Pystytän jalustaa pellon laitaan ja olo on yhtä innostunut kuin pikkupojalla joka odottaa uutta lelua. Haluan kuvata kaikkea, mikään hetki ei saa päästä karkuun. Sinkoilen sinne tänne etsien sitä parasta tilannetta ja kuvakulmaa. Yhtä tärkeää kuin valokuvaaminen ovat nämä hiljaiset hetket luonnossa. Seuraavana aamuna väsyttää, pakko lähteä töihin. Mutta se kaikki on väsymyksen arvoista.
Olen aina pitänyt mustavalkokuvia tyylikkäinä. Muistan vielä sen ajan kun en valokuvannut ja piti valita kotiin sisustustauluja, niin useasti päädyin aina johonkin mustavalkoiseen kuvaan. Sitten kun kuvausharrastukseni meni eteenpäin, niin esikuvat ajoivat minua vielä enemmän mustavalkokuvaukseen ja aloin opiskella siihen soveltuvia kuvaustekniikoita. On kiehtovaa, kun oppii näkemään kuvat mustavalkoisena, vaikka kuvaushetkellä näetkin kaikki väreinä. Pitää osata tunnistaa mitkä värit, sävyt ja kuvakulmat toimivat lopullisessa mustavalkokuvassa. Tämä tulee yleensä kokemuksen kautta.
Inspiroidun valokuvauksessa mystiikasta. Olen myös suuri hämärtyvien hetkien ihailija. Pyrin tekemisessäni luomaan hyvin elokuvamaisia ruutuja, joissa on hidasta liikettä ja paljon syvyyttä sommittelussa. Usvaisessa maisemassa jatkuvasti kuvaaminen sopisi minulle hyvin, mutta valitettavasti sääilmiöitä on myös muita. Usva voi yhtäaikaisesti piilottaa ja tuoda esiin.
