Kuvankäsittely

10 artikkelia potrettikuvauksen opetteluun

Potrettikuvauksessa halutaan usein esittää kohde mahdollisimman luonnollisilla mittasuhteilla ja edustavasti. Tähän vaikuttaa käytettävissä oleva polttoväli, jonka takia objektiivien eri ominaisuudet on hyvä tietää ennen potrettikuvauksen aloittamista.

Piirtopöytä ja pikakomennot kuvankäsittelyssä

Oletuksena kynän kaksi nappia on ohjelmoitu toimimaan hiiren oikean napin painalluksena ja kaksoispainalluksena. Nämä ovat molemmat toimintoja, joita en Photoshopissa käytä juuri koskaan, joten kynän napeista on hyvä aloittaa testailu. Mutta miten sitten vaihdan työkalusta toiseen? Eri työkalujen alta löytyviin lisätyökaluihin pääsee yhdistämällä shift-näppäimen pikakomentoon.

On-off-suhteeni Wacomin kanssa

Tämän lisälaitteen ylivoimaisuutta mainostavat siihen tottuneet. Loput lähinnä miettivät onko kalliin piirtopöydän hankinta järkevää. Monet kyselevät vinkkejä kuinka kuvankäsittelyssä voisi säästää aikaa. Tähän ei ole mitään erityisiä taikoja, ainoastaan tapoja tehdä työnkulusta mahdollisimman vaivatonta. Piirtopöytä soveltuu erityisesti Photoshopissa tehtävään tarkkaan korjailuun, joka tuntuu ainakin itselleni astetta luontaisemmalta piirtopöydän kanssa.

Lightroom vs Photoshop – kumpi on parempi vaihtoehto valokuvaajalle?

Kuvankäsittelyn perusteiden taitaminen on olennainen osa valokuvauksen opettelua. Etenkin RAW-kuvien kohdalla jälkikäsittelyn tuomat mahdollisuudet on tärkeä opetella. Monilla kynnys opetteluun vaikuttaa kuitenkin olevan suuri ja mahdollisuuksien määrä lähinnä hämmentää käyttäjiä. Eri foorumeilla näkee usein kysymyksiä, kuten mistä ohjelmasta kannattaa aloittaa.

muotikuva, muotokuva, potretti, muoti, atte tanner, hämärä, poseeraus, asennot, poseeraaminen

Miten saan kuvasta tällaisen? Kuvaustyylin elementit osiksi

Kuvan visuaalinen ilme, kuten värit ovat isossa osassa tarinankerrontaa ja sitä kuinka katsoja tulkitsee tietyn valokuvan tunnelmaa. Tästä syystä on mielestäni tärkeätä osata katsoa valokuvan osia tietyn kaavan kautta. Eri ratkaisut väreissä ja valaisussa tulee olla perusteltavissa. Haaleat värit viestivät menneisyydestä, kun taas kirkkaat sävyt helposti liitetään mainoksiin.

ilari lehtinen, valokuvaaja, tutoriaali, vinkit, levitaatio, photoshop, kuvankäsittely, ammattilainen

Levitaatiokuvan eri työvaiheet

Yleensä siis tarkoituksena on ottaa vähintään kaksi kuvaa, joissa toisessa malli on esimerkiksi jonkun tuen päällä. Aloitin itse kuvauksen raahaamalla jakkaran rautatielle. Jakkaran kannattaa olla tukeva. Jouduin itse olemaan vatsallani jakkaran päällä ja pari kertaa meinasi jo tasapaino pettää. Kuvauspaikaksi valitsin hiljaisen junaradan, koska rautatiekiskot sopivat tällaisen lentokuvan taustaksi.

Asetukset jotka nopeuttavat Lightroomia

Pidä editoitavana olevia kuvia nopeimmalla levylläsi! Vaikka käyttäisit ulkoisia kiintolevyjä kuvien säilytykseen niin kannattaa useimmissa tapauksissa silti siirtää kuvat tietokoneen omalle levylle editointia varten. Varsinkin vanhempien USB 2.0 kovalevyjen lukunopeudet voivat huomattavasti hidastaa editointia Lightroomissa. Myöskin itse kuvakatalogi (.lrcat) kannattaa

Näillä vinkeillä säästät aikaa Lightroomissa

Lightroomista löytyy useita eri tapoja täsmätä kuvien asetukset keskenään. Näiden opettelu kannattaa aloittaa heti alkumetreiltä lähtien. Helpoin tapa synkata asetuksia develop-paneelissa on valita kaikki haluamasi kuvat aktiivisiksi. Valittuasi kuvat tarvitsee sinun enään painaa sync-painiketta, jonka jälkeen voit listasta valita mitkä kaikki asetukset Lightroom synkkaa puolestasi!

Kuvankäsittelyn perusteet – yleisimmät termit haltuun

Esillä on yleisimmät ja tarpeellisimmat korjaustyökalut, joita valokuvien jälkikäsittely vaatii. Pikkukuvista saat isokokoiset screenshotit, joista näkyy kyseisen työkalun käyttö Adobe Lightroomissa. Muissa ohjelmissa käytetyt nimitykset ovat yleensä samat.