Tampereella on syyskuussa kolme kansainvälisen tason valokuvaustapahtumaa ja niiden kyljessä paljon oheistoimintoja, tapaamisia ja näyttelyitä. Koitan tässä tiivisti kertoa teille perusidean kustakin ja ohjata sitten lisätietoja varten kunkin järjestevän tahon sivuille.
Kuukauden ohjelman aloittaa Backlight valokuvafestivaalin yhdistetty avajais- ja 30 vuotisjuhlaviikonloppu 8.-10.9. Avajaisviikonloppuna juhlitaan jo kolme vuosikymmentä järjestetyn festivaalin merkkipaalua, jaetaan kolmelle valokuvaajalle 18 000€:n Majaoja -palkinto ja osallistuvien valokuvaajien portfolioita käy läpi arvovaltainen jury (sekä raati, että osallistujat vahvasti kansainvälisiä). Vahvasti valokuvaan, sen sisältöön ja valokuvataiteeseen keskittyvästä festivaalista lisätietoja englanniksi Backlight.fi
Jo seuraavalla viikolla on Tampere Camera Fair 11.-17.09., joka on rakentunut paikallisen valokuvaajayhteisön toimesta. Toisen kerran järjestettävässä tapahtumassa on vierailevia näytteilleasettajia Japanista ja eri Suomen kolkista ja keskuksena toiminnalle toimii Lielahden kartano. Pääpaino tapahtumalla on viikonlopulla 15.-17.09. jolloin on luentoja, workshoppeja ja tapaamisia.
Mielenkiintoinen lisä kuukauden tapahtumatarjontaan on Tampereelta ponnistavan Cameraventures.com:in laajamittaisen #saveanalogcameras -kampanjan globaalien tuloksien julkistamistilaisuus 22.9.. Kampanjassa reilu 7500 filmikuvauksesta innostunutta valokuvaajaa yli 100 maasta kuvailivat filmikuvauksen nykytilaa ympärillään. Tulokset ovat laajin katsaus globaaliin filmikuvauksen tilaan saatavilla missään julkisesti. Tapahtumaan osallistuu myös filmimaailman yksi äänekkäimmistä blogaajista Bellamy Hunt, japancamerahunter.com:sta. Julkistamistilaisuuden yleisöön on rajattu pääsy, mutta tilaisuuteen voi osallistua kuka vaan globaalisti LIVE streamin kautta – tapahtuma löytyy myös Facebookista
Varaile siis kalenteristasi sopivia aikoja monimuotoiseen osallistumiseen ja pysy kuulolla, koitamme saada lisätäkyjä minne mennä!

Juho Leppänen on valokuvaaja, perheenisä, maailmanparantaja, yrittäjä, mediaevankelista sekä Kamerakoulu.fi:n ja Kameratori.fi:n perustaja. Hän nauttii ihmisten ohjaamisesta eteenpäin, oli osa-alue sitten valokuvaus, yrittäjyys tai arkisen elämän pikkuvalinnat.