29 tammi

Kodak Tri-X 400 — 35mm mustavalkofilmi

Kodak Tri-X 400 lienee yksi maailman suosituimmista mustavalkofilmeistä. Tri-X:n juuret juontavat peräti 1940 saakka, joten se on erittäin perinteikäs ja klassinen filmi. Se oli yksi ensimmäisiä nopeita filmejä, joten se saavutti suuren suosion ammattipiireissä ja se tunnetaankin valokuvajournalistien luottofilminä. Tri-X:llä on aivan erityinen lookkinsa, joka leimaa perinteistä mustavalkovalokuvausta. Itse pidän tästä perinteisestä lookista ja se onkin osasyy, miksi siitä on tullut myös oma suosikkifilmini.

Miltä Tri-X 400 näyttää?

Tri-X:ssä on yksi mukavimman näköisistä raekoostumuksista mitä olen ikinä nähnyt. Riippuen tietenkin kovasti kehitysprosessista, mutta esim. D-76 -kehityksessä jälki on mielestäni erittäin hyvässä balanssissa klassisen rakeisuuden ja tarkkuuden välimaastossa. Jos vielä vähän rakeisemmasta tykkää, kannattaa kokeilla esim. Rodinalilla kehittämistä. Omaan makuun Rodinalilla tulee jopa hieman liian rakeista jälkeä, mutta toisaalta perinteisempää kombinaatiota saa hakea — retroilluusio on täydellinen!

Monikäyttöinen filmi

Tri-X tunnetaan monikäyttöisenä filminä, jota voi yli- tai alivalottaa, prässätä ja opettaa tanssimaan. Sillä on käsittämätön valotuslaajuus, joka tarkoittaa sitä, että aika hurjallakin valotuserheellä saa kuitenkin kuvan aikaiseksi. Tässä toinen syy miksi pidän Tri-X:stä. Poden toisinaan aika pahaa valotusmittari- ja valotusautomatiikka-allergiaa, joten valotushuteja sattuu silloin tällöin. Jos en aivan väärin muista, Tri-X:n valotuslaajuus on peräti viisi aukkoa suuntaansa, eli aika hurja määrä. Diafilmeissä taas valotuslaajuutta ei ole juuri lainkaan, eli valotusten pitää osua aina nappiin. Jos vierastaa tällaista onnistumispainetta, Kodak Tri-X saattaa olla ratkaisu ongelmaan.

Oheiset esimerkkikuvat ovat enimmäkseen käsittelemättömiä skannauksia. Tri-X:llä tuntuu onnistuvan aina ja sävyt ovat aina kutakuinkin miellyttävän näköiset sellaisenaan. Harvemmin sen kummemmin kajoan Tri-X:llä otettuihin kuviin. Toisinaan säädän aivan aavistuksen esim. kontrastia tai keskisävyjä tms., mutta yleensä en näe tarvetta sormeilla kuvia erityisemmin. Se onkin Tri-X:ssä erittäin miellyttävä piirre — kuvat tulevat usein suoraan kamerasta kutakuinkin täydellisinä ulos eikä tarvitse homehtua Photoshopin tai Lightroomin äärellä loppuiltaa kuvia säätäen. Osaa esimerkkikuvistani olen kyllä ennen Instagramiin postaamista säätänyt Snapseedillä aavistuksen, mutta tähän liitin mukaan nyt versiot, joihin ei olla yhtä poikkeusta lukuunottamatta kajottu. Tarkoituksena on havainnollistaa Tri-X:in karasteriikkaa ja valotuslaajuutta puhtaimmillaan ja todistaa, että aina kuvia ei tarvitse edes sen kummemmin editoida.

Kodak Tri-X 400 esimerkkikuvia

Ah näitä tekstuureita! Juuri tällaisiin mustavalkoaiheisiin Tri-X mielestäni sopii aivan täydellisesti.

 

Viime kesänä (2017) kuvaamani Two Guys, One Coupé, joka on oma suosikkiotokseni kautta aikain. Kuvattu Tri-X:lle tottakai. Tästä tein myös erillisen näyttelyversion, jossa sävyjä on aivan aavistuksen optimoitu. Tämä kyseinen versio on skannerista tullut originaali, joka sekin toimii sellaisenaan oikein hyvin.

 

Klassisempaa otetta hakemassa.

 

Tästä kuvasta ilmenee Tri-X:n sävyskaala. Muistan kuvaa ottaessani ajatelleeni, että ikkuna luultavasti palaa puhki ja sisätilat taas menevät varmastikin tukkoon. Toisinpa kävi. Ikkunasta näkee ihan uloskin ja lattialankkujen ja muiden varjoalueiden yksityiskohtien detaljimäärä on sangen runsas.

 

Noniin nyt vähän hymyä niin setä ottaa kuvan.

 

Tätä kuvaa käsittelin Photoshopissa aika paljonkin. Onnistuin ylivalottamaan kuvan erittäin pahasti, mutta Tri-X:llä on tosiaan sitä laajuutta sen verran, että kuvainformaatiota tallentui filmille silti niin paljon, että kuvasta sai vielä aivan hyvän. Olin aikeissa ottaa kuvan sisätiloista ja olin säätänyt asetuksen sen mukaisiksi. Aukko oli varmaan isoimmillaan ja suljinaika varmaan jotain 1/30sek. Käännähdinkin ottamaan kuvan ikkunan läpi tajuamatta ja ehtimättä pienentää aukkoa, joten lopputuloksena oli paha ylivalotus. Pelipä ei ollutkaan menetetty ja negasta sai tehtyä vielä kutakuinkin onnistuneen kuvan.

 

Helsingissä ihmisiä vakoilemassa.

 

Kesäpäivä.

 

Kesäpäivä II

 

Tässä kuvassa on vähän haasteellisempi valaistus ja aivan tummimmat alueet ovat menneet suhteellisen tukkoisiksi. Pojan paita taas on vasemmasta alareunasta miltei puhki palanut, sikäli kun se nyt edes haittaa. Keskisävyt ovat erittäin hienosti onnistuneet.

 

 

Pekka Keskinen

Filmikuvauksessa innostunut graafinen suunnittelija Helsingin liepeiltä. Intohimona erityisesti 35mm mustavalkofilmit ja mekaaniset kamerat.