7 marras

Kuinka otetaan onnistunut makrokuva?

Makrovalokuvauksessa taltioidaan hyvin pieniä yksityiskohtia, joita on paljaalla silmällä usein vaikeaa lainkaan erottaa. Kuva saattaa esittää esim. kärpäsen verkkosilmän rakennetta tai kimmeltävästä vesipisarasta heijastuvaa maisemaa. 

Monesti makrovalokuva yllättää katsojan tuomalla esiin tavallista lähiympäristöä, jota minimaalisen kokonsa takia ei arkipäivässä huomata. Nykyään tätä valokuvauksen muotoa harjoittaa koulutettujen valokuvaajien lisäksi yhä useampi harrastaja. 

Laji saattaa vaikuttaa kuuluvan vain ammattilaisille, mutta myös kokemattomammatkin voivat melko vaivattomasti oppia perustaidot ja toteuttaa onnistuneita makrokuvia. Mielenkiintoisia kuvauskohteita löytyy helposti lähtemättä merta edemmäksi kalaan. Omassa kehossa, pesuhuoneen nurkassa, takapihan mustaviinimarjapensaassa, jopa lounasruokalautasella voi piillä jännittävä yksityiskohta, joka vain odottaa ikuistamista.

Mikä on makro-objektiivi?

Makrokuvia voi ottaa tähän erikseen valmistetulla objektiivilla tai käyttämällä esim. lisävarusteena saatavaa loittorengasta. Makro-objektiivilla on vähintään 1:1 suurennussuhde, mikä tarkoittaa sitä, että kohteen kuva kameran kennolla on samankokoinen kuin luonnossa (esim. 10mm pituinen heinäsirkka piirtyy kennolle 10mm mitassa). Objektiivissa on lähes aina kiinteä polttoväli (esim. 60mm tai 100mm).

Pidemmän polttovälin objektiivit ovat lyhyempiä hieman kalliimpia ja niillä voidaan kuvata kohdetta jonkin verran etäämmältä. Tällä on merkitystä mm. silloin, kun ei halua pelästyttää esim. herkästi kuvaajan liikkeitä säikkyvää perhosta. Makro-objektiivin tarkennusetäisyys (kuinka lähelle kohdetta objektiivi pystyy tarkentumaan) on muita objektiiveja pienempi. 

Maaliskuun matalassa auringonpaisteessa parkkipaikan jäisellä pinnalla lepäilevä lehmuksen
siemenlehti. Olympus PEN-F macro 60mm, f/6.3 1/250s ISO-200, Nekala Tampere

Lisävarusteet makrokuvaukseen

Koska kuvauskohdetta mennään hyvin lähelle, on usein hyvä käyttää apulisävarusteena esim. LED-rengasvaloa, jolla voi poistaa kuvaajan kohteeseen langettamaa häiritsevää varjoa.

Makrokuvien ottaaminen loittorenkaiden avulla

Loittorenkaat ovat hinnaltaan makro-objektiivia huokeampia ja kuvaamaan pääsee muutoin jo olemassa olevalla järjestelmällä. Käytännössä loittorenkaita kannattaa käyttää normaali- ja teleobjektiivien yhteydessä. 

Loittorengas eli yksinkertainen linssitön tyhjä rengas, joka asetetaan rungon ja linssistön väliin, lisää objektiivin suurennusta ja pienentää tarkennusetäisyyttä. Kalleimmissa loittorenkaissa on lisäksi elektroniikkaa tiedonsiirtoon kamerarungon ja objektiivin välillä. Loittorenkaat ovat kelpoja keveitä lisäosia, mutta ne myös vähentävät kennolle tulevan valon määrää.

Kuinka makrokuvista saa teräviä?

Terävyyssalueen ollessa hyvin kapea (pidempi polttovälisillä makro-objektiiveilla erityisesti) on laukaisuhetkellä oleellista minimoida kamerasta aiheutuvan tärähdyksen ja kuvaajan itsensä aiheuttamien liikkeiden vaikutukset. 

