hääkuva

hääkuvaus, potretti

Hääkonkarit Johanna ja Jouni taltioivat tunnelmia

En kulje kuvauslista mukanani, koska silloin minulta saattaisi jäädä huomioimatta kaikki ne hetket, jotka tekevät juuri sillä hetkellä kuvaamistani häistä ainutlaatuisen. Sen takia vierastankin Pinterestin hääidealistoja enkä tykkää kopioida potreteissakaan muiden ideoita, ainakaan kirjaimellisesti ja listasta katsoen. Pyrin aina taltioimaan sellaista raakamateriaalia, jonka avulla voin kertoa hääpäivän tarinan sellaisena, kuin se tapahtui.

hääkuva, häät, hääkuvaaja, vuoden hääkuva, maisemakuva, kaisu ojansivu

Vuoden hääkuva 2015 onkin kuvattu kaukolaukaisimella!

Kuva syntyi tavallaan sattumalta. Syyskesällä ajellessani kuvauskeikoille olin katsellut aamun usvaisia niittyjä ja järviä ja haaveillut pääseväni kuvaamaan hääpotretteja sellaisissa olosuhteissa. Kyselinkin muutamia pareja lähtemään mukaan aamuvarhaisella toteutettavaan trash the dress -henkiseen kuvaukseen, mutta en oikein saanut vastakaikua omalle innostukselleni. Ajatus unohtuikin joksikin aikaa, kunnes eräänä aamuna näin yksinäisen veneen rannassa usvan keskellä.

haastattelu, harri rauhanummi, ammattilainen, pro, ammattikuvaaja, suomalainen, hääkuva, linnanjuhlakuva

Suomen Top 10 hääkuvaajat + 1 villikortti!

Päätimme Kamerakoululla auttaa kaikkia 2014 häitään viettäviä listaamalla Suomen Top 10 hääkuvaajaa vuodelta 2013! Absoluuttiseen järjestykseen emme heitä voi laittaa, koska kokonaisarvosana tulee laadun lisäksi hinnasta, asiakaspalvelusta, tyylistä ja kuvausfilosofiasta ja itse kukin arvostaa eri asioita

hääkuvaus, hääkuvaaja, häät, hääpotretit, valokuvaaja, kuvaaja, suomalainen, ammattikuvaaja

Kuinka saada kuviin tunnelmaa? Osa (3/3)

Kuten valokuvaamisessa yleensä, myös dokumentaarisessa kuvauksessa on kyse sarjasta mahdollisimman hyvin valittuja hetkiä. Koska digitaalikuvaus mahdollistaa kokonaan erilaisen määrän valotuksia filmikuvaukseen verrattuna, on monestakin syystä järkevää ottaa jokaisesta kuvaamastasi tilanteesta 2-3 kuvaa. Näin saat hieman pelivaraa, jos muuten onnistuneessa kuvassa joltain kuvan keskeiseltä kohteelta on vaikkapa silmät kiinni. Kahdesta kolmeen kuvaa on riittävän hyvä vakuutus, mutta se ei täytä korttiasi liikaa turhilla kuvilla.

hääkuvaus, hääkuvaaja, häät, hääpotretit, valokuvaaja, kuvaaja, suomalainen, ammattikuvaaja

Kuinka saada kuviin tunnelmaa? Osa (2/3)

Valottaminen hyvässä valossa, kuten sopivasti pehmentyneessä valossa hieman pilvisenä päivänä, on kohtalaisen helppoa. Voit käyttää kameraasi esimerkiksi valiten aukon manuaalisesti, ja antaen kameran hienosäätää valotusta tai ISO-arvoa mittauslukeman mukaan. Jos valo on hyvin tasainen, voi olla järkevää laittaa kamera manuaalitilaan, ja kuvata valomittauksesta välittämättä, kuitenkin kuvien histogrammia tarkkaillen.

hääkuvaus, hääkuvaaja, häät, hääpotretit, valokuvaaja, kuvaaja, suomalainen, ammattikuvaaja

Kuinka saada kuviin tunnelmaa? Osa (1/3)

Pelkällä luonnonvalolla kuvaaminen vaatii optiikalta rutkasti valovoimaa. Tällä hetkellä zoomit tarjoavat pääsääntöisesti maksimiaukkoa f2.8. Jos valoa on hyvin minimaalisesti, tämä alkaa olla liian vähän. Teoriassa voit nostaa kamerasi herkkyyttä vaikkapa lukemaan 12 800 asti, mutta viimeistään siinä vaiheessa kohinan määrä alkaa nousta ongelmaksi. Vaihtoehtoina on siis käyttää salamaa mahdollisimman viisaasti, joko katon kautta heijastaen tai kamerasta irrallaan, tai vaihtaa optiikaksi kaksi aukkoarvoa valoisampi kiinteän polttovälin omaava optiikka, jolloin ISO-lukemaksesi tuleekin enää 3200!