Luonnollisella otteella perheitä, häitä ja lapsia kuvaava René Garmider onnistuu rentouttamaan kohteensa hänen dokumentaarisessa tyylissä. Valokuvauksessa hän pitää tärkeänä omien projektien tekemistä ja yksinkertaisesti loistohetkien tallentamista.
Kuinka kiinnostuit valokuvauksesta?
Kiinnostus lähti ihan puhtaasti siitä, että sain lainaksi 12 vuotta sitten hieman paremman kameran kun peruspokkarin. Se oli Nikon Coolpix 4500. Sitä sai käännettyä keskeltä tavallaan 90 asteeseen, vaikka näyttö oli suoraassa.
Mutta itselle tärkeintä oli silloin se, että kameralla sai sellaisia kuvia, joissa tausta meni suttuiseksi. Olin siitä ihan fiiliksissä tajuamatta, miksi tausta ylipäätään meni suttuiseksi. Sen jälkeen tuli aika pitkä tauko, ja palasin kuvauksen pariin aktiivisesti noin seitsemän vuotta sitten.
Silloin hankin oman ekan kamerani, Canon 400D:n. Otin selvää, miten näitä taustaltaan suttuisia kuvia otetaan ja aloitin harjoittelut. Aika nopeasti tajusin, että en jaksa kuvata lintuja, vaan halusin ikuistaa ihmisiä. Kun olin kuvannut muutamat perhekuvaukset, vuorossa olivatkin ekat häät – ja nyt niitä on takana jo noin 120.
Kuvaile millainen tyyli sinulla nykyään on valokuvaajana?
Kuvaan pääsääntöisesti häitä, perheitä ja lapsia. Tyyliä voisin kutsua dokumentaariseksi ja tarinalliseksi. Samalla tietysti, kun kuvaan potretteja häissä tai perhekuvia, valitsen yleensä paikat, missä kuvataan. Mutta tosiaan kuvaan koko ajan sillä ajatuksella, että perhekuvaussessiosta syntyy kokonainen tarina.
Tykkään edelleen kuvista, missä tausta menee suttuiseksi eli jotka on kuvattu isolla aukolla, mutta suurin osa kuvista on kuitenkin sellaisia, joissa ympäristö kuuluu keskeiseksi osaksi kuvaa. Esim. häissä on tärkeää, että kuvattaessa puhujaa myös taustalla olevien ihmisten ilmeet ja eleet näkyvät.
Sinulla on upea kyky saada hallitun näköisiä sommitteluita hääpäivien aikana. Kirjoitatko ideoita etukäteen ylös? Etsitkö kaikki paikat potretteihin ennen kuvauksia?
Kirjoitin ylös ideoita varmaan ensimmäiset kolme vuotta. Nyt en enää kirjoita, kun kokemusta on jo sen verran paljon, että kuvausvaiheessa jopa keksin jotain uutta tai hion hyvin toimivaa sommittelua.
Potrettipaikat pyrin etsimään itse. Tai jos se ei ole mahdollista pitkän matkan takia, menen hääpäivän aamuna katsomaan paikkoja, joita hääpari on ehdottanut. Pidän myös silmät auki matkalla kirkosta juhlapaikalle, jos sieltä löytyisi hyviä paikkoja, kun yleensä kuvausaika on kuitenkin lyhyt.
Täytyy sanoa, että tykkään myös kuvata paikoissa, joita en ole etukäteen käynyt katsomassa. Silloin tarvitaan nopeaa ajattelua, mistä onnistuisin saamaan loistavia ruutuja.
Miten valmistaudut hääpäivän kuvaamiseen?
Tapaan aina hääpariin paria viikkoa ennen häitä. Juttelemme mukavia ja käymme siinä sivussa hääpäivän kulkua läpi. Tämä on tärkeä osa ennen varsinaisia hääpäivän kuvauksia.
Käyn myös ennen kuvauksia katsomassa potrettipaikan ja mietin valmiiksi, missä voisi ottaa mitäkin kuvia. Kuvauspaikoissa pitää ottaa huomioon, että morsian pääsee turvallisesti kaikkiin toivomiini paikkoihin.
Muilta osin ennen hääpäivää rutiinini ovat nämä: synkronoin kameroiden kellot, lataan akut, formatoin kortit, puhdistan linssit, tarkistan puvun siisteyden ja pakkaan tavarat – yleensä jo häitä edeltävänä päivänä.
”Pidän tärkeimpänä sitä, että saan kuvattua koko päivästä kaikki loistohetket – ilot, riemut ja kyyneleet”
Mikä on sinulle tärkeintä häiden kuvaamisessa?
Pidän tärkeimpänä sitä, että saan kuvattua koko päivästä kaikki loistohetket – ilot, riemut ja kyyneleet. Tosi tärkeää on myös, että hääpari tuntee itsensä rennoksi etenkin potrettikuvauksissa.
Se on valokuvaajilla yleensä se haastavin asia. Potrettikuvaus on hääparille usein ensimmäinen ”mallikuvaussessio”. Onnistun parin rentouttamisessa mielestäni yleensä tosi hyvin.
Miten valokuvaaja voi mielestäsi välttää loppuunpalamisen?
Itselläni ei ole siitä kokemusta, mutta kannattaa kuvata suurimmaksi osaksi sitä, mitä oikeasti haluaa kuvata. Eli jos ei tykkää kuvata urheilua, silloin sen kuvaaminen kannattaa jättää vähäiseksi. Muuten keikkojen jälkeen jää helposti huono fiilis ja motivaatio laskee.
Pitäisi kuvata ehdottomasti itselleen, eli projekteja, joista nauttii ja joita ei muuten välttämättä pystyisi toteuttamaan.
Itse kokeilen usein uusia juttuja kuvauksissa, mutta vasta sen jälkeen, kun varmasti onnistuneet kuvat on saatu otettua. Olisi hyvä pitää myös vapaa-aika ja työ erillään. Kun tekee täyspäiväisesti kuvausta, silloin kotona ei kannata tehdä töitä, vaan työt pitää jää toimistolle. On tärkeää pitää itsestä huolta ja harrastaa ihan jotain muuta kuin kuvausta.
Ketä kuvaajia sinä itse ihailet, ja miksi juuri näitä?
Täytyy sanoa, että minulla ei ole ketään selkeää idolia. Mielestäni ulkomailta löytyy tosi paljon hyviä kuvaajia, kenen jäljestä tykkään. Ja eri paikoista löytyy paljon yksittäisiä, huikeita kuvia. Olen mukana monessa Facebook-ryhmässä, missä taso on tosi korkea. Niissä on mukana myös paljon suomalaisia kuvaajia. Jos juuri nyt pitäisi yksi kuvaaja mainita, niin se olisi Pablo Laguia.
Mihin viimeaikaiseen kuvaasi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?
Yksissä häissä pellolle tuli huikea sumu. Pyysin äkkiä hääparin ulos pellolle, missä oli loistavasti heinikko osittain maan tasalla. Hetki ei kestänyt kauan, ja sankin sumu kerkesi lähteä pois, mutta sijoitin äkkiä salaman hääparin taakse. Siitä syntyi sellainen kuva, mistä olen ollut viime aikoina ylpeä.
Lisää Renén kuvia löytyy täältä:
Portfolio / Facebook / Instagram
