Foma on tsekkiläinen valmistaja, joka tunnetaan filmikuvaajien keskuudessa parhaiten edullisista Fomapan filmeistään. Suomessakin Fomapanin filmit ovat suosiossa, joskin ne jakavat mielipiteitä aika voimakkaasti.
Edullinen mustavalkofilmi
Itselleni Foman filmit olivat hyppy tuntemattomaan ja jäin kahden vaiheille mielipiteessäni. Toisaalta jälki on aivan yhtä hyvää kuin missä tahansa kalliimmassa filmissä, mutta toisinaan tuli ryppyjä rakkauteen ties mistä syistä. Hinnasta ei voi olla puhumatta sillä kyseiset filmit maksavat karkeasti ottaen noin puolet vähemmän kuin esimerkiksi Kodakin ammattilaistason mustavalkofilmit.
Siitä siis iso plussa, vaikka täytyykin pitää mielessä, että sitä saa mistä maksaa. Rohkenisin väittää, etteivät Foman filmit yleisestiottaen yksinkertaisesti vaan ole niin laadukkaita kuin vaikka Ilfordit ja Kodakit, mutta on niissä silti hintalaatusuhde enemmän kuin kohdillaan.
Kaikki artikkelin esimerkkikuvat ovat käsittelemättömiä ja rajaamattomia, ellei erikseen mainita sekä kuvattu pakkauksen ISO-arvoilla.
Kaikki kärpäset samalla iskulla
Fomapanit linkittyvät toisiinsa niin oleellisesti, että päätin niputtaa Foma 100, 200 ja 400 -filmien arvostelut yhteen ja samaan artikkeliin. Yksittäin niistä ei liene oikein muuta sanottavaa kuin että “tämä on tällainen halpa mustavalkofilmi”, mutta ilmiönä Fomapan onkin jo kiinnostavampi tapaus.
Jotkut tosiaankin vannovat Fomapanien nimeen, joten vertaillaanpa tuotteita hieman toisiinsa ja katsotaan miltä ne näyttävät.
Filmin testaaminen
Aloitin Fomien testaamisen jo yli puoli vuotta sitten Fomapan 400 -filmillä, keskellä talvea. Olosuhteet olivat tuolloin hyvinkin epäotolliset ja sain lopputulokseksi läjän räntäsateisia katukuvia, joita vaivasi hyvin epämiellyttävä nuhjuisuus. (Palaamme vielä tähän nuhjuisuuteen myöhemminkin.)
Valitsin filmirullalta vaivaiset kolme onnistunutta otosta ja loput yritin vain unohtaa. Päätin kuvata keväämmällä toisenkin Fomapan 400 rullan vertaistestiksi ja samassa yhteydessä kuvasin loputkin Fomat, joten sain aika hyvän tuntuman niiden kuvanlaadusta ja suorituskyvystä.
Ristiriitainen yleisfiilis
Pääasiallisesti mieleen jäi se sama omaleimainen nuhjuinen yleisfiilis. Osa kuvista kyllä onnistui todella hyvin ja pidin jäljestä toisinaan hyvinkin paljon. Yleisesti ottaen Fomapaneilla ei mielestäni ole mitään erityisen leimaavaa ominaispiirrettä, josta sen heti tunnistaisi Fomaksi.
Miltä Fomapan näyttää?
Se näyttää ihan tavalliselta mustavalkofilmiltä. Jos on laatufilmeihin tottunut, ehkä yleisfiilistä voisi kuvailla korkeintaan aavistuksen nuhjuiseksi, mutta jos ihan totta puhutaan, en aivan varmasti erottaisi sokkotestissä Fomalle kuvattuja otoksia toisesta vastaavasta tuotteesta. Yleisesti ottaen kaikki Fomat näyttävät suhtellisen rakeisilta ja keskitarkoilta.
Fomapan 400 (35mm & 120)
Jos tarkkuudesta ja Ansel Adams -henkisestä samettisuudesta pitää, Fomapan 400 ei ole oikea valinta. Sen sijaan, jos räkäisyyden suhteen ei ole ihan nökönuuka tai jos vähän rouheampi retro-lookki on hakusessa, istuu Fomapan 400 kuin nenä päähän.
Esim. katukuvaukseen Foma 400 voisi olla oikein hyvä valinta. Hintaansa nähden Fomapan 400 on oikein kelpo tuote ja ainoa varsinainen motkotuksen aihe on oikeastaan kehno valotuslaajuus (exposure latitude).
Kestää heikosti ylivalotusta
Tuntuu, ettei se kestä ylivalottumista lainkaan. Esim. Kodak Tri-x 400 -filmillä voi huoletta mitata valotuksen varjokohdista ilman, että valokohdat palavat puhki, mutta Fomapan 400:lla tuntuu siltä, että valokohdat palavat hyvin herkästi täysin valkoisiksi länteiksi. (Vika voi toki olla myös kuvaajassa.)
Jos nyt kuitenkin leikitään, että valotin kutakuinkin oikein, näyttäisi siltä, että parhaimmillaan Fomapan 400 on matalakontrastisissa olosuhteissa ja huonoimillaan esim. kirkkaana kesäpäivänä, jolloin olosuhteet ovat hyvin kontrastiset.
Fomapan 200 (35mm & 120)
Fomapan 200 oli testailujeni perusteella vähän niin kuin Fomapan 400, mutta sävyntoistoltaan aavistuksen miellyttävämpi. Jotkin näistä testikuvista suorastaan yllättivät. Toki olosuhteiden ja valaistuksen vaikutus on todella oleellinen, mutta ainakaan mitään kamalan yllättäviä ylilyöntejä yli- tai alivalottumisen suhteen ei ilmennyt ja joissakin kuvissa oli suorastaan täydellisen näköinen sävyhaitari.
Tyypillisestihän ISO 200 filmin kuvittelisi olevan vähemmän rakeinen kuin ISO 400 filmin, mutta Foman tapauksessa asian laita ei välttämättä ole niin. Kutakuinkin yhtä rakaiselta näyttävät kumpainenkin.
Fomapan 100 (35mm & 120)
Fomapan 100 oli kaikista testaamistani Foma-filmeistä ehkäpä mitäänsanomattomin. Yleensä hitaat ISO 100 filmit ovat melko rakeettomia, mutta Foman tapauksessa en edes vaivautunut odottamaan mitenkään silkkisen sileää jälkeä. Jälki on siis suhteellisen rakeista ja nuhjuista.
Fomapan 400 on kyseenalaisuudessaan jopa ihan kiinnostava ja luonteikas. Fomapan 200 taas vaikutti oikeasti jopa ihan hyvältä filmiltä. Fomapan 100 taas oli näiden kahden jälkeen vähän niinkuin pikkukylän ABC:n kahviosta ostettu, kuusi tuntia pannussa seissyt Juhla-Mokka rasvattomalla maidolla. Kuomullisesta take-away -mukista juotuna tietty.
Eli maistuu kyllä jos ei paremmastakaan tiedä, mutta ei nyt ihan kahvihifistelijän nautinnoksikaan voi sanoa.
Yhteenveto Fomapanin mustavalkofilmeistä
Kaiken kaikkiaan Fomasta jäi samaan aikaan sekä ihan positiivinen että vähän hämmentynyt tunne. Foman filmit eivät tosiaankaan ole hinnalla pilattuja, mutteivät myöskään ihan niin huonoja mitä hintaan nähden voisi kuvitella.
Suosittelen siis kyllä varauksella, kunhan muistaa, että pieniä laadullisia kompromisseja voi joutua tekemään. Netin keskustelupalstoilla minua neuvottiin sen verran, että Fomaa pitää ikäänkuin oppia käyttämään oikein, eli oppia tuntemaan sen ominaisuudet ja rajoitteet. Jos sen vaivan jaksaa nähdä, en näe miksikö Fomapanit eivät olisi erinomaisia filmejä, jos ne vaan kuvanlaatunsa ja fiiliksensä puolesta sopivat kuvaajan tarpeisiin.
