Kuvien lähettäminen asiakkaalle – vinkit ja 3 parasta palvelua

Kaikille valokuvaajille tulee jossain vaiheessa tilanne, jossa pitäisi saada ottamiaan kuvia toimitettua eteenpäin. Mikä on siis helpoin tapa lähettää kuvia toiselle henkilölle ilman, että kuvien laatu kärsii.

Tiukka ei sähköpostille

Vaikka nykyään monet sähköpostilaatikot voivat tilallisesti olla monien gigojen kokoisia on sähköpostin liitteenä kuvien lähettäminen silti kömpelöä. Vastaanottaja ei usein pysty lataamaan kaikkia tiedostoja kerrallaan. Lisäksi liitteiden kokorajoitus tulee nykyisillä tiedostoilla nopeasti vastaan (esimerkiksi Gmail sallii liitteitä aina 25MB saakka).

Tiedostojen nimeäminen ennen lähettämistä

Ennen varsinaista lähettämistä kannattaa kuvat nimetä järkevään muotoon. Tämä helpottaa molempien osapuolien elämää. Eri systeemejä nimeämiselle on varmasti monta, mutta suosittelen tyyliä joka pitää kuvat oikeassa järjestyksessä ja sisältää tarvittavat tiedot keikasta.

Yksi esimerkki tiedostojen nimeämisestä on käyttää kaavaa VVKKPP-asiakas-sekvenssi-alkuperäinen tiedostonimi.

Tällöin kuvan lopulliseksi nimeksi tulisi esimerkiksi 151118-Atte-Tanner-1-5813. Alkuperäinen tiedostonimi on mukana, jotta pystyy itse helposti palaamaan kyseiseen RAW-tiedostoon, jos tälle tulee tarvetta.

Tiedostomuoto ja koko

Hyvä kommunikaatio asiakkaan kanssa nousee tässä suureen rooliin. Kannattaa ottaa selvää haluaako vastaanottaja kuvat pieninä jpg-tiedostoina vai täysikokoisina psd-tiedostoina.

Myös kuvan väriprofiili on hyvä määritellä käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi sRGB-väriprofiili, jos kuva on menossa nettiin.

Teen itse usein kaksi kansiota lähetystä varten, yhden nettikokoisia kuvia varten ja toisen täysikokoisille kuville. Lähetettävissä nettikuvissa olen ottanut käytännöksi Facebookissa parhaiten toimivat asetukset, jotka ovat seuraavat:

  • 2048px pitkä sivu
  • sRGB-väriprofiili
  • Sharpen for screen (standard)
  • JPG-tiedostomuoto
valokuva, kuva, lähettäminen, kuvien lähettäminen, pilvipalvelu, tiedostomuoto, facebook, nettikokoinen, resoluutio
Facebook tukee parhaiten 720px, 960px ja 2048px pitkältä sivulta olevia kuvia

Kuvien lähettäminen pilvipalvelun kautta

Useimmissa tapauksissa mukavin tapa lähettää kuvia eteenpäin on pilvipalvelun hyödyntäminen. Tällöin siirrät lähetettävät kuvat yksinkertaisesti kansioon, jotka lähtevät automaattisesti latautumaan palveluntarjoajan palvelimelle. Siirron valmistuttua voit jakaa linkin, josta asiakas pääsee lataamaan kuvat itselleen. Tämä tyyli ei luonnollisesti täytä vastaanottajan postilaatikkoa ollenkaan.

Itse tykkään tähän käyttää Dropboxia, sillä se on hyvin tunnettu ja varma! Tämän lisäksi Dropbox tukee montaa lisäpalvelua!

Isojen tiedostojen lähettäminen Wetransferilla

Wetransfer on keveyteen panostava palvelu, joka toimii ilman kirjautumista suoraan selaimessa. Lähettämistä varten laitat tiedoston latautumaan, syötät vastaanottajan sähköpostin ja olet valmis!

Tämän jälkeen asiakkaan sähköpostiin ilmestyy linkki, josta tiedoston voi itselleen ladata. Saat lisäksi vahvistuksen kun tiedostot on ladattu.

valokuva, kuva, lähettäminen, kuvien lähettäminen, pilvipalvelu, tiedostomuoto, facebook, nettikokoinen, resoluutio
WeTransferin avulla voit lähettää 2GB ilmaiseksi

Pixieset

Jos jatkuvasti lähetät suuria kuvagallerioita ihmisille, saatta Pixieset olla paras ratkaisu. Tämän kauniin sivuston avulla voit käytännössä tehdä kaiken, mitä kuvien lähettämisessä voisi toivoa!

Esimerkiksi hääkuvien lataaminen kauniisti järjestetystä galleriasta on varmasti miellyttävämpi asiakaskokemus, kuin persoonaton Dropbox-linkki.

valokuva, kuva, lähettäminen, kuvien lähettäminen, pilvipalvelu, tiedostomuoto, facebook, nettikokoinen, resoluutio

Tyylejä on varmasti yhtä monta kuin valokuvaajia, joten olisi hienoa kuulla myös muiden kokemuksia kuvien lähettämisestä!

4 ajatusta aiheesta “Kuvien lähettäminen asiakkaalle – vinkit ja 3 parasta palvelua”

  1. Ville Tulkki

    Kuvat.fi on ollu itellä käytössä jonka kautta tiputan kuvat asiakkaille, mutta koska se nyt vaan on ulkoasullisesti aika kökkö(voi kyllä muokata jos osaa) niin oon harkinnut esim. tuota pixiesettiä.

  2. Mitenkäs kieli ja kuvalabrat? Onko Pixie vain englanniksi ja labrat jenkeissä? Aikaisemmin mainitun kuvat.fi etu nimulle on suomenkieli, kun asiakkaat ovat kuitenkin suomalaisia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *