filmikuvaaminen

Ilford HP5

Ilford HP5 400 -mustavalkofilmi prässättynä

Mitä tehdä kun kaamos iskee ja tarvitaan nopea mustavalkofilmi? Vanha kikka on niin sanottu prässäysmenetelmä, jolloin esimerkiksi iso 400 filmistä voi helposti taikoa aukon tai pari nopeamman filmin. Kaikki filmit eivät prässäämiseen sovellu, mutta viikko pari sitten kuvasin rullan Ilford HP5 -mustavalkofilmiä, joka sopii tähän tarkoitukseen todella hyvin.

filmikuvaus, filmi, vanha

Kolme syytä miksi olemme sukupolvi, josta ei jää yhtään kuvaa.

Ensimmäistä kertaa 70 vuoteen on kohta mahdollista, että Suomessa on täysi-ikäinen sukupolvi, joka ei voi näyttää lapsenlapsilleen omia lapsuudenkuviaan. Miksi näin? On arvioitu, että esimerkiksi tänä vuonna otetaan enemmän valokuvia, kuin 1900-luvulla yhteensä. Kaikista 2000-luvulla syntyneistä on lukemattomia valokuvia vanhempiensa puhelimissa, nettipalveluissa ja joskus jopa tallennettuna kovalevyille.