Voiko Etelä-Koreasta muka tulla länsimaihin enemmänkin epäilyttäviä tuotoksia kuin vain eriskummallinen popmusiikki ja perversio fermentoida kulinaristisia tuotoksia? Kyllä näemmä.
Gangnam stylen, gochujangin ja kimchin lisäksi Korealaiset veijarit tunkevat länsimaihin oudoksuttavan edullista optiikkaa. Samyang valmistaa kaikkea kalansilmistä ylipitkiin teleputkiin ja tarjonnan yleinen yhdistävä tekijä on linssien manuaalisuus, riisutut ominaisuudet ja hävyttömän halpa hinta. Yksi näistä kummallisuuksista on 500mm f/6.3 peilitele.
Samyang myy näitä peilitelejä (kuten yleisesti vermeitään) monilla muilla nimillä, esimerkiksi Vivitar, Rokinon, Walimex, Bower, Pro-Optic, Opteka…. Helkkari, uskon syvästi että ne myyvät jossain maailman kolkassa näitä Gangnam Style -nimellä. Vaan toisin kuin Gangnam, tällainen alue on melko edullinen valtaus. Vähän kauppapaikasta poiketen lasi vaihtaa omistajaa satasen ja parin sadan välillä.
F6.3 aukolla kyseessä on 500mm tötteröksi ihan siedettävän valovoimainen kuoma. Linssejä näyttää pyörivän myös f8 versiona, sekä häveliäisen pitkänä 800mm versiona. Jo pelkästään lähtökohdistaan Samyangin peilitelen voi myöntää olevan vekkuli kapistus: se tyydyttää mielenkiintoisen markkinaraon ja tarjoaa aika uniikin mahdollisuuden eksperimentoida pitkän polttovälin kanssa ilman suunnatonta rahallista investointia.
Halpa se kyllä on. Mutta se on niin halpa, että se laittaa oikein puistattamaan. Voiko se olla yhtään siedettävä objektiivina? Pystyykö sitä käyttämään edes kumiveneen ankkurina? Vaikka se olisi kuinka halpa, onko se silti edes sen sijoituksen arvoinen?
Kumisaapas lampaan vaatteissa
Fyysisenä murkaleena Samyangin peilitelestä ei oikeastaan tee kauheasti mieli kitistä tai vikistä. Kyseessä on kyllä ilahduttavan jämäkkä ja naseva tuotos, eikä se tunnu yhtään siltä, että pyörittelisi käsissään jotain halpaa helistintä.
Noin 700 gramman lukemilla tällainen taskutynnyri on höyhenenkevyt. Siihen vielä päälle mitättömät 12 senttiä pituutta, niin kyseessä on oikein hauskan oloinen ja kompakti taskumörssäri. Se tuntuu sopivalta käteen ja näyttää hyvältä vielä läheltäkin tarkasteltuna. Valkoisessa rungossa on kiva ulkokuoren pinnoite ja valmistajan info-laatta on karskin elegantisti pultattu putken kylkeen oikein ruuveilla.
Koko komeutta ei tietenkään ole pilattu millään eriskummallisilla nappuloilla tai ylimääräisellä elektroniikalla. Pyh. Tarjolla on vain pelkkää valkoista kauneutta! Käyttöliittymä omaa niin elegantin minimalistisen designin, että se nostaa Jonathan Iven olemattomiin niskavilloihin kateuden kylmiä puistatuksia.
Tarkennusrenkaan (no okei, oikeastaan koko runko on tarkennusrengas) kumi on valmistettu oikein kunnon kumista ja sen hipelöinnin jälkeen sormet tuoksahtavat oikein vanhoilta kunnon kumisaappailta. Aaah!
Tarkennuksen ruuvailu tuottaa lievän kuumotuksen, koska koko putki pumppaa ilmaa ihanan wwzzzhuuup ääniefektin kera. Jaa-a. Pölyäkö tässä pumpataan iloisesti elementtien väliin hyvillä ääniefekteillä? Ainakin internetin informaation mukaan näissä pitäisi olla joku sisäinen tarkennus hommeli, joka estää juuri pölyn sujahtamisen elementtien väliin. Hyvä.
