-
PÄIVÄÄ
-
TUNTIA
-
MINUUTTIA
-
SEKUNTIA
Tuotekuvaus tehty helpoksi -verkkokurssin avajaistarjousta jäljellä

Jussi Ratilainen kertoo tyylinsä kehityksestä

Tyylillisesti erittäin hallitun portfolion omaava Jussi Ratilainen teki Taivas+helvetti -kirjasarjan taidokkaat potretit, joissa näkee henkilöitä kuten Jari Sarasvuo ja Jarkko Nieminen. Olen itse ihaillut hänen erinomaista tapaa luoda kontakti kuvattavan kanssa ja tehdä potretteja joita on mukava katsoa. Tästä syystä oli hauska kuulla tämän huippuammattilaisen mielipiteitä oman tyylin kehittymisestä ja kyseenalaistamisesta, kehityksen takaamiseksi.

Kuinka kiinnostuit valokuvauksesta?

Olen harrastanu pienestä pitäen eri taidemuotoja ja myös valokuvausta isäni filmikameralla, mutta varsinainen innostus valokuvaamista alkoi kun sain äidiltäni 14-vuotislahjaksi ensimmäisen digipokkarini (muistaakseni 2.1 megapixeliä). Kannoin kameraa mukanani kaikkialla ja kuvasin kaikki mahdolliset kissanristiäiset. Oma rumpujensoittoharrastus ja veljeni punk-bändi viitoittivat tietä musiikkivalokuvauksen ja siitä edelleen potrettivalokuvaukseen pariin.

Millainen koulutus sinulla on, vai oletko täysin itseoppinut valokuvaaja?

Kuvaajana olen täysin itseoppinut. Opiskelin ennen valokuvausuraani vuoden tietojenkäsittelytiedettä ja psykologiaa yliopistossa sekä muutaman vuoden graafista suunnittelua ammattikorkeakoulussa aikeenani keskittyä käyttöliittymäsuunnitteluun. Lopulta valokuvauskeikkoja alkoi kuitenkin olemaan sen verta paljon, että päätin jättää koulut kesken ja keskittyä kuvaamiseen.

elastinen, potretti, valokuvaaja, ammattilainen
eva, walhström, potretti, valokuvaaja, ammattilainen

Kuinka valmistaudut kuvauksiin? Teetkö luonnoksia? Kirjoitatko ideoita ylös? Etsitkö kaikki paikat etukäteen?

Pyrin saamaaan mahdollisimman paljon tietoa asiakkaan tarpeista ennen tarjouksen lähettämistä. Tarjouksen hyväksymisen jälkeen, teen etenkin mainoskuvauksia varten luonnoksia kuvista ja ideoin kuvia eteenpäin yhdessä asiakkaan kanssa.

Käyn mahdollisuuksien mukaan katsomassa kuvauspaikat etukäteen tai jos kuvauslokaatio on jossain kauempana, niin pyydän ainakin lokaatiokuvia näytille. Jos työskentelen studiossa, testaan myös valaisun etukäteen ennen varsinaisia kuvauksia.

Kuvaat paljon julkisuuden henkilöitä ja projekteja isoille asiakkaille. Löydätkö vielä aikaa omalle kuvaamiselle ja omille projekteille?

En ole kuvannut omia projekteja nyt muutamaan vuoteen, mutta silloin tällöin tykkään tehdä nopeita studiotestejä kavereideni kanssa. Seuraava oma projektini on kuitenkin vireillä, mutta enemmän valokuvauksen tutkimuksen näkökulmasta.

Valokuvaaja-haastattelu-jussi-ratilainen-5
Valokuvaaja-haastattelu-jussi-ratilainen-7

“Mielestäni liian pitkälle ohjattu ja sommiteltu kuva rikkoo hyvin usein tämän aitouden, jolloin katsojan on vaikeampi samaistua itse henkilöön vaikka kuva itsessään olisikin esteettisesti kaunis.”

Kuvissasi on usein todella hyvä läsnäolo kuvattavan kanssa. Miten suhtaudut itse kuvaustilanteeseen?

Nykyisin pidän kuvien ykkösprioriteettina juuri aitojen tunteiden esiintuomista (väheksymättä yhtään valaisun merkitystä), koska ne heijastavat eniten juuri ihmisen omaa persoonaa. Aikaisemmin saatoin sommitella ihmisiä liian pitkään tiettyihin asentoihin, jotka eivät näyttäneet millään tapaa luonnollisilta.

Myöhemmin rupesinkin kritisoimaan omaa kuvaustyyliäni ja annoin tilaa aidoille reaktioille. Mielestäni liian pitkälle ohjattu ja sommiteltu kuva rikkoo hyvin usein tämän aitouden, jolloin katsojan on vaikeampi samaistua itse henkilöön vaikka kuva itsessään olisikin esteettisesti kaunis.

Mikä inspiroi sinua?

Aidot, älykkäät ihmiset, huippuammattilaiset alalla kuin alalla, taidehistoria, mielenkiintoiset muodot ja laadukas valo.

Ketä kuvaajia sinä itse ihailet, ja miksi juuri näitä?

Hemzo Karoly, järkyttävän upeita urheilukuvia ihailtavalla tvistillä huumoria.

Dave Hill, teki alunperin nimensä kovilla photoshoppaustaidoillaan, mutta on muuttanut tyyliään huomattavasti aidompaan suuntaan. Tämä vaihdos pisti itsenikin miettimään nykypäivän kuvatarpeita mainosalalla.

Annie Leibovitch, olen aina ihaillut hänen valaisutyyliään.

Joel Lawrence, nuori kuvaaja joka on jo nyt tehnyt näyttävän uran. Todellista lahjakkuutta ja kovan työn tulosta.

Gregory Crewdsonia, koska koko konsepti on aivan huikea! Kuvaaja joka ei kuvaa vaan keskittyy stillkuvan ohjaamiseen ja lavastaa työryhmänsä kanssa kaiken photoshoppaamisen sijaan.

valokuvaaja, ammattilainen, potretti

Mihin viimeaikaiseen kuvaasi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?

Kuvasin Jimmy Douglassin (tuottajalegenda, tuottanut mm. Justin Timberlake, Jayz, Snoop Dog, AC/DC) hänen Suomen vierailullaan huhtikuussa. Saimme järjestettyä kuvaukset studiollani varhain sunnuntaiaamuna juuri ennen hänen lähtöään lentokentälle.

Tunnelma oli aluksi hieman varautunut, mutta tovin keskustelun jälkeen yhteys alkoi toimia. Sain hänet heittäytymään ja lopuksi olimme molemmat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Karismaattinen ja mukava mies – kuvat sen mukaisia.

Lisää Jussin tuotanto löytyy täältä: 
Portfolio / Instagram / Twitter

Kirjoittajasta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *