hääkuvaus, potretti

Hääkonkarit Johanna ja Jouni taltioivat tunnelmia

Vuonna 2013 nimesimme tämän kaksion Kamerakoulun Top 10 hääkuvajat -listalle heidän kauniin tyylinsä ansiosta. Heidän tyylinsä on sekoitus taidekuvaa ja kuvajournalismia. He itse kertovat pitävänsä persoonallisuudesta ja ainutlaatuisista rakkaustarinoista.

Kertokaa lyhyesti itsestänne?

Johanna: Olen kolmenkympin maagisen rajan ylittänyt yrittäjä, joka valokuvauksen lisäksi rakastaa luontoa, hiljaisuutta, sateen ropinaa teltan katossa, kissoja, musiikkia ja seikkailuita.

Jouni: Olen hiljattain tradenomiksi valmistunut kolmenkympin kriisin kokenut kissahullu. Elämäni suuret ilot ovat vaimo, valokuvaus, kissat, matkustelu, luonto, hiljaisuus, musiikki, elokuvat, hyvä ruoka ja mahdollisimman paljon seikkailuja.

Kuinka kiinnostuitte valokuvauksesta?

Johanna: Isäni on aina kuvannut enemmän tai vähemmän, ja kai tämä intohimo valokuvaukseen on siirtynyt sitä kautta minulle geeniperintönä. Kuvaaminen oli minulle pitkään vain sekalaista räpsimistä, mutta intohimoksi tämä muuttui omien häidemme jälkeen (v. 2005), kun havahduin siihen, ettei meillä oikeastaan ole paljoakaan kuvia omasta tärkeästä päivästä. Hankin ensimmäisen aloittelijatason digijärkkärin kohta sen jälkeen ja siitä se sitten lähti.

Jouni: Lähdin roudariksi Johannan ensimmäisiin häihin, enkä ollut kiinnostunut kuvaamisesta juurikaan sillä hetkellä, vaikka kamera minulle ”lyötiin” käteen, että ottaisin muutaman kuvan. Kiinnostus lisääntyi kuitenkin ajan myötä, sillä olin aina lopulta keikoilla mukana ja siinä sivussa kokemuksen karttuessa ja laitteiden parantuessa. Nykyään kuvaaminen on erittäin rakas työ ja harrastus.

haastattelu-johanna-jouni-hietanen-5
haastattelu-johanna-jouni-hietanen-7

“En luokittele itseäni kovinkaan tekniseksi kuvaajaksi; tottakai tunnen oman kamerani ja sen säädöt, mutta luotan enemmän kykyyni olla tilanteessa mukana ja painaa laukaisinta juuri oikealla hetkellä.”

Teillä on hääkuvauksessa hyvin tunnistettava tyyli. Kuinka tämä on muodostunut vuosien saatossa?

Johanna: Tämä on vaikea kysymys, koska en ole paljoakaan miettinyt asiaa! Olen aina halunnut ottaa sellaisia kuvia, joita näen päässäni ja vuosien varrella olen alkanut luottaa entistä enemmän omaan tapaani kuvata. En luokittele itseäni kovinkaan tekniseksi kuvaajaksi; tottakai tunnen oman kamerani ja sen säädöt, mutta luotan enemmän kykyyni olla tilanteessa mukana ja painaa laukaisinta juuri oikealla hetkellä, vaikka se tarkoittaisi sitä, ettei kuva noudata valokuvauksen kultaisia sääntöjä. Minulle kuvassa tärkeintä on aina tunnelma, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.

Jouni: Luultavasti alussa oma tyylini ei juurikaan erottunut muiden kuvaajien joukosta, sillä en koskaan seurannut muita kuvaajia, ottaen oppia miten kuvia olisi voinut ottaa, miten valottaa oikein, kompositiot, yms. Tyyli hioutui vuosien saatossa tietynlaiseksi ja nykyään on vahva näkymys siitä mitä haluaa asiakkailleen tarjota. Yritän välttää toisten kuvaajien tuotoksien aktiivista seurantaa, sillä pelkään näiden vaikuttavan negatiivisesti omiin ideoihin ja lopulta toistavani alitajuisesti samoja ideoita.

