Jatkuvan valon käyttö osana monimutkaisempaa valaisua
Vahvan tunnelman luominen on minulle yksi tärkeimmistä asioista valokuvauksessa. Omassa tekemisessäni lähestyn tunnelman luomista usein valaisun kautta.
Vahvan tunnelman luominen on minulle yksi tärkeimmistä asioista valokuvauksessa. Omassa tekemisessäni lähestyn tunnelman luomista usein valaisun kautta.
Käytin kuvien valaisuun tässä tapauksessa kahta valoa. Päävaloksi valitsin Profoton 3 jalkaisen octan yhdessä gridin kanssa. Halusin, että päävalo olisi tarkasti suunnattavissa ja tunnelmallinen, jonka takia tämä tuntui luontevalta valinnalta päävalon valonmuokkaimeksi.
Anni käyttää vaatteissaan paljon kauniita materiaaleja, kuten silkkiä ja höyheniä. Tämän lisäksi hänen uusin mallistonsa Ode for Première on saanut vaikutteita baletin kauneudesta ja naisellisuudesta.
Elokuvamaisissa valokuvissa haluamme venyttää valokuvan lyhyttä hetkeä. Pyrimme luomaan valokuvien hahmoille taustaa ja miettiä heidän aikeitaan ruudun sisällä. Emme enää ole kiinni valokuvan tavassa todistaa näkyvää, vaan haluamme välittää enemmän häilyviä näkymättömiä tunteita. Onkin hyvä pohtia mitä ennen ruutua on tapahtunut ja mitä sen jälkeen käy?
Muistan lukeneeni tekniikasta nimeltää back button focusing muutama vuosi sitten jollain blogilla. Olin aluksi hämmentynyt. Miksi ihmeessä haluaisin vaihtaa tarkennuksen toiseen nappiin. Vaihdoin kuitenkin oman runkoni asetukset, mutta olin edelleen yhtä ihmeissäni. Nyt en enää osaa kuvitella palaavani vanhaan tyyliin tarkentaa. Peukalotarkennus on todellakin muuttanut tavan jollan valokuvaan.
Keskityn valokuvauksessani lähinnä ihmisten kuvaamiseen, jonka takia haluan tässä artikkelissa kertoa omista suosikkiobjektiiveistani tähän tarkoitukseen. Pyrin aina kuvaamaan kohteeni mahdollisimman kunnioittavasti, joka tarkoittaa etten turhaan halua vääristää kuvattavan piirteitä. Objektiivi valinnalla on suuri merkitys kuvan lopulliseen tunnelmaan, jonka takia eri linssien parhaat puolet on hyvä tietää.
Kuvan visuaalinen ilme, kuten värit ovat isossa osassa tarinankerrontaa ja sitä kuinka katsoja tulkitsee tietyn valokuvan tunnelmaa. Tästä syystä on mielestäni tärkeätä osata katsoa valokuvan osia tietyn kaavan kautta. Eri ratkaisut väreissä ja valaisussa tulee olla perusteltavissa. Haaleat värit viestivät menneisyydestä, kun taas kirkkaat sävyt helposti liitetään mainoksiin.