Valokuvauskenttä elää jälleen kerran suurta myllerrystä. Vain viisitoista vuotta sitten koko ala teki siirtymän digikuviin ja kaikki muuttui viiden vuoden sisällä.
Tuolloin voittajina myllerryksestä selvisivät kameravalmistajat, jotka yhtäkkiä saivat myytyä ensiksi hyväkatteisen digipokkarin jokaiseen talouteen ja myöhemmin yllättävän isoon osaan talouksista vielä digijärkkärinkin. Palveluala, jossa Kodak oli voinut jakaa kameroita puoli-ilmaiseksi, koska laskivat saavan voiton filmissä ja kehityksissä, oli käytännössä kuollut. Kivijalat kuolivat ja globaalisti valokuvausalalla työskentelevien ihmisten määrä romahti kymmenykseen.
Kameravalmistajat kuitenkin uhkuivat 2010 -luvun alun intoa. Rahaa oli enemmän kuin koskaan ja sitä myötä mainostamiseen laitettiin tolkuttoman suuret resurssit. Viimeiset kolme vuotta ovat kuitenkin olleet selkeästi hiljaisempia kameravalmistajilla. Harva päivittää kuluttaja-järkkäriään uuteen vuosittain, tai edes kolmen vuoden välein.
Puhelinten kuvanlaatu on ohittanut halpispokkareiden vastaavan ja pokkarimarkkinaa ei käytännössä enää ole. Samalla ammattitason kameroiden kehitys- ja tuotantokustannukset tekevät niistä melkein katteettomia tuotteita.
Nikonin, Canonin, Olympuksen ja Pentaxin ahdinkoa lisää se, että ensisijaisesti elektroniikkavalmistajana tunnettu Sony on laittanut kamerat strategiansa keskiöön ja ulkopuoliset tehtaat ovat alkaneet tuottaa huippulaadun optiikkaa itsenäisesti, kun optinen suunnittelu ja valmistus on helpottunut. Vastavetona melkein kaikki kameravalmistajat ovat julkistaneet uudet peilittömät järjestelmät, joiden avulla yrittävät ajaa kuluttajat uudelle kulutuskierrokselle.
Tämän seurauksena maailman isoin valokuva-alan messutapahtuma, Photokina Saksassa, oli tänä vuonna (2018) paljon kiinnostavampi kuin 2016. Mielenkiinnolla jututin ohikulkijoita Kameratorin messuosastolla kaikesta heidän näkemästään messuilla ja innostus uutuuksista oli käsin kosketeltavaa. Mutta tämä peilittömien täyskennoisten kameroiden tulo ei ole se myllerrys, johon halusin ottaa kantaa tällä artikkelilla.
Isoin muutos valokuvauksessa 2020 mennessä ovat uudenlaiset digikamerat
Kun digimyllerrys 2005 alkoi, vanhan koulukunnan kameravalmistajat juoksivat kilpaa korvaamaan kameroissaan filmin digikennoksi. Toki nyt kuvat saatiin muistikortille ja tietokoneelle, joka tuntui järkyttävän modernilta silloin, mutta näin jälkeenpäin katsottuna koko prosessissa oli aika vähän oikeasti uutta. Ekat digijärkkärit olivat vanhoja filmijärkkäreitä uusilla sisuskaluilla. Edelleen olivat lasiset optiikat himmentimineen, edelleen oli yksi pinta, jolle kuva projisoitiin ja taltioitiin, edelleen kuvaa katsottiin etsimestä, edelleen oli fyysinen suljin jne.
2010 luvulla valtaosa maailman kameroihin suunnatusta tutkimuksesta ja tuotekehittelystä on mennyt pienten kameroiden kehittämiseen, pääosin puhelimia varten. Siellä on yksinkertaisesti eniten rahaa ja uskallan sen myötä väittää, että tästä tuotekehityksestä nousee kuvantamisen isoimmat myllerrykset 2020 mennessä.
Pienemmät komponentit mahdollistavat uudet tavat kuvata
Häivähdyksen siitä, mitä muistojen taltioinnin tulevaisuus voisi olla, voimme saada GoPron tarinasta. Alun perin surffauksen taltiointiin kehitetystä filmikamerasta luotiin digiversio, joka räjähti markkinoille 2011 tienoilla. Vuonna 2014 tehdyn pörssilistautumisen arvotus GoProlle oli melkein kolme miljardia euroa ja jossain vaiheessa vuotta markkina-arvo kävi 8 miljardissa eurossa! 2016 yrityksellä alkoi alamäki johtuen siitä, että se ei enää löytänyt tapoja uusiutua sekä sai kiinalaisia kilpailijoita. Tästä huolimatta jokainen suomalainen valokuvausihminen tietää minkälaisesta pienestä kypärä-/actionkamerasta puhutaan.
GoPron kamera oli vallankumouksellinen, koska se tehtiin huomioiden digin luomat uudet mahdollisuudet – miten pieneksi hyvälaatuista kuvaa tuottava kamera voidaan tehdä ja mitä erilaisia mahdollisuuksia pieni koko tuo. Itse tekniikka oli kuitenkin sama kuin ennenkin – yksi linssi, yksi sensori ja data talteen kortille myöhempää käyttöä varten.
Digitaalisuus voi siis tehdä kameroista huomattavasti pienempiä eikä kameran koko kerro välttämättä kuvanlaadusta mitään. Seuraava iso vallankumous ovat kamerat, jotka yhdistävät eri datalähteitä ja luovat niistä jotain uutta. Huawein monikameratoteutuksia on täällä blogissa jo pohdittu moneen otteeseen, mutta nyt alkaa olla aika pohtia ensimmäistä kertaa, mitä tuollainen teknologia voisi tarkoittaa myös kameroissa. Tässä mielenkiintoinen video uudehkolta valmistajalta nimeltä Light:
Mahdollisuus valita tarkennuspiste ja polttoväli jälkikäteen
Lightin kamerassa on yli kymmenen optiikka+sensori paria, jotka ottavat kuvan samaan aikaan ja ohjelmisto yhdistää niistä kuvan. Lopullinen kuvatiedostokaan ei ole ihan tavallinen, sillä sen sisältämästä datasta voi valita tarkennuspisteen ja polttovälin jälkikäteen. Lightin isoin puute tällä hetkellä on hinta (noin 2000€) sekä tietenkin firman pieni tunnettavuus ja sitä kautta kuluttajien luotto firmaan.
Lightin kameroita voi kuitenkin nähdä jo katukuvassa silloin tällöin, eli ihan vain haihattelusta tai konseptista ei ole kyse. Light on myös pienen volyymin tuote. Jos sitä tehtäisiin yhtä paljon kuin keskivertokännykkämallia, tuotantokustannukset ja siten hintataso varmasti tippuisivat merkittävästi.
Uusi tapa muodostaa kuva on selkeästi kypsynyt todellisuudeksi. Digitaalisuus mahdollistaa kymmenittäin datakeräyspisteitä samassa laitteessa ja ne voidaan nykyisellä laskentateholla yhdistää kuvaksi jo kameran sisällä, mitä ei tietenkään voinut tehdä vielä 2010. Huawein uusimmassa Mate 20 pro kamerapuhelimessa on jo 3 kennoa takana, yksi 40mpix laajakulma, yksi 20mpix superlaajakulma ja yksi 8mpix teleobjektiivilla varustettuna. Tämän todellisuuden sisäistäminen voisi avata villit mahdollisuudet vanhoille kamerajäteille, jos he uskaltaisivat innovoida.
Digikameran 2020 rauta visioitu, entä sisältö?
Mutta sitten päästään taas itse kysymykseen. Vaikka jokainen sulkimen näpsäisy taltioisi kaikki valonsäteet lähimmän sadan metrin säteellä ja muodostaisi niistä tarkan 3D-mallinnuksen, jossa voi käydä pyörimässä virtuaalilaseilla, niin ei se silti tarkoita, että kuvan sisältö välttämättä paranisi tai että se olisi esteettisesti miellyttävämpi katsella.
3D-mallinnus ja sen avulla asioiden taltiointi on ottanut aimo hyppäyksiä viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi on todella vaikea uskoa että tämä Zoan Oy:n tekemä pätkä Alvar Aallon kodista olisi 100% tehty koneella:
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Huawei on kuitenkin näissä makuasioissakin tehnyt uusia aluevaltauksia. Tänä vuonna he järjestivät ensimmäisen maailmanlaajuisen valokuvauskilpailun, jossa tekoäly arvioi kuvia. Kuka tahansa pystyi lataamaan valokuvan ja tekoäly antoi suoraan pisteet kuvasta. Tekoälyn käyttö kuvien paremmuusjärjestelyyn on sekä iso ongelma että iso mahdollisuus.
