Tyylikkäiden tuotekuvien toteuttaminen
Aloitimme juuri Youtube-kanavallemme uuden videosarjan nimeltään Purku. Sarjan ideana on yksityiskohtaisesti purkaa kuvasarjojen taustoja, kertoa luovasta prosessista, valaisusta ja kuvankäsittelystä.
Aloitimme juuri Youtube-kanavallemme uuden videosarjan nimeltään Purku. Sarjan ideana on yksityiskohtaisesti purkaa kuvasarjojen taustoja, kertoa luovasta prosessista, valaisusta ja kuvankäsittelystä.
Uusimmalla behind the scenes -videollaan Juhamatti Vahdersalo näyttää kuinka hän rakensi tämän monimutkaisen aseteleman alusta loppuun saakka. Video todistaa miten pienessä tilassa voi oman visionsa toteuttaa, mikäli on selvä suunnitelma lopputuloksesta.
Pyrin luomaan kuvia joiden ympärille katsoja voi itse päätellä oman mielikuvituksensa mukaan tarinan. Kuvat ovat luotu niin ettei varsinaista alkua tai loppua tarinalla ole, vaan ne sijoittuvat ikäänkuin keskelle juonta. Tämä yleensä herättää kysymyksiä joihin ei suoraan vastausta voi antaa ja pakottaa näin mielikuvituksen luomaan omaa tarinaa kuvan ympärille.
Valokuvaajana toimiminen vaatii jatkuvaa inspiraatiota. Välillä tarve keksiä on todella nopea asiakastöiden kohdalla. Toisinaan taas samat inspiraatiokuvat tulevat esiin yhä uudestaan hitaammin tehtävien omien projektien kohdalla. Mielestäni valokuvaajien on tärkeä ymmärtää kuinka he inspiroituvat ja ylläpitää hyvää järjestelmää tämän keräämiselle.
Itsensä toteuttaminen on taidetta, oli se sitten ruoanlaittoa, kirjanpitotyötä tai myyntityötä – jos se tulee puhtaasti meidän sisältä, se on taidetta.