Varminta on käyttää itselaukaisijaa kameran ollessa jalustalla tai muun tuen päällä. Tämä ei ole kuitenkaan aina mahdollista ja näissä tilanteissa onkin syytä ottaa tavanomaistakin useampia kuvia toivotun lopputuloksen aikaansaamiseksi. 

Objektiivissa tai kamerassa oleva kuvanvakain, joka helpottaa liikkuvan kohteen kuvaamista, on jalustaa käytettäessä syytä kytkeä pois päältä, sillä vaikutus saattaa olla paikallaan pysyvän kohteen kanssa lopputulosta vääristävä. Peilillisissä kameroissa voi peilin lukita paikoilleen liikkeen vaikutuksen minimoimiseksi. Terävyysalueen pienuuden takia useat kuvaajat käyttävät myös ns. pinoamistekniikkaa terävien yksityiskohtien lisäämiseksi.

Muutaman senttimetrin pituinen härkäpään toukka kulkee vinottain kapean puunsyiden suuntaisen
terävyysalueen poikki. Yöperhostoukan etupää näkyy terävänä, mutta suurin osa toukan pituudesta piirtyy
pehmeänä sijaitessaan terävyysalueen ulkopuolella. Olympus PEN-F macro 60mm, f/3.2 1/160s ISO-200,
Lilla Bässholmen Nauvo

Terävyysalueen hallinta makrokuvissa

Makrokuvauksessa on keskeisenä terävyysalueen valinta ja siihen liittyvät säädöt. Terävyysalueeseen vaikuttaa aukon koko. Pienillä aukkosuhteilla ts. f-arvoilla (esim. f/2,8 ja f/4) eli suuremmilla aukoilla saa kapeamman ja suurilla f-arvoilla (esim. f/11 ja f/16) eli pienemmillä aukoilla laajemman terävyysalueen

Kannattaa huomioida, että makrokuvauksessa laajakin terävyysalue on kuitenkin laskettavissa vain millimetreinä, jolloin kohteen hiemankin loitommat yksityiskohdat ja etenkin tausta esiintyvät lopputuloksessa pehmennettyinä ollessaan terävyysalueen ulkopuolella epätarkkoja.

Valotusajan valinta

Säädettäessä aukkoa on myös valittava oikea valotusaika, jotta kuvasta ei tule ali- tai ylivalotettu. Luonnollisesti f-arvon kasvaessa eli aukon pienentyessä valoa pääsee kameraan vähemmän, joten valotusaikaa on tällöin kasvatettava. 

Sama logiikka toimii toisinpäin eli pienentämällä f-arvoa eli suurentamalla aukkoa, on valotusaikaa lyhennettävä. Erilaisia asetuksia on hyvä kokeilla, jotta löytää parhaan mahdollisen lopputuloksen. Moni hyödyntää valinnoissaan järjestelmän automatiikkaa, mutta toisinaan juuri halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi säädöt on asetettava manuaalisesti itse.

Paras kuvanlaatu matalalla ISO-arvolla

Kuvattaessa pienellä aukolla ja lyhyellä valotusajalla, voi kuvan laatua varmistaa säätämällä ISO-asetusta. Yleisesti ottaen paras kuvanlaatu syntyy pienellä ISO-herkkyydellä (esim. arvoilla 100, 200 tai 400), mutta pienen aukon ja lyhyen valotusajan kanssa on kokeiltava suurempiakin arvoja. 

ISO-asetuksella on kuitenkin käytännön ylärajansa, sillä suuret herkkyysarvot voivat tuottaa kuvaan kohinaa (vrt. filmin rakeisuus). 

Mikä makrokuvauksessa on tärkeintä?

Sen sijaan, että katsoisi tavan mukaan mahdollisimman kauas tai korkealle, lähtisi hintavalle tai aikaa vievälle kuvausmatkalle, voi makromaailmassa vierailla melko vaivatta. Ajalla, säällä tai itse kuvauspaikalla ei ole niin suurta merkitystä, kuten esim. kuvatessa kokonaista maisemaa, kaupungin katuja tai juhlivia ihmisjoukkoja. 

