Tunnistatko itsesi jostakin seuraavista tilanteista:
🚫 Paniikin ja stressin vallassa jaat viime hetken somepäivityksiä.
🚫 Läsnäolosi ja somemarkkinointisi on epäsäännöllistä, koska et pysty tasaisesti julkaisemaan hyviä kuvia.
🚫 Aikasi on rajallista, etkä halua tuhlata sitä somen kuvien ottamiseen.

Me tiedetään, että tosi moni pienyrittäjä tunnistaa. Ja siksi me haluamme esitellä teille The Kuvauspäivä – konsepti, josta puhuttiin aikaisemmin.
The Kuvauspäivän avulla saat kerättyä materiaalia sun somekuvapankkiin. Me ollaan käytetty tätä menetelmää jo vuosia ja ollaan opetettu se meidän sadoille asiakkaille.
Tätä tarkoittaa The Kuvauspäivä
The Kuvauspäivä menetelmän tavoitteena on kuvata suuri määrä kuvia kerralla, ja toistamalla The Kuvauspäivä menetelmää säännöllisesti, luot vähitellen kasvavaa somekuvapankkia yrityksellesi.
The Kuvauspäivä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että varaat kerran kuukaudessa yhden työpäivän somekuvien ottamiseen. The Kuvauspäivänä keskityt ottamaan niitä kuvia, joita et voi ottaa päivittäin työskennellessäsi. Sinun ei siis tarvitse kuvata The Kuvauspäivänä asiakkaita, malleja tai asiakastöitä, koska keskityt kuvaamaan kuvia, jotka tuovat monipuolisuutta sisältöihin.
Tiedämme, että kokonaisen työpäivän varaaminen voi olla haastavaa monelle, mutta älä kuitenkaan lykkää The Kuvauspäivän kokeilemista – ensimmäisellä kerralla voit vaikka tehdä tunnin mittaisen minikuvauspäivän, jotta saat kiinni ideasta.

Somekuvapankki
Mitäs se somekuvapankki sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa kuvapankkia, johon oot kerännyt itse ottamasi kuvat The Kuvauspäivältä.
Somekuvapankki sisältää eri kuvakategorian kuvia, jotka ovat yrityksesi kuvaustyylillä kuvattuja. Näin nopeutat ja helpotat sun somepostaamista.
Sun kannattaa tehdä itsellesi oma kansio puhelimeen, johon siirrät suoraan kuvat kamerastasi. Nimeä kansio niin, että se on helposti löydettävissä! Näin sun on helppo muokata niitä puhelimeen ladattavalla sovelluksella, esimerkiksi Lightroom – ilmaisversiolla.
Tämän lisäksi me suositellaan, että otat käyttöösi somekuvapankki sovelluksen. Sovelluksia on monia erilaisia, mutta me suositellaan Planoly tai Plann sovelluksia.
Näissä sovelluksissa on hyvin riittävä ilmaisversio puhelimeen, joka sopii hyvin pienyrittäjälle. Me itse käytetään Planoly sovellusta, jolla ajastetaan ja suunnitellaan Instagram postaukset.
Lue myös: Näin somefeedistä saa mahdollisimman kiinnostavan
Instagram feedin suunnittelu etukäteen
Mitä hyötyä somekuvapankki sovelluksella on? Sen avulla sä pystyt ajastamaan sun postaukset sekä suunnittelemaan sun somefeedin kuukauden eteenpäin.
Somekuvapankki helpottaa löytämään sopivat kuvat sun postauksiin. Me ollaan tehty sovellukseen eri kansioita kuvakategorioiden mukaan. Esimerkiksi Behind The Scenes kuvat omassa kansiossa, toisessa kansiossa ihmiset sekä kolmannessa kuvituskuvat.
Kansioita voi olla niin monta kuin haluat, kunhan ne on selkeästi nimetty ja rajattu.

Somepostauksien ajastus
Kun tarvitset kuvan somepostaukseesi, voit vain etsiä tekstiisi sopivan kuvan ja ajastaa sen. Sovelluksissa on mahdollista asettaa postaukset menemään suoraan ajastuksen mukaan, mutta meille sovellus lähettää ilmoituksen ja me laitetaan postaus Instagramiin ”post now” toiminnon kautta.
Me pyritään pitämään kuukauden bufferi meidän sisällössä, eli meillä on jo elokuun kuvat ja tekstit valmiina ajastettuna. Tämän ansiosta me pystytään keskittymään muihin työasioihin ja meidän ei tarvitse stressata somesisällöstä.

Mikä kuvakoko someen?
Mitä kuvakokoja kannattaa käyttää Instagramissa sekä Facebookissa? Me painotamme enemmän Instagramin kuvakokoja, koska kuvat ovat suuremmassa merkityksessä kuin Facebookissa.
Instagram postaukset kannattaa olla pystykuva, jotta se vie mahdollisimman suuren tilan sun seuraajan näytöltä. Näin sun seuraaja ei vilkuile jo seuraavan postausta vaan keskittyy sun kuvaan.

Parhaat kuvakoot Instagramiin
Instagramin pystykuva on 1080 x 1350 px ja sen kuvasuhde on 4:5. Esimerkiksi Lightroomissa on vaihtoehtona valita tämä kuvasuhde, joten sun ei tarvitse tietää px määriä, kun rajaat sun kuvia.
Tämän lisäksi voit postata neliönä, jonka kuvakoko on 1080 x 1080 px ja kuvasuhde 1:1. Vaakakuva on kooltaan 1350 x 1080 px ja sen kuvaussuhde on 5:4.
Tarina ja kela ovat kuvakooltaan 1080 x 1920 px ja niiden kuvasuhde on 9:16. Profiilikuva on kuvakooltaan 320 x 320 px ja kuvasuhde on 1:1. Instagram näyttää profiilikuvan 110×110 px koolla, mutta me suositellaan lataamaan hieman parempi laatuisena.
Lue myös: Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää valokuvan koosta, pikseleistä ja resoluutiosta
Facebookin kuvakoko
Facebookin kuvakoot ovat hieman erilaiset kuin Instagramissa. Suosittelemmekin, että muokkaat kuvat Instagram feedin mukaan, jos julkaiset molemmissa somealustoilla. Facebookin kuvakoko neliö julkaisulle on 1200 x 1200px ja kuvasuhde on 1:1. Pystykuvan kuvakoko on 1080 x 1350px ja sen kuvasuhde on 4×5.
Myös Facebookissa kannattaa käyttää pystykuvaa, jotta se vie puhelimen näytön tilan kokonaan. Näin saat seuraajan koko huomion sun postaukselle.
Canvasta löytyy pohjia kaikille somealustoille, jos haluat lisätä kuviin grafiikkaa. Esimerkiksi hakemalla “Instagram postaus” löydät neliöjulkaisulle valmiin pohjan.
✨Ootko valmis aloittamaan somekuvapankin rakentamisen? Lataa meidän ilmainen opas ja lähde suunnittelemaan!✨


Me ollaan Susanna ja Viivi, kaksi ammattikuvaajaa ja ystävystä. Perustimme Creator Akatemian, jotta voisimme auttaa pienyrittäjiä kuten sinä ottamaan parempia kuvia someen ja löytämään somen kautta säännöllisesti asiakkaita.