kokeilu

Kokeilussa supernopea Ilford Delta 3200

Marraskuu vetelee puoliväliään, joten auringonpaistetta tai kauniita säitä on vähän turha odotella. Synkeät säät voivat olla valokuvaajalle aikamoinen haaste. Yksi ratkaisu ongelmaan on tietenkin nopea filmi. Parin päivän ajan kokeilinkin Ilfordin erittäin nopeaa Delta 3200 – mustavalkofilmiä erilaisissa olosuhteissa.

filmi, filmikuvaus, kokeilu

Kokeilussa Silberra Pan 200 -mustavalkofilmi

Silberra Pan 200 vaikuttaisi ainakin näin ensinäkemältä olevan aavistuksen yllätyksellisempi, eikä niin kliininen. Yleensä osaan visualisoida mielessäni miltä kuva tulee näyttämään, mutta nyt filmille olikin tarttunut muutama mieluisa yllätys. Mikään ihan lomo-levelin filmi ei ole kyseessä, mutta ehkä vähän taiteellisempaa suuntaa se kuitenkin edustaa.

Puuttuva linkki – kokeilussa ZEISS Batis 1.8/85 (osa 2)

85 millimetrin objektiiveja tavataan yleisesti kutsua ’potretti-linsseiksi’ sen vuoksi, että polttoväli sopii hyvin ihmiskasvojen kuvaamiseen ilman laajakulmalinsseille ominaisia vääristymiä. Vaikka edellä mainittu väittämä edustaa yleisesti ottaen hyvää lähtökohtaa erilaisten polttovälien hahmottamiseksi, on minua kieltämättä hieman ärsyttänyt se, että monilla ulkomaisilla keskustelupalstoilla Zeiss Batis 1.8/85 on luokiteltu nimenomaan ’potretti-linssiksi’ – ikään kuin objektiivit suunniteltaisiin vain yksittäisiä kuvatyyppejä varten.