Miten valmistaudutte hääpäivän kuvaamiseen?

Johanna: Nukun kunnon yöunet, yritän syödä kunnon aamupalan vaikka se on joskus kaiken jännityksen keskellä vaikeaa ja lähden kuvaamaan häitä avoimin mielin. Monesti päässäni vilisee paljonkin ideoita etukäteen, mutta olen oppinut sen, että parhaat kuvat syntyvät aina hetken inspiroimana.

Monesti etukäteen ajattelemani ideat (varsinkin potreteissa) eivät välttämättä toimi ollenkaan ja sekin on ihan OK. On aina hyvä olla plan B, mutta yleensä plan C tai D on kuitenkin se paras.

Jouni: Lähden avoimin mielin aamulla ilman, että olisin täyttänyt pääni pelkillä valmiilla ideoilla, sillä yleensä paikat ja tapahtumat inspiroivat eniten ja valmiit ideat eivät välttämättä toimi siellä missä on kuvitellut ne käyttävänsä. Tarkistan, että oikeat tavarat ovat mukana vähintäänkin turhan monta kertaa ja ”hiihdän” paikalle sopivan ajoissa, varsinkin jos en tunne paikkaa entuudestaan. Monesti tosin tutkin mahdolliset kuvauspaikat Google Mapsin kautta tai netistä kaivelemalla.

Hyvä aamupala, hyvin nukuttu yö ja suihku yleensä takaavat mainion aloituksen päivälle.

haastattelu-johanna-jouni-hietanen-6

Mikä on teille tärkeintä häiden kuvaamisessa?

Johanna: Tunnelman taltiointi ja kaikki pienet hetket, jotka kiitävät todella nopeasti ohi.

Jouni: Ehdottomasti tunnelma, ne pienet hetket ja tarinankerronta. Potretteja kuvatessa pääsen yleensä toteuttamaan itseäni kahjojen ideoiden saattelemana ja koitan aina keksiä jotakin uutta, vaikka kuvissa ovat myös ne perinteisen varmat otokset mukana.

Ketä kuvaajia itse ihailette, ja miksi juuri näitä?

Johanna: Nessa K., Benj Haisch ja Fer Juaristi taitavat olla tällä hetkellä ne ainoat kuvaajat, keiden töitä seuraan enemmän tai vähemmän aktiivisesti, vaikka olen pyrkinyt tietoisesti vähentämään varsinkin hääkuvaajien seuraamista, jotta imisin vaikutteita muista taiteenlajeista, kuten musiikista, kirjallisuudesta ja elokuvista.

Tykkään paljon Wes Andersonista ja Nessan kuvissa on paljon samaa fiilistä, varsinkin potreteissa. Benj taas pääsee kuvaamaan juuri sellaisissa maisemissa, joita itse rakastan ja hänellä on todella luonnollinen tyyli sekä potreteissa, että dokumentaarisessa kuvauksessa.

Fer taas onnistuu aina ottamaan sellaisia kuvia, joissa on useampi kerros tai saavat muuten miettimään mitä kuvanottohetkellä tapahtuu. Lisäksi kaikki nämä kolme ovat ihania ihmisiä, ja usein huomaan seuraavani sellaisia kuvaajia, joita ihailen myös ihmisinä.

Jouni: Jordan Voth, Gabe Mclintock, The Kitcheners. En seuraa kovin aktiivisesti ketään kuvaajaa, mutta nämä henkilöt onnistuvat aina tekemään kuville jotain uskomatonta. Valoja ja varjoja käytetään todella hienosti hyväksi, kompositiot toimii, tunnelma välittyy kuvista upeasti ja kuvat ovat myös hyvällä maulla höystettyjä.

