haastattelu

Miksi kuvaat filmille, Matias Autio?

Taas on koittanut pienen haastattelutuokion aika. Tapasin kesällä Matias Aution Cafe Lasipalatsissa, jossa juttelimme pienen tovin filmikuvauksesta. Olin erityisen kiinnostunut siitä miksi hän oli ryhtynyt kuvaamaan filmille ja mistä koko homma ylipäänsä sai alkunsa. Matias työskentelee web designerina helsinkiläisessä digitoimistossa, jossa hän tutustui filmikuvaukseen työkaverinsa kautta.

Hevoskuvaaja Petra Lönnqvist Kamerakoulun haastattelussa

Hevosen ohjaaminen kuvaustilanteessa ei ole helppoa, ja silloin kun kuvioon lisätään vielä ihminen menee homma entistäkin haastavammaksi. Mallille hevosen kanssa poseeraaminen on vaikeaa, sillä sen lisäksi että hänen tulee saada iso eläin pysymään halutussa paikassa ja halutussa asennossa, on hänen myös kyettävä hallitsemaan oma vartalonsa ja ilmeensä.

Björn Fagerholm Kamerakoulun haastattelussa

Ei ole mitään väliä jos sinulla on maailman paras kamera ja osaat rakentaa todella hyvän valaistuksen jos et saa malleista irti haluamaasi. Olen itse joutunut harjoittelemaan tätä paljon. Kameran asetusten kohdilleen saaminen ja hienon valaistuksen rakentaminen on todella helppoa tähän verrattuna. On todella vaikeaa saada malli ymmärtämään mitä itse hakee takaa jos ei osaa antaa hyviä ohjeita.

Aaro Keipi Kamerakoulun haastattelussa

Kuvien kyky vangita ja välittää tunteita on (ainakin omasta mielestä) syy, miksi niin moni on kiinnostunut valokuvauksesta. Tunteita voi välittää kuvissa monen keinon kautta – ihmisten ilmeillä, asennoilla, kuvan sommittelulla, valotuksella ja värimaailman käsittelyllä. Parhaat kuvat syntyvät, kun kaikki nämä asiat ovat kohdillaan. Tämä on yksi asia jota jatkuvasti yritän kehittää kuvissani.

Lauri Majamaa kertoo valaisun opettelusta

Sanoisin varmaan, että itselleni tärkein varuste kamerarepussani on pieni muistikirja ja kynä. Kirjotan muistiin ideoita ja luonnostelen kuvia paljon etukäteen. Se toimii itselleni sitten jonkinlaisena lähtökohtana usein kuvaukselle, vaikka lopulliset kuvat saattavatkin poiketa suuresti usein alkuperäisestä suunnitelmasta improvisoitaessa tilanteen, paikan ja monen muun asian suhteen. Oma näkemykseni onkin, ettei kuvaaminen ole mielestäni välineurheilua, missä hyviä kuvia pystyttäisiin tekemään vain hyvällä kalustolla.