haastattelu, harri rauhanummi, ammattilainen, pro, ammattikuvaaja, suomalainen, hääkuva, linnanjuhlakuva

Suomen Top 10 hääkuvaajat + 1 villikortti!

Häät ovat yksi elämän tärkeimmistä päivistä ja yleensä siitä ei jää muistoksi kuin valokuvat ja ostettu mekko. Valokuviin ja videoon kannattaa panostaa aimo osuus hääbudjetista, koska kuvat tallentavat muistoiksi päivän kaikki puolet. Valokuvaajien valitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana.

Se kuuluisa serkkupoika, jolla on se hieno järkkäri, voi saada hääparin katkeruuden ylleen loppuelämäksi, jos kuvat eivät paria miellyttäkään.

Päätimme Kamerakoululla auttaa kaikkia 2014 häitään viettäviä listaamalla Suomen Top 10 hääkuvaajaa vuodelta 2013! Absoluuttiseen järjestykseen emme heitä voi laittaa, koska kokonaisarvosana tulee laadun lisäksi hinnasta, asiakaspalvelusta, tyylistä ja kuvausfilosofiasta ja itse kukin arvostaa eri asioita!

Lisäksi tietenkin on huomioitava, että valokuvaaminen ei ole mitenkään eksaktisti mitattavaa tiedettä ja voi olla, että emme ole löytäneet kaikkia Suomen kivien ja kantojen taakse piiloutuneita helmiä. Listassa kuitenkin kymmenen kovaa ja erilaista listattuna.

Suomen parhaat hääkuvaajat

hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Jaakko Sorvisto

Miksi listalla?

• Raadille uusi nimi yllätti huikean graafisilla ja pelkistetyillä kuvilla, joiden värit olivat joka kerta silmiä miellyttäviä.
• Pohjosmainen pelkistetty tyyli
• Monipuolisuus tilanteissa/olosuhteissa
• Asiakaspalvelu

los taipales, hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Los Taipales

Miksi listalla?

• Taipaleen tamperelaisveljekset Samuel ja Daniel kuvaavat häitä niin kovalla tasolla, että asiakkaat lennättävät heitä ympäri maailmaa kuvailemassa.
• Tarinallinen yhtenäinen tyyli, joka kestää ajan hammasta
• Kaksi huippuvalokuvaajaa, joista molemmat yksinkin jo tuottaisivat alan huippua
• Kansainvälinen ote
• Hintalaatusuhde

Miinukset

• Toimitetut kuvat/kuvaaja (noin 150)

Petri Mast, hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Petri Mast

Miksi listalla?

• Petri Mastin potretit ovat luovia väreiltään, sommiteluiltaan ja tilankäytöltään ja ilman muuta Suomen kärkeä.
• Potretit
• Värien luova käyttö
• Trash the Dress -kuvaukset
• Kuvausfilosofia

Maria Hedengren, hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Maria Hedengren

Miksi listalla?

• Kun kysyimme hääkuvaajilta ketä he tälle listalle laittaisivat, Maria Hedengren taisi olla melkein jokaisen listalla.
• Pakettin kattavuus yli 700 kuvaa erikoisvalmisteinen Fine art -albumi
• Hyvä ja laadukas asiakaspalvelu
• Tyylin luonnollisuus

Miinukset

• Kommunikointi englanniksi

hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Juho Einovaara

Miksi listalla?

• Hyvin sommiteltuja miljööpotretteja ja perustasoista dokumentääristä kuvausta edullisella hinnalla.
• Hinta
• Miljööpotrettien maalauksellisuus

Miinukset

• Yksipuolisuus dokumentaarisissa kuvissa

hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Johanna Best

Miksi listalla?

