Max siis ei välttämättä ole optimaalinen valinta, vaikka kyllä siitäkin tosin rakeista saa, riippuen hieman kuvaus- ja kehitystekniikasta. Siitä lisää myöhemmin.
Minkälaiseen kuvaukseen T-Max sopii?
T-Max on yksi suosikkifilmeistäni. Se on niin sanottu yleismustavalkofilmi, mutta tarkkuutensa ansiosta, suosisttelisin sitä esim. luontokuvaukseen huomattavasti mielummin kuin rakeisempia filmejä. Oma kokemukseni luontokuvauksesta rakeisilla filmeillä on vähän ristiriitainen.
Rakeinen fiilis sopii katukuviin kyllä oikein hyvin, tietynlaisten tekstuurien ja pintojen voimistamiseen. Esim. mukulakivet ja vanhat rakennukset näyttävät mahtavilta Tri-X:llä tai jollain muulla vastaavalla, rakeisella filmillä.
Monikäyttöinen mustavalkofilmi
Samaiset filmit tosin näyttävät, ainakin omaan silmääni, tosi köpösiltä vaikkapa metsämaisemissa, missä ympäristössä on täysin erilaiset tekstuurit. Metsämaisemassa on aivan erilaista visuaalista kohinaa kuin katumaisemassa ja jostain syystä rakeinen filmi korostaa sitä (imho) väärällä tavalla. Sen sijaan taas T-Maxin siloisuus ikäänkuin hillitsee luontokuvalle tyypillistä kohinaa ja saa kuvan näyttämään puhtoisemmalta.
Millainen filmi sopii luontokuvaukseen?
Suunnittelen itse ottavani seuraavalle Lapinvaellukselleni ainoastaan filmivehkeet mukaan ja kuvaavani vatsanpohjasta kourivia tunturimaisemia T-Maxille, saavuttaen täten Suomen Ansel Adamsin veroisen maineen. Tai kröh, köh… jotain sinne päin.
Sen tyyliseen taiteelliseen, sävykirjoisaan maisemakuvaan siis ainakin suosisttelisin T-Maxia, mutta kyllä yhtälailla ihan kaikkeen muuhunkin kuvaamiseen. Olen tehnyt katukuvasta T-Maxille ja vaikken potrettikuvaaja olekaan, voisin kuvitella, että T-Maxille saa tallennettua erittäin kauniita muotokuvia.
T-Max -filmin prässäysominaisuudet
T-Maxia on saatavilla tätä nykyä myös ISO 100 -herkkyys. Taannoin markkinoilla oli myös ISO 3200 -versio, mikä on jo harmillisesti lakkautettu. Jos herkästä filmistä pitää, saattaa T-Max 400 olla kuitenkin sangen kelpo valinta, sillä sitä voi Tri-X:n tavoin prässätä helposti ainakin pari aukkoa.
Enemmänkin varmasti, mutta siitä ei ole omakohtaista kokemusta. Olen itse kuvannut T-Maxia ainakin boksinopeudella, eli 400 -asetuksilla ja myös 800 ja 1600 -asetuksilla. Kaikilla menetelmillä jälki on erinomaisen hienoa, sillä T-Maxilla on paljon valotuslaajuutta.
Tarkka kuvanlaatu
Tarkka kuvanlaatu ja hienorakeisuus on T-Maxin tavaramerkki, mutta kannattaa pitää kuitenkin mielessä, että siitäkin saa rakeista. Kuten aina, valaistuksen laatu saa aikaan ihmeitä. Jos valo ei ole ns. optimaalinen, alkaa T-Maxikin näyttämään rakeisen puolensa, aivan kuten kaikki filmit.
Itse pidän kyllä rakeisesta filmilookista ja siksipä T-Max 400 on itselleni talvifilmi. Kesäpäivänä kunnon valossa T-Maxilla saa aikaan uskomattoman tarkkoja kuvia, joita ei välttämättä pahemmin digikuvasta ensivilkaisulla erota. Prässätessäkään rakeisuus ei oman kokemukseni mukaan lisäänny aivan olennaisesti. T-Max on hyvä filmi vähän isompien vedosten tekemiseen hienojakoisen koostumuksensa ansiosta.
Siloista vai rouheaa?
Jos kaipailet oikein tarkkaa ja siloista jälkeä, käytä T-Maxia esim. Kodak D-76 -kehitteen kanssa ja kuvaa hyvässä valossa (itsestään selvä vinkki tietysti kenelle tahansa valokuvaajalle). Jos taas olet rakeisen kuvan ystävä, saa T-Maxista sopivan rouheaa Kehittämällä esim. Rodinalilla ja ajoittamalla kuvausretket räntäsateille.
Monelle filmikuvaajalle T-Maxin potentiaalinen ylitarkkuus on jopa vähän liikaa ja vanha kikka onkin rajoittaa sitä valitsemalla vähän härskimpi kehite, kuten Rodinal.
Ammattikäyttöön suunniteltu mustavalkofilmi
Kuvanlaadullisesti T-Max on aika yllätyksetön ammattilaiskäyttöön suunniteltu filmi. Hyvin kaukana siis Lomo-hörhöilystä. T-Max on varma, tarkka ja korkealaatuinen mustavalkofilmi. Kuvanlaatu on parhaimmillaan erittäin kaunista ja vähän pieleen menneetkin valotukset saattavat osoittautua yllättävän käyttökelpoisiksi. Kyllä minä siis lähtisin tätä kaverille suosittelemaan.
Filmikuvauksessa innostunut graafinen suunnittelija Helsingin liepeiltä. Intohimona erityisesti 35mm mustavalkofilmit ja mekaaniset kamerat.
Valitettavasti skannijälkesi on surkeaa ja ainakin noissa “katukuvissa” saa kuvat näyttämään huonoimmat puolensa. TRI-X on käytössä edelleen, oman persoonallisen lookinsa vuoksi, mutta jos “siloteltua” lookia hakee, on siihen tarjolla kaksi nykyaikaista filkkaa: Bergger Pancro 400 ja ORWO 400 plus jotka ovat “kaksiemulsio ” filmejä. perinteinen tuo “lihaa”negaan ja hienorakeinen sitten viimeistelee lookin, joka ei ole niin kriittinen kuinT-Max joka on kehittämiselle todella kriittinen. (hyvin vähän hopeaa emulsiossa )
Pitäisikin kokeilla Berggeriä ja Orwoa. Eivät ole tuttuja tuotteita muuten kuin nimeltä.
Näissä parissa katukuvassa on erittäin nuhjuinen valo ja ne on kuvattu käsivaralta aika spontaanisti, joten sen vaikutus kuvanlaatuun on aika paljon oleellisempi kuin skannaus.