Käytännönläheiset vinkit maisemakuvaukseen

Pitkän valotusajan käyttö maisemakuvissa

Pitkän valotusajan avulla on mahdollista tallentaa valokuvaan jotain mitä silmä ei pysty näyttämään. Tämä näkymättömän paljastaminen tekee pitkällä valotusajalla kuvaamisesta maagista.

Viisi vinkkiä siluettikuviin

Parhaimmillaan siluettikuva yksinkertaistaa kuvan tummat varjot kauniiksi pinnaksi ja esittää huippuvaloissa mieleenapainuvia yksityiskohtia.

maisemakuva, hdr

Näin otat onnistuneita HDR-kuvia

HDR on kuvaustekniikka, jonka avulla kuvaan voi tallentaa laajan dynamiikan, eli samaa aikaan näyttää sekä erittäin valoisien että erittäin tummien alueiden yksityiskohdat.

kuu, valokuvaus, maisemakuva

Vinkit kuun kuvaamiseen

“Usein saan palautetta harrastajakuvaajilta, että kuun kuvaaminen tuntuu vaikealta. Oikean valotuksen löytäminen ei ole helppoa ja siksi suositellenkin kuvaamista RAW-muodossa.”

Näin otat parempia maisemakuvia puhelimella

Yksinkertaisimmillaan sommittelu tarkoittaa mitä kuvaajana päätät jättää ruudun sisälle ja kuinka nämä elementit on aseteltu suhteessa toisiinsa. Sommittelun tärkeys korostuu puhelinkuvissa.

Käyttöopas suotimien hyödyntämisestä

Polarisaatiosuodin on hyvä lisä luonto- ja maisemakuvaajille. Pyöräpolarisaatiosuodinta voi pyörittää ja sitä kautta hakea toivottua efektiä.  

Näin syntyi Ilari Lehtisen upea hylkykuva

Tässä artikkelissa valokuvaaja Ilari Lehtinen kertoo kuinka hän otti palkitun kuvan Emäsalon hylystä.

maisemakuvaus, yöllinen

Mika Suutarin vinkit yökuvaukseen

“Itse pidän kaikkein tärkeimpänä kuvan tunnelmaa ja valokuvaajan näkemystä, en niinkään kohdetta tai kuvan teknistä laatua”.

Inspiroivat haastattelut maisemakuvauksesta

Maisemakuvaaja Mikko Lagerstedt haastattelussa

Henkeäsalpaavan upeat yölliset maisemakuvat ovat olleet jo vuosia Mikko Lagerstedtin vahva tavaramerkki. 

maisemakuva

Maalaustaiteesta inspiroituva Maria Lax

Valokuvataitelija Maria Lax tekee unenomaisia maisemakuvia, joissa vahvat värit muodostavat hänen kuviinsa vahvan tunnelman.

Teemu Oksanen vangitsee minimalistisia maisemia

Teemu Oksasen valokuvista hehkuu taito sommitella luonto minimalistiseen lopputulokseen. Valokuvaajana hän kertoo kiertelevän luonnossa jatkuvasti, jolloin uusia kuvauspaikkoja tulee väistämättä eteen. 

revontulikuva, maisemakuvaus

Tuukka Luukkonen avaa prosessiaan maisemakuvaajana

“Viihdyn yksin luonnossa todella hyvin, lempihetkiäni on olla yksin yöllä valosaasteettomassa paikassa kuvaamassa ja katsomassa tähtitaivasta.”

Maisemakuvan parantelu kuvankäsittelyssä

Maisemakuvan kuvankäsittely Lightroomissa

Maisemakuvan käsittelyssä on oleellista saada hyödynnettyä raakakuvan koko potentiaali dynamiikan ja värien osalta. Lightroom on yksi parhaita kuvankäsittelyohjelmia maisemakuvan hienosäätöön.

Kesto: 21 min 49 s

Mustavalkoisen maisemakuvan käsittely

Mustavalkokuvien käsittely on hienovaraista valon ja varjon kanssa pelaamista. Edistynyt mustavalkomuunnos pitää sisällään yhtä paljon tyylikysymyksiä kuin värikuvien käsittely. 

Kesto: 23 min 55 s