Kaikesta huolimatta Samyangia on jossain määrin aika nihkeää yrittää morkata, dissata tai kritisoida jo pelkästään sen vuoksi, että se on yllättävän hyvä patukka käden jatkeeksi. Ei sellainen kädessä nyt ainakaan ihan kauheasti tarvitse hävetä, kun kuvailee ihmisten ilmoilla. Ja mitä vielä, se on niin iso ja valkoinen että joku saattaa luulla sen olevan kalliskin kameran jatke!
Joten jos ei muuta, niin se tarjoaa melko edullisen tavan hankkia itselleen uskottavan näköisen jatkeen kameran nokkaan, jolla onnistuu nostamaan valokuvaajan statustaan infernaalisiin lukemiin.
Kerro, kerro kuvastin
Optisen rakenteen puolesta peilitele on melkoinen keksintö. Nimensä mukaisesti siitä löytyy muutamat peilit, ja valo sinkoilee elementtien lisäksi näiden peilien kautta kameran kennolle. Yksinkertaisen simppelillä tempulla saadaan aikaiseksi kevyt ja kompakti kokonaisuus, joka tarjoaa ihastuttavan suuren polttovälin.
Ja tarvittaessa huisin kovat polttovälit. Niistä referensseinä esimerkiksi Nasan legendaarinen Hubble teleskooppi ja sen uusi seuraaja, James-Webb teleskooppi. Ensimmäisessä 57,6 metrin polttoväli ja jälkimmäisessä 131,4 metriä. Ihan kiva.
Mutta onko hauskaa että on julmetun iso polttoväli? Tavallaan. Vaan lähtökohta on se, että polttovälin kasvaessa myös suljinajan pitää lyhentyä. Klassisen säännön mukaisesti 500mm kohdalla suljinajan pitäisi mielellään olla (käsivaralla kuvatessa) vähintään 1/500 tai nopeampi. Tämä yhdistettynä f6.3 aukkoon ja käsissä on potentiaalinen ongelma: toivottavasti kuvaat valoisalla kelillä tai rungolla, jolla voi puskea ISO numeroita.
Toki potentiaalisen ongelman syntymistä voi ennaltaehkäistä kuvaamalla jalustan kanssa. Ja tottakai Samyangista puuttuu se asiaa helpottava jalustajalka Vaan onneksi putki on niin kevyt, että se ei ihan heti revi kameran jalustaruuvia irti. Ja taas toisaalta, se on niin kevyt, että kokonaisuus alkaa äkkiä heilumaan ja tärisemään pienessäkin tuulessa.
Jos kaipaat vielä enemmän polttoväliä (lue: ongelmia) Samyangin omalla 2x telejatkeella numeroiksi putkahtaa varsinaisen kuumottavan hävytön 1000mm. Sen kanssa ei tarvitse edes poistua omasta sohvasta valokuvaamisen vuoksi. Voit vain raottaa pikkuisen ikkunaverhoa ja salakuvata naapurikylän katuja, viereisen kansallispuiston talitintit ja tarkistaa lähikaupan tarjoustaulut.
Pitkä kaukoputki on ihan hupaisa väline valokuvailuun, vaikkakin nihkeän hankala. Kivenheiton päässä oleva pieni kohde on aina hukassa putken läpi katsottuna ja pienikin liike tarkoittaa kohteen kohdalla suunnatonta etäisyyttä. Manuaalitarkennus ei ollenkaan helpota asioita, vaan sen ruuvailu on aina välillä vähän turhankin hikistä ja hankalaa. Mutta pyörii se ainakin ihan sujuvasti ja harjoittelemalla oppii.
Kaurapuuroa donitseilla
Olettaen että tarkennus on kohdallaan, valotus on sopivan onnistunut ja planeettojen risteyskohdat muodostavat galaktisen kultaisen leikkauksen ja kaikki täsmää niin mitäs sitten?
Aika nuhaista jälkeä Samyang tuntuu toisinaan piirtävän. Kuviin lirahtaa pikkaisen liikaa jotain optista valkaisuainetta, kontrasti on laimea ja terävyys on kaurapuuron tasolla. Optiikan piirto uskoakseni jäljittelee jonkinlaista visuaalista representaatiota korealaisen darran aiheuttamasta olotilasta: laimea, ankea ja potentiaalisesti mitäänsanomaton.
Ainakin puskaradioiden informaatioiden mukaan vastavalosuojalla kuviin onnistuu pumppaamaan pikkaisen paremmin kontrastia ja värejä. Ja jos kiinnostaa pyörittää nokalle suodatin, niin paljon onnea vaan edullisen ja hyvän suodattimen ostoon, joka on giganttisen 95mm halkaisijaltaan.
Mutta kyllä Samyang tarjoaa sellaisenaan ihan hyvän potentiaalin onnistuneisiin kuviin. Ottaen huomioon että kuviin pystyy pyörittämään ja kiertämään jälkikäsittelynä pientä ehostusta niin kontrastin kuin terävyyden osalta, niin Samyangin peilitelellä tuuttaa tähän maailmaan ihan siedettävää visuaalista pikselitaidetta.
Vaan yksi ärsyttävimpiä potentiaalisia ongelma on peilitelen luonne: peilitelen bokeh on aina peilitelen bokeh. Koska etulinssin keskellä on peili, niin etulinssi on donitsin muotoinen. Eli bokeh pyrkii lähtökohtaisesti aina kääntymään donitsin muotoiseksi. Ei kiva, ei ollenkaan kiva.
Donitsin muotoinen bokeh on sitä samaa sarjaa, mitä överiksi vedetyt HDR kuvat on. Yhdet tykkäävät, toiset eivät ja kolmannet saavat syövän. Bokeh ei tavallaan ole sellaisenaan itsessään ruma ….mutta sillä on verrattoman sulava potentiaali näyttää hävyttömän rumalta ja ruokottoman kuvottavalta.
Bokeh on sellainen tekijä, joka voi kohdistaa huomion sulavasti kuvauskohteeseen tai tökerösti pois siitä. Eli se toimii joko hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Se voi olla sulava osa kuvan kokonaisuutta, ehkäpä hieman häiritsevä tai sitten vain täydellinen happohyökkäys verkkokalvolla. Ja arvaa mihin vaihtoehtoon donitsin muotoista bokeah vetävä peilitele kauhean helposti sujahtaa?
Mutta tämä ei tietenkään ole Samyangin ongelma, vaan muodollisuus joka esiintyy peiliteleissä noin yleisesti. Ne ovat tietynlaisia tapauksia ja niissä on omat muodollisuutensa, jotka pitää huomioida niitä käyttäessä.
Hyvä linssi, parempi mieli
Peilitele on omanlaisensa vekotin, eikä halpa hinta tietenkään kauheasti mairittele sellaisen ominaisuuksia. Halpoja peilitelejä saa muiltakin valmistajilta, ja vanhat filmiversiot toimivat siinä missä uudetkin. Ja klassisesti latomalla tiskiin enemmän kahisevaa saa itselleen parempaa laatua.
Siitä lähtökohdasta että ei ole kiinnostusta tai ei ole resursseja upottaa (kymmeniä) tuhansia euroja huisin pitkiin polttoväleihin, niin halvat peilitelet ovat kyllä täydellistäkin täydellisempiä vekottimia. Ne antavat edullisen mahdollisuuden eksperimentoida pitkän polttovälin leikittelyä tai tyydyttää isojen numeroiden himoa ilman suunnatonta rahavuoren kasaamista.
Onhan Samyangin kaltaisessa halvalla peilitelessä silti vähän sitä ja tätä mistä voisi kitistä, mutta tiedä sitten. Se on kuitenkin niin halpa, että se on tavallaan syyntakeettomassa tilassa. Oksettavan halvasta hinnastaan huolimatta sen ei siltä tarvitse olla sen arvoinen sijoitus. Vaan uskoisin voivani väittää hyvällä itsetunnolla, että kyseessä on hintalappuun nähden ihan järkevä Korealainen pitkän matkan fotonivastaanotin.
Kannattaa myös käydä lukemassa Kamerakoulun artikkeli adaptereista ja niiden käytöstä.
Samyang on vähän kun ostaisi korealaisen sian säkissä: Se on sikamaisen halpa, mutta toisaalta kauhean äkkiä ihan säkkipimeä. Jos vaan voit elää sen kanssa, niin silloin kätösissäsi on hipelöitävänä ihan kiva potka, jonka tarkennus vinkuu kun porsas ja bokeh on kiero kuin saparo.
Sami Aalto on katuvalokuvaaja, blogittaja ja opiskelija. Häneltä löytyy addiktio Helios linsseihin, paheellisuus bokeen ja tyydyttämätön nälkä katukuvauksen hektisyyteen. Sami valokuvaa päivittäin katupotretteja hameenkadulla.com -blogiin.
