5 heinä

Testissä Fomapanin mustavalkofilmit

Foma on tsekkiläinen valmistaja, joka tunnetaan filmikuvaajien keskuudessa parhaiten edullisista Fomapan filmeistään. Suomessakin Fomapanin filmit ovat suosiossa, joskin ne jakavat mielipiteitä aika voimakkaasti. Itselleni Foman filmit olivat hyppy tuntemattomaan ja jäin kahden vaiheille mielipiteessäni. Toisaalta jälki on aivan yhtä hyvää kuin missä tahansa kalliimmassa filmissä, mutta toisinaan tuli ryppyjä rakkauteen ties mistä syistä. Hinnasta ei voi olla puhumatta sillä kyseiset filmit maksavat karkeasti ottaen noin puolet vähemmän kuin esimerkiksi Kodakin ammattilaistason mustavalkofilmit. (35mm -filmit maksavat Kameratorilla vain 4€ per rulla!) Siitä siis iso plussa, vaikka täytyykin pitää mielessä, että sitä saa mistä maksaa. Rohkenisin väittää, etteivät Foman filmit yleisestiottaen yksinkertaisesti vaan ole niin laadukkaita kuin vaikka Ilfordit ja Kodakit, mutta on niissä silti hintalaatusuhde enemmän kuin kohdillaan. 

Kaikki artikkelin esimerkkikuvat ovat käsittelemättömiä ja rajaamattomia, ellei erikseen mainita sekä kuvattu pakkauksen ISO-arvoilla. Kaikkia artikkelissa testattuja Fomapan -filmejä voi ostaa mm. Kameratorilta tästä linkistä. 

 

Kaikki kärpäset samalla iskulla

Fomapanit linkittyvät toisiinsa niin oleellisesti, että päätin niputtaa Foma 100, 200 ja 400 -filmien arvostelut yhteen ja samaan artikkeliin. Yksittäin niistä ei liene oikein muuta sanottavaa kuin että “tämä on tällainen halpa mustavalkofilmi”, mutta ilmiönä Fomapan onkin jo kiinnostavampi tapaus. Jotkut tosiaankin vannovat Fomapanien nimeen, joten vertaillaanpa tuotteita hieman toisiinsa ja katsotaan miltä ne näyttävät. 

Aloitin Fomien testaamisen jo yli puoli vuotta sitten Fomapan 400 -filmillä, keskellä talvea. Olosuhteet olivat tuolloin hyvinkin epäotolliset ja sain lopputulokseksi läjän räntäsateisia katukuvia, joita vaivasi hyvin epämiellyttävä nuhjuisuus. (Palaamme vielä tähän nuhjuisuuteen myöhemminkin.) Valitsin filmirullalta vaivaiset kolme onnistunutta otosta ja loput yritin vain unohtaa. Päätin kuvata keväämmällä toisenkin Fomapan 400 rullan vertaistestiksi ja samassa yhteydessä kuvasin loputkin Fomat, joten sain aika hyvän tuntuman niiden kuvanlaadusta ja suorituskyvystä. Pääasiallisesti mieleen jäi se sama omaleimainen nuhjuinen yleisfiilis. Osa kuvista kyllä onnistui todella hyvin ja pidin jäljestä toisinaan hyvinkin paljon. Yleisesti ottaen Fomapaneilla ei mielestäni ole mitään erityisen leimaavaa ominaispiirrettä, josta sen heti tunnistaisi Fomaksi. Se näyttää ihan tavalliselta mustavalkofilmiltä. Jos on laatufilmeihin tottunut, ehkä yleisfiilistä voisi kuvailla korkeintaan aavistuksen nuhjuiseksi, mutta jos ihan totta puhutaan, en aivan varmasti erottaisi sokkotestissä Fomalle kuvattuja otoksia toisesta vastaavasta tuotteesta. Yleisesti ottaen kaikki Fomat näyttävät suht rakeisilta ja keskitarkoilta. 

 

Fomapan 400 (35mm & 120)

Jos tarkkuudesta ja Ansel Adams -henkisestä samettisuudesta pitää, Fomapan 400 ei ole oikea valinta. Sen sijaan, jos räkäisyyden suhteen ei ole ihan nökönuuka tai jos vähän rouheampi retro-lookki on hakusessa, istuu Fomapan 400 kuin nenä päähän. Esim. katukuvaukseen Foma 400 voisi olla oikein hyvä valinta. Hintaansa nähden Fomapan 400 on oikein kelpo tuote ja ainoa varsinainen motkotuksen aihe on oikeastaan kehno valotuslaajuus (exposure latitude). Tuntuu, ettei se kestä ylivalottumista lainkaan. Esim. Kodak Tri-x 400 -filmillä voi huoletta mitata valotuksen varjokohdista ilman, että valokohdat palavat puhki, mutta Fomapan 400:lla tuntuu siltä, että valokohdat palavat hyvin herkästi täysin valkoisiksi länteiksi. (Vika voi toki olla myös kuvaajassa.) Jos nyt kuitenkin leikitään, että valotin kutakuinkin oikein, näyttäisi siltä, että parhaimmillaan Fomapan 400 on matalakontrastisissa olosuhteissa ja huonoimillaan esim. kirkkaana kesäpäivänä, jolloin olosuhteet ovat hyvin kontrastiset.

 

Ankein mahdollinen kuvaussää korostaa hyvin Fomapan 400:n nuhjuisuutta. (Kamerana Leica M4-2 + Summaron 35mm f2.8, Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Sisätiloissa kuvatuksi otokseksi yllättävän hyvä veto Fomapanilta. Kuvanlaadullisesti yksi kivoimpia Foma 400 -otoksiani, joka luo uskoa siihen, että Fomallakin totta vie voi saada hyvin miellyttävää jälkeä aikaiseksi. (Kamerana Leica M4-2 + Summaron 35mm f2.8. Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Spontaani katuotos, josta näkee hyvin Fomapan 400:n kyvyttömyyden sietää ylivalottumista. Subjektin kasvot ovat heikosta valaistuksesta huolimatta palaneet aivan kopiopaperin väriseksi, vaikka valotus on periaatteessa kyllä ihan oikein mitattu. (Kamerana Olympus OM2n + 50mm f1.8. Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Kuvausretkelläni törmäsin toiseenkin filmikuvaajaan. Harvemmin sitä näkee vintage-asuun pukeutuneen herrasmieskuvaajan Rolleicordia ulkoiluttamassa keskellä Espan puistoa. Mutta silloin kun näkee, yleensä tulee mentyä nykäisemään hihasta. Kyseinen Rolleicordisti esittäytyi @hrphotographing -nimiseksi Instagram -käyttäjänimeksi, joka suostui spontaanin muotokuvauksen kohteeksi. Kyseinen kuva myös ylivalottui todella ronskisti, joka jälleen saattoi olla ihan oma moga, sillä preferoin potrettihenkistä suurta himmenninaukkoa taustablörinän (eli siis ns. bokehin) generoimiseksi. Mielestäni olin kuitenkin mittaavinani kutakuinkin ns. normifilmin sietokyvyn rajoissa, joten hieman yllätyin nähdessäni miten pahasti kuva oli ylivalottunut. Sain jälkikäsittelyssä kyllä sävyt kutakuinkin kuriin. Oheinen kuva on siis Photoshopin kautta pyöräytetty. (Kamerana Olympus OM2n + 50mm f1.8. Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Jatkoin Fomapan 400 -testailua keskiformaatilla kotosalla ottamalla muutamia kuvia koirista pihalla. Kalustona toimi Rolleicord, jossa ei siis ole minkään näköistä valotusmittaria. Säädöt siis heitetty hatusta sunny 16 -sääntöä mukaillen. Oheinen kuva pääsi ylivalottumaan, joka voi joko olla taas kuvaajan virhe tai sitten Fomapanin taipumusta pahaa helposti puhki. (Kehitys ja skannaus: Kameratori.)

 

Suurimmaksi osaksi keskiformaatin Fomapan 400 -kokeiluni näyttivät kutakuinkin tältä — kuin punasuotimen läpi kuvattuna. Kontrastia oli jostain syystä hämmentävän paljon. Tässä kuvassa kyllä niin kohde kuin valaistuskin ovat hyvin korkeakontrastisia. Voimakas kevätaurinko heittää sangen brutaalit varjot ja koirani mustavalkoinen turkin kuviointikaan ei ole ehkä helpoin valotettava. Odotin silti vanhan kokemuksen perusteella aavistuksen kesympää kontrastia itse kuvissa. (Kamerana Rolleicord. Kehitys ja skannaus: Kameratori.)

 

Fomapan 200 (35mm & 120)

Fomapan 200 oli testailujeni perusteella vähän niin kuin Fomapan 400, mutta sävyntoistoltaan aavistuksen miellyttävämpi. Jotkin näistä testikuvista suorastaan yllättivät. Toki olosuhteiden ja valaistuksen vaikutus on todella oleellinen, mutta ainakaan mitään kamalan yllättäviä ylilyöntejä yli- tai alivalottumisen suhteen ei ilmennyt ja joissakin kuvissa oli suorastaan täydellisen näköinen sävyhaitari. Tyypillisestihän ISO 200 filmin kuvittelisi olevan vähemmän rakeinen kuin ISO 400 filmin, mutta Foman tapauksessa asian laita ei välttämättä ole niin. Kutakuinkin yhtä rakaiselta näyttävät kumpainenkin.

 

Esimerkki nuhjusäästä Fomapan 200:lla. (Kamerana Leica M6 + Summaron 35mm f2.8. Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Erittäin miellyttävät ja oikeaoppiset sävyt, joita en odottanut näkeväni Foman filmillä aikaisemman testailun perusteella. (Kamerana Leica M6 + Summaron 35mm f2.8. Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Siis herranen aika — nämä sävythän näyttävät oikeasti erittäin kauniilta. Hyvä Foma! Kuvattu Rolleicordilla Fomapan 200 -rullafilmille, eli keskiformaatin versiolle. (Kehitys ja skannaus: Kameratori.)

 

Tämän kuvan olisi voinut kuvata pykälän pienemmällä aukolla, mutta siitä huolimatta oikein hyvää jälkeä Fomapan 200:lta. (Kehitys ja skannaus: Kameratori.)

 

Tämä on siitä kiinnostava otos, että satuin kuvaamaan Fomapan 400:lla lähes samanlaisen kuvan. Foma 400:lla otettu kuva oli tosin aavistuksen vajoisammassa kohdassa pihaa ja varmaan vähän eri asetuksilla ja eri taustasommitelmallakin, mutta kuitenkin korkeakontrastisesta kohteesta ja valaistuksesta huolimatta, lopputuloksen kontrasti pysyi huomattavasti paremmin kurissa kuin Fomapan 400:lla. (Kehitys ja skannaus: Kameratori.)

 

Fomapan 100 (35mm & 120)

Fomapan 100 oli kaikista testaamistani Foma-filmeistä ehkäpä mitäänsanomattomin. Yleensä hitaat ISO 100 filmit ovat melko rakeettomia, mutta Foman tapauksessa en edes vaivautunut odottamaan mitenkään silkkisen sileää jälkeä. Jälki on siis suht rakeista ja nuhjuista. Fomapan 400 on kyseenalaisuudessaan jopa ihan kiinnostava ja luonteikas. Fomapan 200 taas vaikutti oikeasti jopa ihan hyvältä filmiltä. Fomapan 100 taas oli näiden kahden jälkeen vähän niinkuin pikkukylän ABC:n kahviosta ostettu, kuusi tuntia pannussa seissyt Juhla-Mokka rasvattomalla maidolla. Kuomullisesta take-away -mukista juotuna tietty. Eli maistuu kyllä jos ei paremmastakaan tiedä, mutta ei nyt ihan kahvihifistelijän nautinnoksikaan voi sanoa.

 

Koirakuvateemalla jatketaan testikuvailua. Tarkennuksessa tuli huti, mutta jos sitä ei huomioida, näkee tästä kuvasta Fomapan 100:n kuvanlaadulliset ominaisuudet melko hyvin. (Kamerana Olympus OM-1 + 50mm f1.8. Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Esimerkkikuva sisätiloissa kuvattuna. Kuten näkyy, Fomapan 100 tekee melko tarkkaa jälkeä, mutta ei läheskään niin tarkkaa kuin monet muut ISO 100 -filmit, kuten vaikka Ilfordin ja Kodakin hitaat filmit. Ylälaidan tasaisen harmaata taustaa vasten näkee myös hyvin Fomapan 100:n suht selkeästi erotettavan raekoostumuksen. (Kamerana Olympus OM-1 + 50mm f1.8. Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Täydellisistä valaisuolosuhteista huolimatta silmiinpistävän rakeista jälkeä hitaaksi ISO 100 filmiksi. (Kamerana Olympus OM-1 + 50mm f1.8. Kehitys kotona Kodak D-76 -kehitteellä 1:1 -liuoksella.)

 

Fomapan 100 keskiformaatin Rolleicord -kamerassa. (Kehitys ja skannaus: Kameratori.)

 

Loppusanat

Kaiken kaikkiaan Fomasta jäi samaan aikaan sekä ihan positiivinen että vähän hämmentynyt tunne. Foman filmit eivät tosiaankaan ole hinnalla pilattuja, mutteivät myöskään ihan niin huonoja mitä hintaan nähden voisi kuvitella. Suosittelen siis kyllä varauksella, kunhan muistaa, että pieniä laadullisia kompromisseja voi joutua tekemään. Netin keskustelupalstoilla minua neuvottiin sen verran, että Fomaa pitää ikäänkuin oppia käyttämään oikein, eli oppia tuntemaan sen ominaisuudet ja rajoitteet. Jos sen vaivan jaksaa nähdä, en näe miksikö Fomapanit eivät olisi erinomaisia filmejä, jos ne vaan kuvanlaatunsa ja fiiliksensä puolesta sopivat kuvaajan tarpeisiin.

Pekka Keskinen

Filmikuvauksessa innostunut graafinen suunnittelija Helsingin liepeiltä. Intohimona erityisesti 35mm mustavalkofilmit ja mekaaniset kamerat.