Tekoälyn ymmärrys kuvista on alkutaipaleella, mutta kuvaamisesta jo pitkällä
Ensinnäkin, kuten yllä linkkaamani kilpailusivuston esimerkit osoittavat, tekoäly ei itsessään tiedä mikä on oikeasti hyvä kuva ja mikä ei. Vinossa oleva auringonlaskukuva saa 99/100 samalla kun mukaansatempaava katukuva, jossa voi aistia iltaisen etelänmaan lämmön ja ihmisten keskustelun sorinan etäältä, saa 69/100.
Tekoäly oppii arvatenkin koko ajan lähemmäs totuutta, mutta totta kai tämä kisa oli ensisijaisesti jättiläismäinen julkisuustemppu Huaweilta kuin mitään vielä kovin vakavasti otettavaa. Jos tekoäly määrää, mikä kuva on hyvä tai huono, se ennen pitkää ohjaa valokuvauksen väärään monokulttuuriseen suuntaan. Isoimmat edut tekoälyn käytöstä kuitenkin ymmärsin vasta, kun hommasin äidilleni Huawein P10 Mate Pron, jossa ensimmäistä kertaa nuo älyominaisuudet tulivat markkinoille. Tekoäly on nykyosaamisellaan hyödyllinen lähinnä kameran säätöjen muuttamisessa.
Tekoäly osasi korostaa kukkien väriä, kun äiti otti kuvia kukista sekä osasi syväterävyydellä erottaa lapsista otetut potretit. Puolestaan illalla se oli automaattisesti laittanut yökuvaustilan päälle ja ohjannut hakemaan tukevan paikan kameralle kuvattaessa.
Tekoäly on seuraava askel kameran automaattitilasta vielä helpompiin ja parempiin tuloksiin normaalille tallaajalle. Hyvä tekoäly on kuin pieni valokuvausassistentti, joka tekee kuvasta paremman näköisen ilman, että kukaan näkee vaivaa tai edes tietää sitä. Enemmän tekoälystä kuvauksen parantajana löytyy tästä artikkelista.
Toki kameran tekoäly erehtyy tasaisin väliajoin antaen ei toivottuja tuloksia tulkittaessa kuvan kohteet väärin tai säätämällä kuvan värejä epämiellyttävämmäksi. Esimerkiksi taustan sumentava potrettimoodi menee päälle silloinkin, kun taustalla on merkitystä (esimerkiksi äitini yrittäessä ottaa kuvaa lapsista ja Ähtärin pandoista, jolloin isosta syväterävyydestä olisi ollut hyötyä).
Onneksi molemmat asiat ovat sinänsä korjattavissa jälkikäteen, sillä molempia efektejä voi säätää tiedostosta jälkeenpäin päälle tai pois.
Tekoäly ja laskentateho tulevat voittamaan
Uskon, että vuoden 2020 Photokinassa nähdään joitain aivan uudenlaisia kameroita ja digivalokuvaus vapautuu vihdoin olemasta vain filmikameran bittiversio.
Kuvausalan muutokset voivat olla hyvinkin nopeita, GoPron nousun ja tuhon lisäksi selkeä viimeaikainen esimerkki on drone eli lennokkikuvaus ja alan suurimman tekijän DJI:n huikean nopea kasvu. Vielä 2016 Photokinassa firmalla oli neljä kertaa pienempi osasto kuin Ruotsalaisella Hasselbladilla, mutta reilun puolen vuoden päästä DJI oli jo ostanut Hasselbladista osake-enemmistön. Samoin DJI kieltäytyi ostamasta 2017 GoProta koska ei nähnyt yrityksellä sille mitään arvoa.
DJI:n nousun avaimena on ollut ymmärtää viedä kuvaus digitaalisuuden tuomien mahdollisuuksien luo ja sen lisäksi tietenkin suunnitella, julkistaa, valmistaa ja toimittaa tuotteita nopeammin kuin vanhat kameramaailman jätit. DJI voi olla firma, joka kehittää kansankamerat seuraavalle tasolle tai se voi olla Huawei massiivisen budjettinsa ja tekoälyosaamisensa kanssa – se voi olla myös joku aivan uusi tekijä.
Hyvin vahvasti epäilen, että kenelläkään vanhoista suurista nimistä olisi kykyä uudistua mullistamaan kuluttajamarkkinaa. Nikon yritti 2016 julkaista VR (virtual reality) kameroita melko onnettomin tuloksin, sillä hyvin harvalla oli silloin, tai vieläkään, kunnollista mahdollisuutta tutkia VR kuvia arjessa.
Kuka, ei kuitenkaan ole niin oleellinen kysymys tässä artikkelissa. Oleellisempaa on, että muutos tapahtuu ihan vain koska se on teknologisesti mahdollista, se helpottaa kuluttajan arkea ja hintalapuissa päästään eroon satojen tai tuhansien eurojen puolen kilogramman optiikoista.