Myös muutama filmivelho, kuten Ryan Muirhead ja Théo Gosselin, jotka saavat monesti jotain käsittämättömän maagista aikaan kuviinsa. Heidän molempien kuvissa on käsinkosketeltava tunnelma.

haastattelu-johanna--jouni-hietanen-3

Mihin viimeaikaiseen kuvaanne olette erityisen tyytyväisiä ja miksi?

Johanna: Tämä on yksi viimeaikaisista lemppareistani. Nykyään on harvinaista herkkua päästä ottamaan potrettikuvia auringonlaskun aikaan (joko aikataulut eivät häiden aikana mene aivan yksiin tai säät eivät ole suosineet), joten kun kerrankin pääsin varastamaan parin mukaani, luovuus pääsi kukkimaan ja siitä syntyi sitten tämä teos.

haastattelu-johanna--jouni-hietanen-2

Jouni: Kuvasin hiljattain tätä paria Nuuksiossa, joka on melkein meidän takapihalla. Olen hiljattain taas innostunut kuvaamaan useammin suurella aukolla ja manuaalinen Nikonin 55mm f/1.2, joka saa aikaan todella kaunista jälkeä oikeissa olosuhteissa, kuten tässäkin kuvassa.

Jostain syystä pidän tämän kuvan tunnelmasta, pehmeästä valosta, kermaisesta taustasta, kauniista parista, tunnelmasta ja siitä ettei morsian ole pääosassa, kuten monesti tämän tyyppisissä kuvissa saattaisi olla. Kaikki on yksinkertaisesti kohdallaan.

Avasitte hiljattain printtikaupan. Onnittelut tästä! Millainen prosessi tämän rakentaminen oli ja mistä ajatus tähän lähti?

Johanna & Jouni: Meiltä on useasti kysytty, voiko maisemakuvia esimerkiksi reissuiltamme ostaa ja niinpä päätimme jo useampi vuosi sitten pystyttää printtikaupan. Se olikin helppo osuus! Etsimme useamman vuoden ajan täydellistä paikkaa printtikaupallemme, mutta pystytys kaatui useampaan otteeseen joko siihen, ettemme löytäneet paikkaa joka tarjoaisi tuotteita toivomillamme materiaaleilla ja omien nettisivujemme tekniset vaatimukset eivät yltäneet oman kaupan ylläpitoon.

Löysimme Society6:n sattumalta kollegan kautta ja se vaikutti lupaavalta, koska se on taiteilijalle niin kätevä, kun he hoitavat varsinaisen myymisen ja toimituksen. Taiteilijan vastuulle jää lähinnä kuvien lisääminen. Niinpä kokeilemme nyt myymistä yleisesti tätä kautta, koska printit toimitetaan mattapintaisella taidepaperilla ja tuotevalikoimakin on huikea (mm. suihkuverhot, kännykänkuoret jne.). Olemme taas kesän sesongin hiljentyessä lisäämässä kauppaan myös muita tuotteita kuin printtejä/canvastauluja.

haastattelu-johanna--jouni-hietanen

Teillä on sivuillanne aivan upea potrettikuva Alpeilta. Miten tämä kuva syntyi?

Jouni: Kuva syntyi tutkimalla mahdollista aluetta jonne voi ajaa tapaamispaikalta helposti, eikä kohde ole liian kaukana lähtöpaikasta. Tarkoituksena oli ajaa ylemmäs Sveitsin Alpeille, mutta lopulta autosta nähtyäni tuon jäätikön muodostaman järven ja kiven jonka päälle on helppo kiivetä, sekä miten tuo pieni järvi kehystäisi parin kaiken muun keskelle, oli toteutus heti valmiina päässäni.

Parina toimineet Stasja ja Flavio pystyivät tuoda kuvaan sen tunnelman, mitä se kaipasikin, eikä kuva näin ollen jäänyt vain hienoksi maisemakuvaksi.

Lisää Johannan kuvia löytyy täältä: Johanna Best

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *