kuvaus

Teemu Oksanen vangitsee minimalistisia maisemia

Olen aina pitänyt mustavalkokuvia tyylikkäinä. Muistan vielä sen ajan kun en valokuvannut ja piti valita kotiin sisustustauluja, niin useasti päädyin aina johonkin mustavalkoiseen kuvaan. Sitten kun kuvausharrastukseni meni eteenpäin, niin esikuvat ajoivat minua vielä enemmän mustavalkokuvaukseen ja aloin opiskella siihen soveltuvia kuvaustekniikoita. On kiehtovaa, kun oppii näkemään kuvat mustavalkoisena, vaikka kuvaushetkellä näetkin kaikki väreinä. Pitää osata tunnistaa mitkä värit, sävyt ja kuvakulmat toimivat lopullisessa mustavalkokuvassa. Tämä tulee yleensä kokemuksen kautta.

Projektin kuvaaminen kulkukoirien keskellä

Olin maaliskuussa Sarajevossa, sillä halusin tehdä kulkukoirista kuvasarjan. Päämääräni oli pureutua ilmiön varjopuoleen ja tutkia mitä ongelma kertoo Bosnia ja Hertsegovinasta kokonaisuudessaan. Aikaa projektin toteuttamiselle oli ainoastaan viisi päivä, jonka takia olin etukäteen tehnyt paljon taustatyötä faktojen keräämisen ja visuaalisen suunnittelun muodossa.