Sosiaalisen median puolella yksikään filmikuvaaja ei voi olla törmäämättä hashtagiin #filmisnotdead. Se on viimevuosina vakiintunut eräänlaiseksi filmimaailman iskulauseeksi. Vielä kymmenen vuotta sittenhän näytti siltä, että filmikuvaus oli kuollut ja kuopattu, kunnes sitten sen suosio rupesi taas nostamaan päätään.
Filmikuvaus on vakiinnuttanut paikkansa
Nyt filmikuvaus on ollut jo joitakin vuosia huomattavan suosittua ja ollaankin jo siinä pisteessä, että kyseinen iskulausekin alkaa vaikuttaa jo vanhentuneelta. Filmikuvaajien keskuudessa ei toisiaankaan tunnu enää ajankohtaiselta julistaa, että filmi ei ole kuollut. Siinä ei enää vaan ole mitään uutta.
Muistan eläväisesti kun Japan Camera Hunter, Bellamy Hunt, kertoi Camera Rescuen puheessaan, että kyseisen hashtagin käyttö voitaisiin yhtä hyvin jo lopettaa, sillä filmi valokuvausmediana on jälleen taas niin vakaalla jalansijalla.
Miksi filmikuvaus siis on taas suosittua?
Syitä on varmasti monia ja tämä artikkeli onkin enemmän asian subjektiivista pohdiskelua. Filmikuvaus ei ole suinkaan ainoa asia, joka on hieman yllättäen tehnyt onnistuneen come backin. Sillä on ilmiönä jotain sukua myös esimerkiksi vinyylilevyjen paluulle.
Paluu analogiseen
Filmin paluu liittynee analogisten asioiden yleiseen uudelleen tulemiseen. Onko se kenties vastareaktiota voimakkaalle digitalisoitumiselle? Yksi syy voi olla se, että digiähkystä kärsivät ihmiset kaipaavat jotain käsinkosketeltavaa ja fyysistä. Uskoisin, että tämä haptisuuden kaipuu voi olla yksi selitys sille, miksi vanha on jälleen uutta.
Uutuudeen viehätys
Joillekin ihmisille vanha on uutta ihan kirjaimellisesti. Nuorempien sukupolvien edustajista löytyy paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä pitäneet negoja, kymppikuvaa tai polaroidia kädessään. Monet nuoret diginatiivit ovat kuvanneet koko elämänsä digikameroilla tai kännykkäkameroilla, joten filmikuva tulee heille uutena kokemuksena. Kaikki filmikuvaajistahan eivät suinkaan ole filmiin palanneita kuvaajia vaan joukosta löytyy kaiken ikäisiä ihmisiä, joista osa kokee sen nyt ensi kertaa.
Filmin estetiikka houkuttelee
Filmikuvat näyttävät tyypillisesti erilaisilta kuin digikuvat ja niiden estetiikka houkuttelee monia. Filmilookki onkin yksi yleinen vastaus kysyttäessä miksi joku kuvaa filmille. Itse filmilookkia on itsessään hankala määritellä, sillä erilaisia filmejä on niin paljon aina mustavalkofilmistä väridiaan, eikä niillä kaikilla välttämättä ole mitään yhtenäistä ominaispiirrettä, joka niin sanotun filmilookin synnyttää.
Kaikilla filmeillä on oma luonteensa
Filmikuvat joka tapauksessa näyttävät ehkä jollain tapaa orgaanisemmilta laskennallisen täydellisiin digikuviin verrattuna, sillä ne syntyvät kuitenkin täysin tietoteknisesti riippumattomalla tekniikalla luonnonlakeja noudattaen. Kaikilla filmeillä on oma luonteensa ja kieltämättä luonnollinen valotus tuo kuviin omat vivahteensa.
Tarjonta vastaa kysyntään
Filmiala on vastannut riemumielin kysyntään ja näyttää voivan hyvin. Esimerkiksi Kodak on tuonut takaisin markkinoille aiemmin lopetettuja tuotteita ja alkaa brändinä muutenkin olemaan coolius-arvoltaan hyvinkin ihailtavalla tasolla.
Filmikuvauksen markkinointi
Samaten vanha kunnon Ilford, eli yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista mustavalkofilmien valmistajista, tuntuu olevan ajan hermoilla toiminnassaan ja on monellakin tapaa onnistunut markkinoimaan filmikuvausta yllättävän modernisti ja relevantisti. Lomography taas on tuonut filmikuvaukseen ripauksen kokeellisuutta sekä hauskuutta ja tuntuu muutenkin puskevan markkinoille ties mitä uutta ja ennalta-arvaamatonta.
Uusia filmejä markkinoilla
Isojen valmistajien lisäksi erilaisia tuotteita, kuten filmejä ja kameroita tulee pienputiikkivalmistajien ja joukkorahoitushankkeiden myötä markkinoille kuin sieniä sateella.
Aikaisemminkin mainittu Japan Camera Hunter toi jo aikaa sitten markkinoille oman JCH Street Pan 400 -mustavalkofilminsä ja sen vanavedessä markkinoille on tullut monia todella kiinnostavia tuotteita, jotka eivät viivy varastoissa kovin pitkiä aikoja.
Filmikameroiden kulttimaine
Jotkut filmikameratkin ovat nousseet käsittämättömiin kulttimaineisiin ja ovat niin ollen todella haluttuja. Ja nyt ei edes puhuta pelkästään Leicoista ja Hasselbladeista, vaan esimerkiksi jotkin Olympuksen ja Yashican muoviset pokkarikamerat 1990-luvulta viedään käsistä saman tien.
Filmipokkareiden kysyntä
Pokkareiden kysyntä yleisesti ottaen on tällä hetkellä niin kova, ettei niitä tunnu kaikille halukkaille edes riittävän. Yksikään valmistaja ei ole vielä tuonut uusia filmipokkareita markkinoille, vaikka toimivista sellaisista on huutava pula.
Vielä vähän aikaa sitten niitä oli kirpputoritkin pullollaan, mutta viimeisen vuoden sisään ne ovat kirpputoripöydiltäkin alkaneet pikkuhiljaa katoamaan.
Filmi vakiintuu
Yleisesti ottaen filmikuvauksen piireissä käy vilkas tohina eikä se tunnu enää edes kovin marginaalista pienen piirin harrastukselta. Kun palasin filmikuvauksen pariin, tuntui se alkuun hieman oudolta ja poikkeavalta. Sain tietenkin kuulla toistuvasti kommentteja siitä. Moni kyseli, että vieläkö tuohon vehkeeseen saa filmiä jostain. Siitä on aikaa vain vaivaiset kaksi ja puoli vuotta ja nyt kommentit ovat pikemminkin laatua: ai säkin kuvaat filmille.
Jatkuvasti ilmenee, että monet uusistakin tuttavuuksista kuvaavat filmille, eikä siinä enää tunnu olevan mitään kovin uutta ja ihmeellistä. Filmikuvauksella tosiaankin alkaa olemaan jo niin vakaa jalansija, että se on jo yleisesti hyväksytty yhdeksi valokuvauksen muodoksi siinä missä mikä tahansa muukin.
Kyllähän valokuvaus on jo ollut olemassa pari sataa vuotta, joista vasta viimeiset viisitoista vuotta digikuvaus on ollut olemassa. Hankala kuvitella, että filmi ihan tuosta noin vaan olisikaan päässyt kupsahtamaan.
