-
PÄIVÄÄ
-
TUNTIA
-
MINUUTTIA
-
SEKUNTIA
Tuotekuvaus tehty helpoksi -verkkokurssin avajaistarjousta jäljellä

Teemu Oksanen vangitsee minimalistisia maisemia

Tunnistettavan kauniit mustavalkokuvat ovat Teemu Oksasen tavamerkkiä. Hänen tekemisessään hehkuu rauha sommitella luonto minimalistiseen lopputulokseen.  Valokuvaajana hän kertoo kiertelevän luonnossa jatkuvasti, jolloin uusia kuvauspaikkoja tulee väistämättä eteen. 

Kuinka kiinnostuit valokuvauksesta?

Kiinnostuin valokuvauksesta, kun halusin aikoinaan kuvata sen aikaisia harrastuksiani ja lapinkoiraamme. Koiran kanssa aloin sitten liikkua enemmän luonnossa, mitä kautta maisemakuvaus alkoi kiinnostamaan. Halusin myös tehdä jotain luovaa ja siihen valokuvaus tuntui eniten omalta jutulta.

Kuinka tärkeä osa kuvankäsittely on sinulle?

Kyllähän se on tosi tärkeää. Varsinkin kun mustavalkokuviin käytän aina kahta eri kuvankäsittelyohjelmaa. Joskus kuvat valmistuvat nopeasti ja melkeinpä pelkkä mustavalkokäännös riittää. Joskus taas saattaa mennä pidempään, jotta saan miellyttävän lopputuloksen. Normaalisti käsittelen kuvan samana päivän kun olen sen ottanut, mutta en ikinä julkaise sitä samana päivänä. Tykkään katsoa sitä vielä uudelleen seuraavana päivänä ja tehdä tarvittavia muutoksia. Parhaimmillaan voi mennä viikkoja ennen kuin olen täysin tyytyväinen ja julkaisen kuvan.

Käyn myös paljon vuosia vanhoja, julkaisemattomia kuvia läpi, koska mieltymykset ja ideat muuttuvat ajan myötä. Itse käsittelyssä ei välttämättä mene pitkään, vaan eniten aikaa menee pohdiskellessa sopivaa lopputulosta. Mustavalkokuvissa olen erittäin tarkka sävyjen ja tummuusasteen kanssa.

Sea Cakes ©Teemu Oksanen
Sea Cakes ©Teemu Oksanen
t u r n i n g
Left Turn ©Teemu Oksanen

Kuvissasi on tietynlainen rauhallisuuden tunne ja minimalistinen lähestymistapa. Kuinka valmistaudut kuvauksiin? Teetkö luonnoksia? Etsitkö kaikki paikat etukäteen?

Kuvissa mitä julkaisen, niin pyrin pitämään omaa fiilista ja tyyliäni. Kuten mainitsit, niin minimalistinen ja rauhallinen ovat osuvia sanoja. Yleensä etsin luonnosta mielenkiintoisia yksityiskohtia joiden ympärille pyrin rakentamaan tämän tyyppisiä kuvia. Yritän välttää ylimääräisiä häiritseviä elementtejä ja pyrin pitämään kuvan mahdollisimman yksinkertaisena.

Kyllähän maisemakuvia on ihan hyvä suunnitella etukäteen. Etenkin kun lähtee ulkomaille kuvaamaan, niin netin kautta on hyvä tutustua sen kohteen kuvauspaikkoihin. Kotona ollessa minulla on hyvin tiedossa paikkoja jonne mennä, kun sopiva sää tulee. Liikun paljon luonnossa, joten kuvauspaikkoja tulee kokoajan eteeni. Joskus kirjoitan ylös ne paikat joissa haluan käydä kuvaamassa.

kamerakoulu-haastattelu-valokuvaaja-teemu-oksanen-3
Fell Waves ©Teemu Oksanen

Maisemakuvasi ovat pääosin mustavalkoisia. Miksi?

Oma mieltymys. Olen aina pitänyt mustavalkokuvia tyylikkäinä. Muistan vielä sen ajan kun en valokuvannut ja piti valita kotiin sisustustauluja, niin useasti päädyin aina johonkin mustavalkoiseen kuvaan.

Sitten kun kuvausharrastukseni meni eteenpäin, niin esikuvat ajoivat minua vielä enemmän mustavalkokuvaukseen ja aloin opiskella siihen soveltuvia kuvaustekniikoita. On kiehtovaa, kun oppii näkemään kuvat mustavalkoisena, vaikka kuvaushetkellä näetkin kaikki väreinä. Pitää osata tunnistaa mitkä värit, sävyt ja kuvakulmat toimivat lopullisessa mustavalkokuvassa. Tämä tulee yleensä kokemuksen kautta.

Mikä inspiroi sinua?

Onnistumisen tunne. Luonnon rauha. Seikkailu.

Mikä on itsellesi tärkein varuste kamerarepussasi?

Eiköhän se toi jalusta ole. Varsinkin kun kuvaa paljon pitkiä valotuksia, niin hyvä ja tukeva jalusta on todella tärkeä! Pakko kyllä sanoa, että siihen on vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Välillä ärsyttää raahata isoa jalustaa mukana, mutta ilman sitä en onnistuisi ottamaan kuviani.

Ketä kuvaajia sinä itse ihailet, ja miksi juuri näitä?

Michael Kenna ja Michael Levin ovat kaksi kuvaaja joita olen ihaillut alusta asti. Mustavalkomaisemien todellisia huippuja! Suomalaisista kuvaajista Hannes Heikura ja Pentti Sammallahti. “Hämärä Vyöhyke” ja “Täällä Kaukana” ovat suosikki teoksiani!

maisemakuva, maisema, mustavalkoinen
Four ©Teemu Oksanen

Mihin viimeaikaiseen kuvaasi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?

Four -kuva on otettu puistossa Vantaalla. Oli erittäin sumuinen aamu ja päätin lähteä kuvaamaan puita tuttuun puistoon. Sain hyvän kuvakulman, jolla tyylikkäät neljä puuta erottuu hyvin. Pidän puiden suiposta muodosta. Olen myös tyytyväinen kuvakulmaan ja rajaukseen.

Minkä vinkin antaisit aloitteleville maisemakuvaajille?

Maisemakuvaus vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Voi viedä useamman vuoden ennen kuin kuvat alkavat miellyttämään. Oikea ajoitus on erittäin tärkeä, jotta sää ja valo ovat parhaat mahdolliset. Harjoittelun kautta tulee onnistumisia!

Lisää Teemun kuvia löytyy täältä:
Portfolio / Instagram / 500px

Kirjoittajasta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *