9 marras

Paljonko filmille kuvaaminen maksaa?

filmikuvaus, filmi, kamera

Filmiä ei ole pulaa kun tietää mistä sitä hankkia. Kotikaupungissani Helsingissä on pari liikettä, josta saa järkihintaan erittäin hyviä mustavalko- ja värifilmejä useissa eri kokoformaateissa. Useimmissa vähän pienemmissä valokuvausliikkeissä valikoima on kyllä edelleen ankea, joten siihen tilanteeseen toivon mukaan on tulossa muutos. Tyypillisestä kameraliikkeestä löytyy ehkä jostain laatikon pohjalta pari rullaa T-maxia ja jotain Kodakin halvimpia kuluttajamarkkinoille suunnattuja värifilmejä. Ilford ja Kodak ovat kovia filminimiä edelleen ja sen lisäksi maailmalla pullahtaa vähän väliä kaiken maailman kickstarter-projekteja, joiden tarkoituksena on tuoda markkinoille uusia filmejä. Italialainen Film Ferrania lienee tunnetuin näistä pienemmistä valmistajista.

Uusia yrittäjiä filmin parissa

Uusia yrittäjiä markkinoilla ovat myös esimerkiksi Kosmo Foto ja tietenkin myös Japan Camera Hunterilla on näppinsä pelissä tässäkin asiassa. Hänellä on oma nimikkofilmi JCH Street Pan. Filmistä ei siis pitäisi olla pulaa. Ja jos lähimmästä kivijalkaliikkeestä ei filmiä enää löydy niin netistähän sitä tänä päivänä löytää mitä tahansa sitä halajaakin. Kameratoristakin on tämän vuoden alusta saanut filmiä. Ja jos rapakon takaa vaivautuu tilaamaan, voi pienellä vaivalla hankkia hyvinkin erikoislaatusia filmejä. Esimerksi Film Photography Project myy kiinnostavia vanhentuneita (testattuja) filmejä pilkkahintaan. Esimerkiksi Norjalaiset filmikuvaajat tilaavat kyseiseltä sivustolta filminsä, sillä se on jopa postikulujen kanssa edullisempaa kuin paikallisesti ostettuna. FPP hankkii mm. valtion instansseilta ylijäämäfilmiä valvontakamerakäytöstä ja pakkaa sitä 36 ruudun rulliin.

Miksi kuvata filmille?

Filmillä ja digikuvauksella on kummallakin omat vahvuutensa. Itse kuvaan sekä digiä että filmiä. Syyt vaihtelevat jokaisella. Jotkut pitävät filmin estetiikasta tai jostakin tietystä kuvanlaadullisesta ominaisuudesta, kuten rakeisuudesta. Joillekin filmi on yksinkertaisesti nostalginen kuvaformaatti. Itse arvostan filmiä ennen kaikkea sen pitkäikäisyyden vuoksi. Vedokset ja negatiivit säilyvät vaivatta kymmeniä tai satoja vuosia sellaisenaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kadottanut ison osan digikuvistani, joita en tyhmänä ole käynyt tulostuttamassa valokuvausliikkeessä tai varmuuskopioinut riittävän järjestelmällisesti. Tämän hetkisellä kännykälläni on noin 8000 kuvaa, jotka olen ottanut muutaman vuoden sisään. Suuri osa siitä on aivan aivotonta räpsintää. Kännykkäkuvaaminen vaan on niin vaivatonta ja helppoa.

Itse arvostan filmiä ennen kaikkea sen pitkäikäisyyden vuoksi. Vedokset ja negatiivit säilyvät vaivatta kymmeniä tai satoja vuosia sellaisenaan.

Digikuvien arvo on laskenut huimasti. Niiden näennäinen merkitys ja arvostus on laskenut. Kuvan merkitystä etukäteen ei tosin voi tietää. Kun otin vuonna 2011 kuvan koirastani uimassa, en voinut silloin mitenkään tietää sitä, että kun hänestä aika jätti vuonna 2016, juuri se kuva nousi minulle yhdeksi tärkeimmäksi muistoksi. Onneksi tämä kyseinen kännykkäkuva on edelleen tallessa, mutta kuinkakohan monta vastaavanlaista kuvaa on kadonnut jo bittiavaruuteen vanhojen kännyköiden, läppäreiden ja ulkoisten kovalevyjen mukana? Digikuvaajien olisi ehdottoman tärkeää muistaa teettää fyysiset printit kuvistaan muistojen säilömiseksi. Mutta kuinka paljon maksaisi mennä liikkeeseen teettämään 8000 kännykkäkuvaa, joista suurin osa on oikeasti huonoja ja aivottomia räpsyjä? Kännykäkuvaamiseen kuuluu sarjatulella kuvaaminen. Onhan se toki erittäin helppoa ja vaivatonta. Miksi ei ottaisi saman tien viittä kuva peräkkäin kun kerran on se mahdollisuus?

Paljonko filmille kuvaaminen maksaa?

Ok, myönnettäköön, että filmikuvaaminenkaan ei ole ilmaista, mutta siinä piileekin yksi sen vahvuuksista. Koska se ei ole helppoa, vaivatonta ja välitöntä, ei liipasinsormikaan ole niin herkässä. Voisi kuvitella, että 36 kuvaa ei riitä mihinkään. Nykyihminenhän ottaa 36 peili-selfietä minuutissa. Tämä onkin osottautunut pienoiseksi myytiksi, sillä ainakin itsestäni on kehittynyt sangen harkitsevainen kuvaaja filmin myötä. Yksi hyvä kuva riittää. En voisi enää kuvitella tykittäväni burst-modella muistikorttia täyteen. Olen oppinut ajoittamaan kuvan ottamista ja oikeasti miettimään milloin ja miksi ottaa kuva. Digikuvaus ei välttämättä kannusta tällaiseen ajatteluun.

Kun käytössäni on 36 kuvaa kerrallaan, kannustaa se käyttämään ne harkiten. Jollain tapaa ne kuvat tuntuvat silloin arvokkaammilta. En sano, etteikö digikameralla voisi ottaa merkityksellisiä kuvia, mutta filmin ansiosta opin kuvaamaan paremmin. Samat opit voi viedä digikuvaukseenkin. Sen takia en henkilökohtaisesti allekirjoita koko film vs. digital -kiistaa. Kuulun siihen koulukuntaan, joka näkee arvoa kummassakin formaatissa.

Mutta sitten ne kustannukset. Sanotaanko nyt näin, että filmille kuvaaminen ei ole niin kallista mitä voisi kuvitella. Käytän itse noin 20€ kuussa filmiin, millä saa muutaman rullan hyvää mustavalkofilmiä. Kehitän omat negatiivini kylpyhuoneessani, jolloin kehityskuluja ei juurikaan tule per rulla. Hieman kemikaalivalinnoista riippuen, aika karkeasti voisi sanoa, että euro per filmirulla tulee hintaa itse kehittämällä.

Käytän itse noin 20€ kuussa filmiin, millä saa muutaman rullan hyvää mustavalkofilmiä.

Rakastan kuvieni kehittämistä itse. Skannausta lukuunottamatta ei koko prosessiin liity yksikään piirilevy tai prosessori, vaan kaikki tapahtuu valoa, optiikkaa, kemiaa ja taiteen teoriaa ymmärtämällä. On aina yhtä maagista avata kehitystankki ja nähdä negatiivit filmillä. Kaikki tämä vaivannäkö todellakin kannustaa miettimään hieman enemmän mitä kamerallaan tekee.

Monet kritisoivat filmiä vanhentuneeksi menetelmäksi ja kyllä, sillä on omat heikkoitensa. Valtavien ihmismassojen paluu filmiin kuitenkin puhuu omaa kieltään ja filmin tulevaisuus näyttää siinä mielessä erittäin valoisalta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sekä filmiä että kameroita riittää kaikille ja niille riittää markkinoita. Vanhoja kameroita kunnostetaan niin tiuhaa tahtia, että tästäkin maasta alkaa osaavat mekaanikot loppumaan kesken. Uusia kameroita on suunnitteilla ja kaltaisillani intoilijoilla on jääkaapissa enemmän Tri-X:ää kuin kahvimaitoa. Yhä useammat ihmiset ovat ryhtyneet kehittämään itse omat negatiivinsa, eikä filmille kuvaaminen tosiaankaan enää tunnu yksinäisen intoilijan kummalliselta puuhastelulta. Sosiaalisessa internetissä on filmiyhteisöjä, joihin kuuluu kymmeniä tuhansia jäseniä. Jopa kadulla tulee vastaan enemmän ja enemmän filmikameroita.

Kuvat ja teksti: Pekka Keskinen

Lue aikaisemmat osat filmikuvauksesta

Uusien filmikameroiden tuotanto ja vanhat kulttikamerat

Filmikuvaajia on enemmän kuin voisi kuvitella

Mekaaninen kamera on (melkein) aina korjattavissa

mm
Kamerakoulu.fi

Etsimme artikkeleita, tutoriaaleja, DIY -projekteja ja muuta esiteltävää blogiin, ota yhteyttä toimitus@kamerakoulu.fi, jos sinulla on jotain tarjota.

  • EsaKivivuori

    Filmikuvauksen ja etenkin itse kehittämisen ja erityisesti pimiössä kuvien teon suuri arvo sekä työn määrä, että tietoisuus koko tekemisen ketjun hallitsemisesta.

    Erityisen hyvänä pidän sitä, että vaikka olisit vaikka Etelämantereella kuvaamassa, et voikaan noin vain vilkaista kameran näyttöä ja ottaa varmuuden vuoksi 10 muuta verisota – kun nyt kerran olet niinkin harvinaisessa paikassa. Jos olet varustautunut reippaalla filmivarastolla voit toimia mahdollisesti noinkin, mutta luultavasti et tekisi niin.

    Kehittäminen itsessään on kuvaamiseen littyyvä elimellinen prosessi. Yhtä ei ole olemassa ilman toista. Kehityskulun kruunaa se, että tekee vaikkapa vain filmistä pinnakkaisarkin (vaikka skannaisikin negaruutuja jatkossa). Pinnakkaisia siksi, että ne ovat elävää historiaa ja vahva osa kokemusmaailmaa itse kullekin.

    Pimössä kuvan syntymisen nähneitä kuvaajia on aina vaan harvemmassa. Ja kuitenkin juuri se hetki on “helm”i sanan varsinaisessa merkityksessä. Odotuksien ja toiveiden maaliviiva. Se, tuliko maaliin voittajana tai vaikkapa “neljäntenä” on tunnentilan tilapäinen tulkintakysymys, sillä pimiökokemus ja alan kurssit opettava loppumattoman määrän mielenkiintoisia tapoja muokata ja tehdä halutun näköisiä paperikuvia.