Makrokuvauksen keskiössä on pienenpieni kuvauskohde yksityiskohtineen ja sitä kehystävät värit sekä taustan epätarkkuudessaan pehmeät muodot. Mielenkiintoisia, yllättäviä, jännittäviä ja kauniita kuvauskohteita löytyy täysin pilvisenä tai sateisenakin päivänä jalkakäytävän reunasta, auton tuulilasista tai vaikkapa juoksulenkkarin nauhoista. 

Lokakuisia aamukasteen pisaroita hämähäkinseitillä. Olympus PEN-F macro 60mm, f/4 1/125s ISO-200,
Pino Torinese Italia

Inspiraationa luonto

Suomalainen luonto on myös ihanteellinen kuvattava, sillä selvästi toisistaan niin väreiltään kuin sääilmiöiltään ja lämpötiloiltaan poikkeavia vuodenaikoja on neljä. Pelkästään veden eri olomuodot kastepisarasta kepeään lumihiutaleeseen ja teräväsärmäiseen jääkiteeseen antavat makrokuvaajalle ehtymättömän kohdepankin, josta voi luoda loputtomasti yksilöllisiä toisistaan poikkeavia makrovalokuvia eri valaistuksissa ja värisävyissä.

Miten otetaan hyvä makrokuva?

Kun lukuisista kuvausaiheista löytyy sopiva, valitaan näkymän katseenkiinnittävä ydinkohta, johon tarkennetaan. Tälle yksityiskohdalle suunnitellaan mielenkiintoinen paikka syntyvän makrokuvan alalta ja näkymä rajataan sen mukaisesti. Ei ole tarvetta ankarasti jäljitellä klassista kultaisen leikkauksen sääntöä tai muuta näppärää valmisohjetta. 

Oleellista olisi kehittää omaa näkemystä, harjoittaa makrokuvaajan silmää nähdä ja kuvata pienoismaailman hienovaraisia piirteitä kiinnostavalla tavalla. Kuva-alalle tallentuu lukemattomia eri tekijöitä, joiden keskinäiseen järjestämiseen ja hallintaan ei ole varmaa takuureseptiä tai helppoa oikotietä. 

Harjoituksen kautta oppii valitsemaan värien, muotojen, suuntaa antavien viivastojen, varjojen ja valojen välille sopivan tasapainon tai toisinaan myös tarkoituksellisen ristiriidan. Kuvan jälkikäsittelyssä voi vielä vahvistaa näkemystään säätämällä yksittäiset ominaisuudet tarkemmin vastaamaan juuri tiettyä tavoiteltua ilmettä.

Kuvakulman valinta makrokuvauksessa

Makrokuvatessa on oleellista valita lopputuloksen kannalta toimiva kuvakulma, asento, jossa kohde esitetään. On hyvä hakea näkökulmaa, jossa ei esim. esiinny häiritseviä keskeisen yksityiskohdan edessä tai takana kulkevia satunnaisia poikkiaiheita tai kokonaisuutta häiritseviä, väärällä tavalla huomion kiinnittäviä muotoja. 

Toisinaan taustalla käytetään esim. kuvakokonaisuuteen sovitettua, halutun sävyistä paperia tai muuta pintaa lopputuloksen pelkistämiseksi, taka-alan rauhoittamiseksi ja terävänä esiintyvän aiheen korostamiseksi. 

Pehmeä tausta

Useimmiten kuitenkin halutaan taltioida maalauksellisen pehmeänä toistuva tausta, joka antaa varsinaiselle kuvauskohteelle luonnolliset kehykset sitoen sen visuaalisesti yksilölliseen hetkeen ja paikkaan. 

Terävyysalueen kapeuden vuoksi on usein myös päätettävä, onko esim. mehiläisen silmät ja pään karvasto vai taaempana näkyvä siipien verkkokuvio katseenkiinnittävä pääaihe. Vinottaisissa kuvakulmissa näiden väliltä on monesti tehtävä valinta. 

