Kuinka kiinnostuit valokuvauksesta?
Olen lähtöisin taiteellisesta perheestä. Isäni on taidegalleristi ja äitini on yhdeltä ammatiltaan taiteilija. Veljeni tekee musiikkia. Olen siis aina ollut kiinnostunut taiteesta ja kulttuurista kaikissa sen muodoissa. Valokuvaus osoittautui minulle sopivaksi keinoksi tehdä luovaa työtä ja ilmaista itseäni. En oikeastaan osaa nimetä aikaa ja paikkaa, milloin ihan ensimmäisen kerran kiinnostuin valokuvauksesta ja miksi. Minusta tuntuu, että kamera on ollut aina jollain tavalla mukana elämässäni.
Kokeilitko muita taiteenmuotoja, kuten piirtämistä ja maalaamista ennen valokuvausta?
Olen piirtänyt ja maalannut pienestä pitäen. Pitkään ajattelin, että minusta tulee kuvataiteilija, kunnes valokuvaus alkoi kiinnostamaan enemmän. Pidän kuitenkin näitä kahta taitoa vielä yllä piirtämällä tiettyjen kuvien ideoita paperille ja maalaamalla kuvaustaustoja. Olen pitkään halunnut yhdistää valokuvausta ja maalaamista työskentelyssäni sellaisessa muodossa, mikä osallistaisi asiakkaan uudella tavalla kuvan luomiseen. Tästä ajatuksesta syntyi Minäkuva – tuote.
Kuvissasi luonto on usein isossa osassa. Millainen suhde sinulla on suomalaiseen luontoon?
Luonto merkitsee minulle luovuutta ja rauhoittumista. Luonnossa olemme läsnä itsemme kanssa. Se tuntuu laittavan asiat aina oikeisiin mittasuhteisiin. Ongelma, joka on saattanut työpäivän aikana harmittaa, ei enää luontopolulla tunnukaan niin isolta asialta. Vietän paljon aikaa mökillä ja vesillä. Sanon aika usein, että jos saisin valita, niin asuisin mökillä.
Mitä tiettyä asiaa kokeneidenkin valokuvaajien tulisi sinusta jatkuvasti opetella ja harjoitella lisää?
Ihmisten kohtaamista. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta mielestäni se on tärkeä taito. Aina toisinaan kuulen kuvattavien sanovan, etteivät he tykkää olla kuvattavana ja ettei heistä voi saada hyvää kuvaa. Tässä on se haaste ja hetki valokuvaajalla tehdä kuvaustilanteesta miellyttävä ja mukava kokemus sekä lopputuloksena hyvät valokuvat. Tilannetaju ja kyky lukea tuntematonta ihmistä. Millaista kuvaideaa uskaltaa ehdottaa ja miten saada kuvattavasta jotain ominta esille lopulliseen valokuvaan. Totta kai kuvien tekninen onnistuminenkin on tärkeää, mutta mielestäni hyvästä kuvasta välittyy myös jokin tunnetila katsojalle.
Ketä kuvaajia sinä itse ihailet, ja miksi juuri näitä?
Aikoinaan olisin vastannut ihailevani kuvaajia heidän kuvien perusteella. Nykyään vastaan sen perusteella, millainen kuvaaja on myös ihmisenä. Ihailen menestyviä valokuvaajia, jotka ovat mukavia myös henkilöinä. Tietysti tämä myös tarkoittaa sitä, että kyseinen kuvaaja pitäisi tuntea jollain tasolla. Toki hienoilla ja taidokkailla kuvillakin on merkityksensä. Kotimaisista kuvaajista ihailen Iiro Rautiaisen pehmeän valon hallintaa, Antti Karppisen kykyä luoda fantasiamaisia komposiittikuvia ja Ville Akseli Juurikkalan asennetta ja kohinaa huokuvia bändikuvia. Ylipäätään ihailen kollegoita, joilla on sama palava rakkaus tätä alaa kohtaan ja tekevät ahkerasti töitä menestyäkseen ja kyetäkseen elättämään itsensä.
[eltd_separator class_name=”” type=”normal” position=”center” color=”” border_style=”” width=”” thickness=”” top_margin=”” bottom_margin=””]
Mihin viimeaikaiseen kuvaasi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?
Tämä on vaikea kysymys. Tässä työssä saa aika välittömästi palautteen onnistumisesta. Ainahan se tuntuu hyvältä kuulla asiakkaalta, kun on kuvissa onnistuttu. Vastaan kuitenkin yhden projektikuvistani. Kuva nimeltä ”Hirvivaara” Katajainen kansa -projektista. Tämän kuvan eteen tehtiin todella paljon töitä ja se oli tähän mennessä vaarallisin kuva toteutukseltaan.