• Hyvin persoonallinen tyyli
• Johannan ja Jounin tyyliä, joko rakastaa tai ei. Jos sitä rakastaa, kukaan muu Suomessa ei sitten enää riitä. Parin haastattelu löytyy myös meidän sivuilta: Hääkonkarit Johanna ja Jouni taltioivat tunnelmia
• Tunnelma välittyy kuvista vahvasti ja luovasti
• Henkilökohtainen lähestymistapa asiakkaisiin

anrietta kuosku, hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Anrietta Kuosku

Miksi listalla?
• Uusi tulokas hääkuvauksessa tuottaa todella hyvää jälkeä. Ei omaa satojen häiden kokemusta, niin kuin jotkut konkarit, mutta toisaalta takaako se tarkemman jäljen tehdessä?
• Omalaatuinen tyyli, joka kuitenkin kestänee ajan hammasta
• Yhtäläinen tyyli dokumentäärisissä ja potreteissa

Miinukset

• Rajatusti kokemusta

marko ja katri, hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Marko&Katri

Miksi listalla?

• Pohjoisen paras vaihtoehto tasaisella varmuudella ja hyvällä hinnoittelulla.
• Tasalaatuisen hyvää tuotosta
• Kaksi kuvaajaa

mustaetvalkoinen, hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Musta&Valkoinen

Miksi listalla?

• Helsingin häävalokuvaustehdas kuvaa enemmän häitä vuodessa kun mikään muu yritys Suomessa. Hyvä asiakaspalvelu ja tasalaatuiset varmat peruskuvat pitävät kolme valokuvaajaa kiireisenä jatkuvasti.
• Kokemuksen tuoma varmuus dokumentaarisessa
• Jopa kolme kuvaajaa saatavilla
• Kuvien luomuluonne
• Studiotila kantakaupungissa

Miinukset

• Potrettien normaalius

janne miettinen, hääkuvaaja, valokuvaaja, häät, hääkuvaajat, suomi, suomen, potretti, valokuvaus, häiden

Janne Miettinen

Miksi listalla?

• Yksi Suomen kuuluisimpia dokumentäärisia hääkuvaajia tekee huippuhyvää jälkeä dokumentaarisessa kuvauksessa, vaikkakin jää potreteissa muiden varjoon.
• Dokumentaarinen luomukuvaus
• Kokemus

Miinukset

• Kuvamäärä

Villikortti

Heart Visuals

Miksi listalla?

Uutta tuulahdusta hääkuvaukseen videon muodossa. Parin valitseman lempibiisin pohjalle tehty videokooste päivästä on helpompi laittaa pyörimään arjessa kuin hääkuvien pläräily ja kun se ei välttämättä maksa kuvia enempää ja sen tekijät ovat yhtä huomaamattomia kuin valokuvaajat, niin se on varsin mukiinmenevä vaihtoehto häiden dokumentoimiseen.

Heart Visualsin veljekset Matti ja Teppo Haapoja ovat Suomen ykkösiä näissä uudenmutoisissa häävideoissa, mutta osaavat he valokuviakin ottaa!

17 ajatusta aiheesta “Suomen Top 10 hääkuvaajat + 1 villikortti!”

    1. JuhoLeppanen

      Heip! Katselin nettisivut läpi ja saatatpa olla hyvinkin oikeassa ja tässä on yksi niitä helmiä, jota emme bonganneet. -Juho

  1. Johanna Hietanen Photography

    Suuri kiitos meiltä molemmilta! Vuosi 2013 on ollut uskomattoman hieno ja nyt se sai arvoisensa päätöksen tämän listan myötä 🙂 Onnittelut myös muille kollegoille!

      1. Heippa!

        Minkä takia Morikawa on jätetty tietoisasti pois?
        Kyselen, koska kiinnostuin hänen portfoliostaan tässä aikaisemmin.

  2. Tuomas Mikkonen olisi ehdottomasti ansainnut paikan top 10:stä! Kansainvälisen tason valokuvaaja ja mahtava tyyppi.

    1. JuhoLeppanen

      Ei saatu Sakarilta tarvittavia tietoja, joten emme voineet tehdä päätöstä hänen suhteen. Kova kuvaaja toki.

  3. Paluuviite: Hääkuvaus // Wedding Photographer // Perhekuvaus » Hääkuvaaja, hääkuvat, perhekuvatBest year ever // Tuhannet kiitokset » Hääkuvaus // Wedding Photographer // Perhekuvaus

  4. Paluuviite: Hääkuvauksen kovikset top6

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *