22 syys

Jere Hietala Kamerakoulun haastattelussa

vesa-matti loiri, jere hietala, mainoskuva, pro, ammattilainen, suomalainen, valokuvaaja, valokuvaus, potretti, muotokuva
Upeasti hallitut sävyt, taidokas kuvankäsittely sekä maalauksellinen valaisu hivelee silmää Jeren portfoliota selatessa. Tämä kaveri on kuvannut monia maailmantähtiä,  joiden joukossa muun muossa 50 Cent, Conan O'Brien ja Kimi Räikkönen. Jeren palkintokaapista löytyy pokaaleja, kuten vuoden mainoskuvaaja sekä Emma palkinto parhaasta musiikkivideosta.  Kyseisen ansioluettelon siivittämänä oli suuri kunnia saada Jereltä Kamerakoulun ensimmäinen pro-haastattelu! Kerro lyhyesti itsestäsi? Olen 34-vuotias ja työkseni toimin mainosvalokuvaajana Jere Hietala Photography Oy:ssä, CEO:na Tailorframe Oy:ssä, sekä Sara Forsberg/ Smokahontas managerina. Aika kuluu näiden toimien vuoksi paljolti töiden merkeissä, mutta aina kun on vapaa-aikaa, vietän sen luonnossa. Minulla myös suuri intohimo avustaa työlläni Suomen puolustusvoimia, joten harjoittelen paljon tähän liittyviä harjoitteita niin taktisesta ensihoidosta aina ammuntoihin jaselviämiskoulutuksiin. Kuvaile millainen tyyli sinulla nykyään on valokuvaajana? Teen nykyään hyvin monenlaista tyyliä, mutta ehtona kaikelle kuvaamiselle on tekninen laadukkuus. Jos jokin visuaalinen detaili kuvastaa minua, on se varmasti kontrasti, valon ja varjon leikki...
Continue reading
18 syys

Muotikuvaukset yli 10 000 kilometrin päässä kotoa

Tarina Matkasin koko kesän kamerani kanssa kohti Vietnamia junalla. Seikkailumme alkoi Lahdesta heinäkuussa ja päättyi kaksi kuukautta myöhemmin Hanoihin. Halusin ehdottomasti päästä reissun aikana toteuttamaan myös yhdet muotikuvaukset kaiken matkailukuvaston rinnalle. Näiden järjestäminen oli aikataulullisesti helpointa laittaa aivan reissumme loppuun, muutamaa päivää ennen paluulentoamme. Kuvausten järjestäminen tapahtui pitkälti sähköpostilla, satunnaisesti reissun päältä löytyneiden wifi-yhteyksien avulla. Suurin osa taustatyöstä tapahtuikin Pekingissä ollessamme, jolloin olin yhteydessä Vietnamilaisen muotikuvaajan Nguyen Viet Dun kanssa. Hän oli ehdoton ratkaisutekijä koko kuvauksen onnistumisen kannalta, sillä hän järjesti kaiken kuvauspäivään liittyvän. Kuvauspäivämme teema nojautui vahvasti paikallisen maan perinteisiin. Lootus on Vietnamin kansalliskukka, jolla on vahva symboliikka liittyen kauneuteen, sieluun ja kasvamiseen. Mallin päällä olevan vaate on Áo dài, joka on Vietnamin silkkinen kansallispuku. Luin näiden molempien symboliikka ja taustoja. Tutkin lisäksi perinteikkäin elementein aikaisemmin toteutettuja kuvia ja päätin että haluan lähteä rikkomaan näitä perinteitä kuvallani. Halusin kyseenalaista perinteiden asemaa nykypäivänä, sekä miettiä olemmeko perinteiden vankeja?   Lopullinen kuva (Klikkaa suuremmaksi) Kuvauspaikka Nguyen Viet Du tiesi onneksi pienen lammen Hanoin laitamilta, jossa etsimiämme lootuksia kasvoi. Kyseisellä lammella oli myös pieni laituri, joka mahdollisti ylhäältä päin kuvaamisen. Lootukset kasvavat vuosittain ylös pohjamudista, kukkivat pinnalla ja katoavat pois. Loppukesästä kukinta rupeaa olemaan aivan lopussaan, joten itse kukkia emme saaneet mukaan kuvauksiin. Tämä kuitenkin sopi hieman rosoiselle teemalleni...
Continue reading
4 elo

Vieraskynä: Diojen digitointi LEGO-palikoilla!

lego, dia, filmi, skannaaminen
Jokin aika sitten tuli katsottua vanhoja dioja. Samalla heräsi ajatus diojen siirtämisestä digiaikaan. Toimivan tekniikan löysin viime kesänä, kun kokeilin negatiivien digitointia kuvaamalla. Filmin asettelu oli liian hidasta, joten digitoinnit jäivät silloin siihen. Diojen kohdalla asettelu on helppoa, koska kuvan ympärillä on standardikokoiset muovikehykset. Ensimmäinen testirakennelma Legoilla osoitti, että Legojen välityksen on suunniteltu diojen mittojen mukaan....
Continue reading
17 heinä

SDHC-muistikorttien nopeusvertailu

muistikortti, muistikortit, testi, nopeus, kamera, nopea, sd, sdhc, sd muistikortti
Monella ostajalla menee sormi suuhun muistikorttihyllyn kohdalla. Löytyy mitä ihmeellisimpiä kirjainyhdistelmiä, toinen suurempia numeroita ja lähes loputon valikoima erilaisia muistikortteja. Osa korteista on vaatimattoman värittömiä, kun taas toisen valmistajan kortit kimaltelevat kultaisina. HUOM! Artikkelin päivitetty versio löytyy täältä: SDHC-muistikorttien nopeusvertailu (2016) Hintaerot samankokoisissa korteissa voivat olla jopa moninkertaiset. Mitä ylimääräistä saat panostamalla korttiisi enemmän rahaa? Vastaus on yksinkertainen: nopeutta. Olemme laatineet teille suuren muistikorttivertailun, jossa testaamme tänään kahdeksaa suosittua SDHC-muistikorttia, ja erityisesti niiden nopeuksia. Ovatko valmistajien ilmoittamat lukemat aivan liian optimistisia, ja kuka kruunataan lopuksi nopeuskuninkaaksi? Muistikorttien nopeus SDHC Ultra Extreme UHS-I 600x? Siis mikä? Ennen itse vertailuun siirtymistä on syytä avata hieman muistikorttien kyljistä löytyviä kirjanyhdistelmiä. Puhekielessä on tavallista puhua pelkistä sd-muistikorteista, nämä jakautuvat kuitenkin kolmeen eri luokkaan. SD - kortin koko maksimissaan 2GB (FAT16) SDHC - kortin koko maksimissaan 32GB (FAT32, yksittäisen tiedoston koko ei voi ylittää 4 GB:tä) SDXC - yli 32GB kokoiset kortit (exFAT, tiedostojen yksittäinen koko voi käytännössä olla loputon) Myös muistikorttien nopeusluokista löytyy erilaisia kategorioita, jotka meitä myös tässä testissä eniten kiinnostaa. Kaikki testaamamme kortit ovat Class10 -luokkaa. Tämä kyseinen nopeusluokitus ei kuitenkaan kerro juuri mitään tänä päivänä. Class10 muistikortin kyljessä tarkoittaa että kortti kykenee vähintään 10MB/s luku- ja kirjoitusnopeuteen. Meidän testaamien muistikorttien joukossa Transcendin perhe käyttää 300x ja 600x tapaisia nopeusluokituksia. Muistikorttia valitessasi ei kuitenkaan...
Continue reading
27 kesä

Anders Lönnfeldt kertoo DJ-kuviensa tarinan

Viime kesänä kuvasin Sebastian Ingrossolle keikan Weekend Festivaaleilla Helsingissä. Sebastian on ruotsalainen DJ, ja oli mukana Swedish House Mafia triossa. Kun Sebastian pisti kuvaamani kuvat Facebookkiin, niin Mathisse, suomalainen DJ, näki kuvani ja otti minuun yhteyttä noin puoli vuotta myöhemmin. Hän halusi että ottaisin hänestä potrettikuvia, koska hän tykkäsi minun aiemmista töistäni....
Continue reading
18 kesä

Näin syntyi Ilarin upea hylkykuva

valokuva, kamerakoulu, valokuvaus, valokuvaaja, ilari lehtinen, maisemkuva
Vähän ennen näitä kuvauksia olin hankkinut tablettiini Triggertrap-nimisen sovelluksen. Itse sovellus on ilmainen, ja sen saa Android ja iOS laitteisiin. Johto, jolla kameran saa kiinni tablettiin, maksaa noin 24€. Ohjelmassa on erilaisia moodeja, yksi on Star Trail -moodi, jota käytin. Tässä moodissa voi määritellä otettavien valokuvien määrän, yhden kuvan valotusajan sekä kuvien välisen viiveen. Itse otin 100 kuvaa, jokainen minuutin valotuksella. Kuvien välisen viiveen säädin pieneksi. ...
Continue reading
15 kesä

Asetukset jotka nopeuttavat Lightroomia

Pidä editoitavana olevia kuvia nopeimmalla levylläsi! Vaikka käyttäisit ulkoisia kiintolevyjä kuvien säilytykseen niin kannattaa useimmissa tapauksissa silti siirtää kuvat tietokoneen omalle levylle editointia varten. Varsinkin vanhempien USB 2.0 kovalevyjen lukunopeudet voivat huomattavasti hidastaa editointia Lightroomissa. Myöskin itse kuvakatalogi (.lrcat) kannattaa ehdottomasti pitää nopeimmalla levylläsi. Ota rutiiniksi siirtää tarvittavat tiedostot takaisin oikeaan paikkaan vasta editointiurakan jälkeen. Luo pelkästään ne esikatselukuvat jotka tarvitset Lightroom käyttää aina esikatselukuvia toiminnassaan, näitä on olemassa montaa eri kokoa. Näiden erot on hyvä tietää ja ainoastaan luoda jokaista eri tilannetta varten juuri ne parhaiten sopivat esikatselukuvat! Mikäli haluat Lightroomin ainoastaan keskittyvän kuvien tuomiseen on minimal tällöin paras vaihtoehto. Jos esimerkiksi olet tuomassa monia tuhansia kuvia eri levyiltä saatta tämä asetus säästää sinulta jopa useita tunteja.
Kumpi sitten kannattaa valita standardin ja 1:1 väliltä? Tämä riippuu jälleen kerran paljon omasta tilanteestasi. Lopullista editointia varten on 1:1 esikatselukuvat mukava olla olemassa. Olet varmasti huomannut loading palkin Lightroomissa, joka ilmestyy paikalle kun haluat tarkistaa onko kuvasi tarkennus osunut kohdalleen. Tällöin Lightroom rakentaa juuri tätä 1:1 esikatselukuvaa, jotta voit katsoa kuvaasi todellisessa koossa! Näiden 1:1 esikatseluiden rakentamisessa voi kestää kuitenkin koneestasi riippuen melko kauan. Suosittelenkin että jätät Lightroomin itsekseen raksuttamaan näitä 1:1 esikatseluita ennen varsinaista editointia. Esikatselukuvat...
Continue reading
10 kesä

6 parasta ajansäästövinkkiä Lightroomiin

Tässä artikkelissa käymme läpi parhaat kikat, joiden avulla jälkikäsittelystäsi tulee entistä jouhevampaa. Lupaan että työskentelysi Lightroomissa nopeutuu huomattavasti, kun olet sisäistänyt nämä seuraavat niksit. 1. Opettele synkkauksen kaikki eri muodot! Lightroomista löytyy useita eri tapoja täsmätä kuvien asetukset keskenään. Näiden opettelu kannattaa aloittaa heti alkumetreiltä lähtien. Helpoin tapa synkata asetuksia develop-paneelissa on valita kaikki haluamasi kuvat aktiivisiksi. Valittuasi kuvat tarvitsee sinun enään painaa sync-painiketta (cmd+shift+s), jonka jälkeen voit listasta valita mitkä kaikki asetukset Lightroom synkkaa puolestasi!   Toinen vastaava tapa on kopioida kuvan asetukset (cmd+shift+c). Tämän näppäinyhdistelmän jälkeen Lightroom kysyy jälleen mitkä asetukset haluat kopioida, valitse haluamasi ja olet valmit liittämään asetuksesi (cmd+shift+v) mihin vain kuvaan. Tätä kyseistä tapaa tykkään itse käyttää ehdottomasti eniten. 2. Presetit Usein käyttämistäsi asetuksista kannattaa ehdottomasti luoda omia presettejä (cmd+shift+n). Näiden avulla suurien kuvamassojen editointi helpottuu todella paljon! Usein sama presetti toimii vain samankaltaisissa olosuhteissa otettuihin kuviin. Kannattaa luoda presettejä jotka eivät ota huomioon esimerkiksi valotusta ja valkotasapainoa, näin voit käyttää presettiä ja säätä nämä kaksi itse käsin. Presetit toimivatkin monesti hyvänä lähtökohtana, eivät lopullisena käsittelynä kuvalle! Mikäli huomaat aina korjaavasi presetistä tietyt asetukset voit päivittää presetin, painamalla sen kohdalla hiiren oikealla näppäimellä ja valitsemalla "update with current settings".
[eltd_separator class_name="" type="normal" position="center"...
Continue reading
4 kesä

Muotikuvaukset Suomen rajuissa olosuhteissa

muotikuva, atte tanner, potretti, muotokuva, muoti, valokuvaus
Tarina Kuvan ideointiprosessi alkoi pari kuukautta sitten Hämeenlinnassa yhdessä vaatesuunnittelijan kanssa. Yhteiset ideat Mirjamin kanssa alkoivat nopeasti muotoutua kahvia juodessa. Tarina lähti rakentumaan yhteisistä mielenkiinnon kohteista, jotka olivat oudot mittasuhteet, tornaadot ja maailmanloppu. Näiden elementtien pohjalta Mirjam lähti tapansa mukaan suunnittelemaan uniikkia luomusta. Kuvauspaikka Etsin kuvauksiani varten usein paikkoja, jotka eivät alkuun tunnu todellisilta kuvissa. Tällä kertaa halusin saada ulkoavaruuden tuntua kuvan taustalle. Huomasin ajaessani Tampereelta Lahteen erään todella laajan hiekkakuopan, lähempää tarkasteltuna antoi tämä kyseinen hiekkakuoppa juuri toivottua tunnelmaa oikeista kuvakulmista. Kalusto En yleensä tykkää käyttää jalustaa kuvauksissa, tällä kertaa kuitenkin vaikeiden sääolosuhteiden takia tuntui jalusta tuovan lisää pelivaraa jälkikäsittelyä ajatellen. Jalustan käyttö saatta mielestäni rajoittaa kuvaajaa löytämästä sitä parasta kuvakulmaa, tämä on myös yksi syistä jonka takia itse yritän karttaa jalustaa mahdollisimman pitkään. Kuvausajankohdaksi olimme valinneet alkuillan, tämä antoi todella mukavan luonnonvalon kuvauksille. Hämärtyvä alkuilta on itselleni mieluisimpia ajankohtia lisätä pieni salamavalo kuvaan. Halusin salamalla varmistaa että kohteeni nousee taustasta tarpeeksi irti. Keveyden takia oli hiekkakuopalle loogisinta ottaa mukaan kaksi käsisalamaa. Olen pitkään ja vankasti luottanut manuaalisalamoiden voimaan, niin myös tällä kertaa! Valaisudiagrammi (Klikkaa suuremmaksi) Kuvaus Ihastelen aina alkukeväästä luonnosta löytyviä värejä, ennen lehtien tuloa! Tämä monokromaattinen värimaailma sopii tyyliini paljon paremmin kuin kesän vihreys. Kuvauspäivä näytti kaikin puolin hyvältä, kunnes saavuimme hiekkakuopalle. Suomen kevät päätti ruveta kapinoimaan, antamalla...
Continue reading