Viime syksynä törmäsin Backblaze -nimiseen ohjelmaan, joka vaikutti lupaavan paljon. Nyt olen käyttänyt kyseistä palvelua varmuuskopiointiin yli vuoden ajan ja haluaisin jakaa siitä kokemuksia. Olin aikaisemmin pohtinut mahdollisuutta pitää yhtä varmuuskopiota tiedostoistani pilvessä, mutta ollut skeptinen tälle tavalle toimia. Ajattelin prosessin olevan liian kallista, hankalaa ja hidasta.
Rajaton varmuuskopiointi pilveen
Kyseessä on yksinkertainen ohjelma, jonka avulla voi varmuuskopioida tiedostoja pilveen. Palvelun hinta on $5 kuukaudessa tai $50 vuodessa, joka itselleni on hyvin pieni summa sen tuomasta mielenrauhasta. Backblaze antaa käyttäjilleen rajattoman tallennustilan. Ohjelma avulla on mahdollistaa myös varmuuskopioida ulkoisia kovalevyjä. Backblaze toimii sekä PC:llä että Macillä.
Katastrofin sattuessa oman datan voi ladata takaisin heidän palvelimeltaan tai tilata tiedostot kovalevyllä. Syy miksi tykkään ohjelmasta, niin paljon on sen yksinkertaisuus ja huomaamattomuus. Juuri sellaista varmuuskopioinnin pitäisi parhaimmillaan olla. Hyvä varmuuskopiointi on usein ahdistavan teknistä, jonka takia se saattaa monelta jäädä tekemättä.
Varmuuskopioinnissa puhutaan 3-2-1 strategiasta, joka tarkoittaa että datasta pitäisi olla kolme kopiota, kahdella eri medialla ja yksi näistä toisessa lokaatiossa. Vakavasti otettussa varmuuskopioinnissa Backblaze ei siis voi olla ainoa väline varmuuskopiointiin, mutta se antaa yhden helpon kopion lisää.
Omat suosikkiominaisuudet varmuuskopiointiin
Ohjelman sisällä voi valita koska varmuuskopiointi tapahtuu. Vaihtoehtoina tälle on jatkuva, ajastettu tai manuaalinen. Näistä olen erityisesti tykännyt kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta. Ajastetun varmuuskopioinnin olen esimerkiksi ajoittanut kulkemaan öisin. Tällöin minun ei tarvitse miettiä kaistan tukkimisesta ja saan mahdollisimman paljon tiedostoja lähtemään yön aikana.
Jatkuva on toinen hyvä vaihtoehto! Silloin Backblaze yksinkertaisesti lisää kaikki uudet tiedostot suoraan pilveen ja raksuttaa niitä taustalla turvaan.

Miten kauan tiedostojen lähetys kestää?
Tässä kohdassa minulla oli itselläni pahimmat ennakkoluulot. Sain kuitenkin minun kaksi ulkoista kovalevyä (2TB) ja tietokoneen sisällön varmuuskopioitua yllättävän nopeasti. Tämä toki vaatii suhteellisen hyvän internet-yhteyden. Backblazen asetuksista näkee miten paljon dataa se arviolta saa siirrettyä päivässä. Tällä hetkellä oma lukemani on ollut 10-30GB päivässä. Mikäli en kuvaa videoita tai materiaalia jatkuvalla syötöllä pysyy Backblaze hyvin minua edelläni tiedostoissa.
Backblaze tarjoaa ilmaisen kuukauden, jonka avulla voi helposti kokeilla miten paljon dataa omalla netillä saa ladattua ja miettiä olisiko ohjelma hyvä hankinta omaan varmuuskopiointiin.