On hyvä muistaa, että kuitenkin juuri tämä terävyysalueen ja pehmeän epätarkkuuden välinen kontrasti tekee makrokuvista mielenkiintoisia, kuvia joissa tekijä voi leikitellä oman näkemyksensä mukaan luoden hyvinkin erilaisia lopputuloksia. Terävyysaluetta voi vaihdella esim. sinivuokon heteistä terälehtien kärkeen, takaosassa vaeltavaan kirvaan tai vaikkapa varren hentoihin karvoihin. Pienestäkin kuvauskohteesta syntyy helposti monta tulkintaa.

”Makrovalokuvassa pienilläkin yksittäisillä tekijöillä on kokoaan suurempi merkitys.”

Millainen on hyvä makrokuva?

Makrokuvan laatuun vaikuttaa kaikessa taiteenteossa tärkeät: sommittelu, rajaus, värien käyttö sekä kuva-alan ja esiintyvien aiheiden muodot. Moni innostuu makrokuvauksen ennennäkemättömistä tuloksista sellaisenaan – tarkat lähikuvat hevosmuurahaisen päästä tai ritariperhosen suomumaisesta siivestä mykistävät. 

Makrokuvausta voi kuitenkin viedä tästä vielä pidemmälle, tasolle, jossa valokuvalla on kiinnostavan ja yllättävän informaation lisäksi myös harkitut mittasuhteet, aihetta korostava muoto, jännitettä eri yksityiskohtien välillä, mielenkiintoinen sommittelu, persoonallista vastavärien käyttöä, tarkkana esiintyvän pääaiheena olevan ydinkohdan hallittu sijainti kuvapinnalla jne.

Joulupäivän näkymä sulavan jääriitteen reunasta. Yksityiskohdissa on paljon aineksia taiteelliseen
esitykseen. Kun kohdetta mennään hyvin lähelle, yllättävistä aiheista syntyy abstraktin ilmaisun elementtejä.
Olympus PEN-F macro 60mm, f/2.8 1/125s ISO-250, Kaukajärvi Tampere

Abstraktit makrokuvat

Myös abstrakti tai lähes abstrakti esitysmuoto on makrokuvauksessa mahdollinen. Kun tallennuskohteena on vain muutamien neliösenttien tai -millien näkymä, suorat viitteet tunnistettaviin esineisiin ja kuvauskohteisiin häviävät – pienistä vesikuplista syntyy rytmikkäitä teosta täplittäviä renkaita tai sulavan jääriitteen mutkittelevasta reunasta muodostuu kuva-alan kepeästi jakava plastinen linja. 

Myös värien ja muotojen voimakkuudella ja sijainnilla, yksityiskohtien kovuudella tai pehmeydellä, kuva-alaan mahdutetuilla tai sen reunojen yli ulottuvilla aiheilla, elollisten kohteiden asennoilla ja katseen tai kiipeämisen suunnalla on suuri vaikutus kokonaisuuteen. 

Näitä tekijöitä voi halutessaan korostaa tai säätää kuvan jälkikäsittelyssä: rajaamalla kuva uudestaan, kääntämällä kuvan esitysasentoa, korostamalla esim. jonkun värin saturaatiota jne. 

Myös taustassa tai reuna-alueilla ilmeneviä epätoivottuja värejä tai osittain kuva-alaan kurkistelevia sekavia yksityiskohtia kannattaa jälkityöskentelyllä hallita, sillä makrovalokuvassa pienilläkin yksittäisillä tekijöillä on kokoaan suurempi merkitys.

mm
Pyry Luminen

Pyry Luminen on Suomessa ja Italiassa työskentelevä, taiteellisen sekä teknisen koulutuksen saanut arkkitehti ja valokuvaaja. Hänen erityisalanaan ovat persoonalliset luonto- ja makrovalokuvat, joissa esiintyy luovalla otteella vuodenaikojen värikkäät muutokset sekä erityisesti veden, lumen ja jään taidokkaat moninaiset muodot ja ilmiöt.

Ei kommentteja

Leave a reply