dia

filmikuvaus, filmi, vanha

Kolme syytä miksi olemme sukupolvi, josta ei jää yhtään kuvaa.

Ensimmäistä kertaa 70 vuoteen on kohta mahdollista, että Suomessa on täysi-ikäinen sukupolvi, joka ei voi näyttää lapsenlapsilleen omia lapsuudenkuviaan. Miksi näin? On arvioitu, että esimerkiksi tänä vuonna otetaan enemmän valokuvia, kuin 1900-luvulla yhteensä. Kaikista 2000-luvulla syntyneistä on lukemattomia valokuvia vanhempiensa puhelimissa, nettipalveluissa ja joskus jopa tallennettuna kovalevyille.

Näin onnistuu diojen digitointi LEGO-palikoilla!

Jokin aika sitten tuli katsottua vanhoja dioja. Samalla heräsi ajatus diojen siirtämisestä digiaikaan. Toimivan tekniikan löysin viime kesänä, kun kokeilin negatiivien digitointia kuvaamalla. Filmin asettelu oli liian hidasta, joten digitoinnit jäivät silloin siihen. Diojen kohdalla asettelu on helppoa, koska kuvan ympärillä on standardikokoiset muovikehykset. Ensimmäinen testirakennelma Legoilla osoitti, että Legojen välityksen on suunniteltu diojen mittojen mukaan.