Iiron dramaattiset kuvaukset glamour vaatteilla
Halusimme lähteä toteuttamaan jotain hieman dramaattisempaa Michellan kanssa. Meidän pitkien iltojen takia jouduin käyttämään todella nopeeta suljinaikaa ja kompensoimaan tätä omalla valaisulla.
Halusimme lähteä toteuttamaan jotain hieman dramaattisempaa Michellan kanssa. Meidän pitkien iltojen takia jouduin käyttämään todella nopeeta suljinaikaa ja kompensoimaan tätä omalla valaisulla.
Elokuvamaisissa valokuvissa haluamme venyttää valokuvan lyhyttä hetkeä. Pyrimme luomaan valokuvien hahmoille taustaa ja miettiä heidän aikeitaan ruudun sisällä. Emme enää ole kiinni valokuvan tavassa todistaa näkyvää, vaan haluamme välittää enemmän häilyviä näkymättömiä tunteita. Onkin hyvä pohtia mitä ennen ruutua on tapahtunut ja mitä sen jälkeen käy?
Valokuvaaja Iiro Rautiainen päästää meidät uusilla videoillaan kurkistamaan hänen kuvauksiensa kulisseihin. Tällaiset behind the scenes -videot ovat mukavia, sillä niistä näkee esimerkiksi havainnollistavasti kuinka valokuvaaja on valaissut lopullisen kuvan. Lisäksi niistä voi tutustua valokuvaajan tyyliin toimia kuvaustilanteessa. Tässä tapauksessa videolta huomaa kuinka Iiro käyttää Elinchromen 70cm Deep Octaa kuvan päävalona, joka yhdessä pehmentävän kankaan avulla antaa kauniin valon mallille.