Juho Leppänen

Juho Leppänen on valokuvaaja, perheenisä, maailmanparantaja, yrittäjä, mediaevankelista sekä Kamerakoulu.fi:n ja Kameratori.fi:n perustaja. Hän nauttii ihmisten ohjaamisesta eteenpäin, oli osa-alue sitten valokuvaus, yrittäjyys tai arkisen elämän pikkuvalinnat.

Valokuvaus vuonna 2020 – Tekoälyä ja pienrautaa

Valokuvauskenttä elää jälleen kerran suurta myllerrystä. Vain viisitoista vuotta sitten koko ala teki siirtymän digikuviin ja kaikki muuttui viiden vuoden sisällä. Tuolloin voittajina myllerryksestä selvisivät kameravalmistajat, jotka yhtäkkiä saivat myytyä ensiksi hyväkatteisen digipokkarin jokaiseen talouteen ja myöhemmin yllättävän isoon osaan talouksista vielä digijärkkärinkin.

Valokuvaus ja videokuvaus kansanhuvina – testissä Huawei Mate 10 Pro

Huawein lippulaivaosastoa oleva Mate 10 Pro osoittaa kuinka nopeasti kamerateknologia on edistynyt puhelimissa viimeisen kahden vuoden aikana. Kaksoiskamerateknologia alkaa olemaan nyt standardi kaikkien keskeisten valmistajien lippulaivamalleissa, paljolti koska niiden tuoman lisätiedon avulla puhelimet pystyvät ohjelmiston avulla tuottamaan sekä 3D kuvia, että simuloimaan perinteisesti isoille kennokoille varustettuja ominaisuuksia (syväterävyys) kuluttajille tutummassa paketissa.

huawei, p10, kamera, puhelin

Korvaako puhelimet järkkärit 2017? Testissä Huawei P10

Kuvanlaadultaan Huawei P10 on selkeästi P9iä parempi, varsinkin hämärässä. Perusmalli P10 (ilman plus merkintää) on kuitenkin samalla takakameran optiikalla varustettu kuin P9, joten parannukset eivät johdu optisista seikoista. P10+ssa on valovoimaisempi Summilux sarjan objektiivi, joten se saattaa olla valokuvausta harrastavalle parempi valinta puhelimeksi.

filmikuvaus, filmi, vanha

Kolme syytä miksi olemme sukupolvi, josta ei jää yhtään kuvaa.

Ensimmäistä kertaa 70 vuoteen on kohta mahdollista, että Suomessa on täysi-ikäinen sukupolvi, joka ei voi näyttää lapsenlapsilleen omia lapsuudenkuviaan. Miksi näin? On arvioitu, että esimerkiksi tänä vuonna otetaan enemmän valokuvia, kuin 1900-luvulla yhteensä. Kaikista 2000-luvulla syntyneistä on lukemattomia valokuvia vanhempiensa puhelimissa, nettipalveluissa ja joskus jopa tallennettuna kovalevyille.

hääkuva, häät, hääkuvaaja, vuoden hääkuva, maisemakuva, kaisu ojansivu

Vuoden hääkuva 2015 onkin kuvattu kaukolaukaisimella!

Kuva syntyi tavallaan sattumalta. Syyskesällä ajellessani kuvauskeikoille olin katsellut aamun usvaisia niittyjä ja järviä ja haaveillut pääseväni kuvaamaan hääpotretteja sellaisissa olosuhteissa. Kyselinkin muutamia pareja lähtemään mukaan aamuvarhaisella toteutettavaan trash the dress -henkiseen kuvaukseen, mutta en oikein saanut vastakaikua omalle innostukselleni. Ajatus unohtuikin joksikin aikaa, kunnes eräänä aamuna näin yksinäisen veneen rannassa usvan keskellä.