Elokuvamaisissa valokuvissa haluamme venyttää valokuvan lyhyttä hetkeä. Pyrimme luomaan valokuvien hahmoille taustaa ja miettiä heidän aikeitaan ruudun sisällä. Emme enää ole kiinni valokuvan tavassa todistaa näkyvää, vaan haluamme välittää enemmän häilyviä näkymättömiä tunteita. Onkin hyvä pohtia mitä ennen ruutua on tapahtunut ja mitä sen jälkeen käy?
Opiskelin London Film Schoolissa elokuvantekoa jossa erikoistuin elokuvaukseen. Kamerat ja valaisu tulivat sitä kautta tutuksi. Käytimme aluksi sekä 16- että 35 mm elokuvakameroita. Meidän piti opetella valotusmittarin käyttö hyvin, sillä emme saaneet käyttää monitoreita emmekä värimääritellä ensimmäisiä töitä ollenkaan, ja filmiä annettiin tarkasti rajattu määrä. Kuvaaja oli siis ainoa henkilö joka kameran käydessä näki miltä kuva näytti, onnistumiset ja mokat näkyivät vasta kun saimme filmin takaisin labrasta.