Laskentatehon nousu näkyy kaikessa, tämäkin videopätkä on kuvattu täysin käsivaralta ja vakaus tuli puhelimen sisäisellä automatiikalla.
Mihin harrastajien huomio sitten suuntautuu?
Harrastajat eivät ikinä tyydy olemaan samaa tasoa tavallisen kansan kanssa. Koko harrastamisen idea on, että sen kautta ihminen osaa enemmän kuin ennen ja hallitsee jotain, mitä kaikki ei hallitse. Viimeistään 2018 oli selkeästi näkyvissä kolme eri suuntaa, joihin vakavasti harrastavien kuvaajien huomio jakaantuu.
Videokuvaus
Video is the new photo. Kun näyttävien valokuvien tekemisestä on tullut jo liian helppoa, monet siirtyvät videoon. Suomeen on noussut liuta uusia tuotantotaloja videoiden kaupalliseen tekoon, mutta ihan normaalit harrastajatkin tekevät hyperlapseja, lennokkivideoita, lyhytelokuvia ja kuvaavat perhearkea vähän cinemaattisemmin kuin 1990 luvun VHS-omistajat.
Kuvankäsittely
Erityisesti sosiaalisessa mediassa levitettävät kuvat toimivat pitkälti kuvankäsittelyn pohjalta. Ammattipuolella Suomessa on iso kasa nousevia kansainvälisiä tähtiä tässä genressä ja erinäköiset kuvakollaasit täyttävät valokuvakilpailut ja lehtien etusivut.
Harrastajissa on eri kuvankäsittelyn muotoja: HDR ja Macro stackingia (yhdistäen dataa useammasta kuvasta), Lightroom ja sen Presettien tekeminen, kuvien tarkoituksenmukainen vanhentaminen ja monimediaisuus, jossa yhdistetään piirrettyä/maalattua/renderöityä valokuviin.
Isona yhdistävänä tekijänä on, että kuvaajalla on lopputuloksesta näkemys, johon pyritään muillakin keinoin kuin kameran säätöjä muokkaamalla.
Filmikuvaus
Maailmalla isosti vaikuttava filmikuvauksen uusi nousu liittyy varmasti tähän samaan trendiin, jossa harrastajat haluavat itse hallita ja osoittaa taitonsa. Filmikuvaus ei ole ydinfysiikkaa (tai no teknisesti se lienee olla lähempänä kemiaa), mutta siinä taitojaan pääsee konkreettisemmin kehittämään pala palalta.
Aloittelijakin saa kuvan ulos, mutta aina saa parempaa jälkeä, jos haluaa. Digijärkkäreiden “söhäset vähän sinnepäin ja Lightroomissa sitten säädät kuntoon” -mentaliteetti ei anna tarpeeksi hyviä tuloksia filmillä.
Millä ihmiset valokuvaavat 2020?
Todennäköisesti vielä kännyköillä, mutta 2022 asiat voivat olla ihan toisin. Koko teknologia-ala vain odottaa, mikä on seuraava käyttöliittymä, minkä kansa omaksuu kosketusnäyttöpuhelimien jälkeen. Jos se on jotain mihin kamera ei enää mahdu samalla lailla mukaan (rannekello, hologrammilasit, ääniohjattava joku, tms.) alkaa pokkarikameroiden uusi aikakausi. Tuolloin Light:in tyyliset palikat varmasti valtaavat markkinat, ihmisiä kun on vaikeaa opettaa pois kahden käden kuvauksesta ihan heti.
Uudet peilittömät kamerat tulevat mahdollistamaan sen, että entistä useampi kuvaaja saa ikuistettua täydellisesti pysäytetyn iskukuvan paikallisen lentopallojoukkueen pelissä tai maagisen värikkään auringonlaskun mökkirannalla, sekä aiheuttavat tietenkin painetta harrastajille päivitellä kalustoa pienempään. Kyllä korkeammat ISO-arvot kameroissa ja parempi dynaaminen laajuus kuvissa auttamatta jossain näkyy kalustoa päivitellessä, mutta se ei kaikkien harrastusnälkää tyydytä – melkeinpä päinvastoin – kuvaus on käymässä liian helpoksi.
Lopuksi vielä muutama kuva Huawein P20 pron kameralla korostamaan, missä mennään jo nyt näiden pikkukameroiden kanssa:
100% crop jossa 1 kuvan pikseli = 1 näyttösi pikseli
