-
PÄIVÄÄ
-
TUNTIA
-
MINUUTTIA
-
SEKUNTIA
Tuotekuvaus tehty helpoksi -verkkokurssin avajaistarjousta jäljellä

objektiivi

Puuttuva linkki – kokeilussa ZEISS Batis 1.8/85 (osa 2)

85 millimetrin objektiiveja tavataan yleisesti kutsua ’potretti-linsseiksi’ sen vuoksi, että polttoväli sopii hyvin ihmiskasvojen kuvaamiseen ilman laajakulmalinsseille ominaisia vääristymiä. Vaikka edellä mainittu väittämä edustaa yleisesti ottaen hyvää lähtökohtaa erilaisten polttovälien hahmottamiseksi, on minua kieltämättä hieman ärsyttänyt se, että monilla ulkomaisilla keskustelupalstoilla Zeiss Batis 1.8/85 on luokiteltu nimenomaan ’potretti-linssiksi’ – ikään kuin objektiivit suunniteltaisiin vain yksittäisiä kuvatyyppejä varten.

Uusi aikakausi – kokeilussa ZEISS Batis 1.8/85 (osa 1)

Jonkin aikaa sitten Zeiss aiheutti melkoisen yllätyksen kun se ilmoitti tuovansa jo aikaisemmin lanseeratun Loxia-sarjan lisäksi myös uuden Batis-linssiperheen Sonyn FE-järjestelmälle. Tämä on tietysti hyvä uutinen Sony Alpha-kuvaajille ja kertoo ainakin siitä, että panostaessaan näin vahvasti Sonyn Alpha-järjestelmään, Zeiss näkee peilittömien mikrojärjestelmäkameroiden edustavan valokuvaamisen tulevaisuutta.

objektiivi, peilitele, valokuvaus, samyang, 500mm

Korealainen sika säkissä – kokeilussa 500mm f/6.3 peilitele

F6.3 aukolla kyseessä on 500mm tötteröksi ihan siedettävän valovoimainen kuoma. Linssejä näyttää pyörivän myös f8 versiona, sekä häveliäisen pitkänä 800mm versiona. Jo pelkästään lähtökohdistaan Samyangin peilitelen voi myöntää olevan vekkuli kapistus: se tyydyttää mielenkiintoisen markkinaraon ja tarjoaa aika uniikin mahdollisuuden eksperimentoida pitkän polttovälin kanssa ilman suunnatonta rahallista investointia.