Katajainen kansa projekti on fiktiivinen tarina henkilöistä, jotka ovat muuttaneet metsään elämään primitiivisten vaistojen varassa. Hirvivaara kuva on humoristisin projektin kuva. Kuvaa katsova henkilö istuu pakettiauton kyydissä pimeällä maantiellä ja kolme alastonta ihmistä hirventaljoihin pukeutuneena kävelee hirvivaarakyltin kohdalta tien yli. Kuva toteutettiin 30. lokakuuta 2015 kylmänä iltana. Ensinnäkin sopivan paikan löytäminen oli äärimmäisen haastavaa, koska kuvaustilanteessa aktiivisella tiellä oli pakettiauto ja kolme mallia pysähdyksissä keskellä tietä. Otimme kuitenkin kaikkien turvallisuuden huomioon, eli veimme varoituskolmioita kumpaankin päähän tietä ja kauempana kuvauspaikasta oli henkilöt puhelimen päässä ilmoittamassa autojen tulosta. Eikä pelkästään itse kuvaustilanne ollut vaarallinen, vaan myös siihen lisäksi se, että kuvan oton jälkeen mallien täytyi tarpoa pimeän tien reunaa pitkin pois. Tätäkin varten oli huomioliivit. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, koska saimme kuvan ja siitä tuli juuri sellainen, kuin halusin ja kuvittelin. Hirvivaaraan olen siis erityisen tyytyväinen sen takia, koska onnistuimme haastavista olosuhteista huolimatta luomaan sellainen kuvan, jota projektiin oli suunniteltu ja jokainen panosti kuvan toteutukseen todella paljon. Kaksi kuvan mallia tuli yli 300 kilometrin päästä tätä kuvaa varten.
Miten valokuvaaja voi mielestäsi välttää loppuunpalamisen?
Ei varmaan mitenkään. Haha! Tuolta se välillä tuntuu. Silloin, kun työ ei tunnu juurikaan työltä, niin sitä tulee harvemmin rajoitettua ja tunteja laskettua. Kun on se flow päällä, niin ihan sama moneen asti yöllä kuvaa käsittelee tai kuinka aikaiseen aamuyöstä herää kuvaamaan auringonnousua. Itse lähden yleensä mökille pitämään ”lomaa” ja siellähän ne parhaimmat kuvaideat syntyvät. Eikä todellakaan voi odottaa edes seuraavaan päivään niiden toteuttamisen kanssa.
Jossainhan se järki totta kai pitää olla, eli varmaankin paras keino on oikeasti päättää pitävänsä myös vapaata kamerasta ja kuvista sekä pidettävä se lupaus itselleen. Vähintään siinä vaiheessa on jotain tehtävä, kun kuvaideat alkavat toistamaan itseään ja koko touhu tuntuu takkuilevan.
Olit mukana perustamassa Studio Asemaa Hyvinkäälle. Onnittelut tästä! Millainen prosessi tämä oli?
Kiitos! Prosessi on ollut monipuolinen ja muuttuva. Aluksi perustimme videokuvaaja ja valokuvaaja Helena Eslonin kanssa pop-up valokuvastudion ja lahjatavarapuodin kahden muun henkilön kanssa. Pop-up osuuden aikana oli tarkoitus katsoa, mihin toiminta kehittyy ja miten ylipäätänsä valokuvaustudion pyörittäminen onnistuu tuossa tilassa.
Tämä prosessi on ollut todella opettavainen. Ollaan kokeiltu asioita ja todettu sen kautta mikä toimii ja mikä ei. Nyt pikkuhiljaa alkaa näyttämään siltä, että studion toiminta alkaa vakiintua ja löytämään muotonsa. Studio Asema on eri yrittäjien yhteinen työtila, mikä toimii valokuvastudiona ja tapahtumapaikkana.
Teet asiakastöiden lisäksi paljon omia projekteja. Miten löydät aikaa näille ja miten suhtaudut omiin taiteellisiin projekteihin?
Aika tuntuu olevan rajoittavin tekijä tässä elämässä. Kun on vain yksi elämä ja kaikkea kiinnostaisi tehdä. Olen pienen lapsen äiti, yrittäjä ja opiskelija, joten jos jotain haluaa tehdä, niin se on aikataulutettava hyvin. Tällä hetkellä minulla on työn alla monia projekteja saman aikaisesti ja osa niistä on tauolla ajan puutteen vuoksi. Omille projekteille löydän ajan omasta vapaasta ajastani. Yleensä toteutan projekteja viikonloppuisin. Nykyään tosin sopivan ajan löytämiseen saattaa mennä jopa yli kuukausi.
Koen omat taiteelliset projektit todella tärkeiksi. Ensinnäkin niissä voi kokeilla jotain uutta. Toisekseen omissa projekteissa ei välttämättä ole mitään ulkopuolelta tulevia tiukkoja raameja. Se voi olla juuri sellainen kuin itse haluan. Voin heittäytyä ihan villiksi kuvaideoiden kanssa ja sitten miettiä, miten ja mitä voin todellisuudessa toteuttaa. Toteutan kahdenlaisia projekteja. Projekteja, joissa yhdessä osallistujan kanssa luodaan visio tai projekteja, joissa minulla on visio jo valmiina ja tarvitsen siihen sopivan henkilön toteutukseen. Omat projektit ovat sellaisia, jotka pitää myös omalla tavallaan intoa yllä valokuvaukseen.
Etsit usein malleja projekteihin sosiaalisen median ja nettisivujesi kautta. Miten tämä on tähän mennessä toiminut?
Hyvin. Tämä tosin riippuu projektin luonteesta. Esimerkiksi Finnish Nature – Luontoni -projektissa oli todella paljon hakijoita, kun taas Katajainen kansa –projektiin jokaiseen kuvaan haettiin tietynlaista osallistujaa, jolloin hakijamäärä oli luonnollisesti alhaisempi. Pyrin kuitenkin lähtökohtaisesti vastaamaan kaikkiin hakemuksiin käytettävissä olevan ajan puitteissa. Minusta on mielenkiintoista tutustua ja työskennellä uusien ihmisten kanssa.
Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä?
Luonto ja ihmiset.
Anna-Katrin tekemistä voi seurata täältä:
