Valokuvaajan nettisivut – portfoliopalvelut vertailussa

Jossain vaiheessa kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille syntyy ajatus omien nettisivujen tekemisestä. Kivat kuvat esille, sähköposti nimen alle ja pieni suloinen blogi kylkeen. Helppoa?

Ei ihan, sillä tämä prosessi saatta olla melkoista vuoristorataa. Ensiksi iskee materiaalimasennus, kun ymmärtää ettei ole kuvannut uutta sisältöä vuoteen, seuraavaksi css-koodit tulevat uniisi ja lopuksi lähes valmiit sivusi alkavatkin jo näyttää huonoilta väsyneille silmillesi. 

Mikä alusta omille nettisivuille?

Koodaamista ei tarvitse onneksi osata yhtään, sillä netti on nykyään täynnä eri palveluita, joiden avulla omien sivujen luominen onnistuu ilman koodaustaustaa. 

Ensimmäisenä ongelmana tuntuu lähinnä olevan valinnan vaikeus. Hyvä lähtökohta on määritellä itselleen mitä omilta sivuiltaan tarvitsee ja sitä kautta lähteä karsimaan vaihtoehtoja. Haluaako mahdollisuuden päivittää blogia? Paljonko on valmis maksamaan sivuista? Kuinka paljon osaa ja on valmis taistelemaan koodin kanssa? Haluaako jossain vaiheessa avata verkkokaupan sivujen yhteyteen? Näiden kysymysten jälkeen olemme valmiita tutkimaan eri vaihtoehtoja tarkemmin. 

Eri portfoliopalveluiden vertailu

portfolio, portfoliopalvelut, nettisivut, valokuva, omat kotisivut, kotisivu, koodaaminen,

Squarespace (meidän suositus)

Aloitan röyhkeästi palvelusta joka itselleni on kaikista tutuin. Olen itse rakentanut nyt neljät nettisivut Squarespacen avulla ja tykästynyt heidän palveluunsa.

Squarespace on perustettu vuonna 2004 ja on esimerkki helposta raahaa ja pudota tyyppisestä portfoliopalvelusta. Rekisteröitymisen jälkeen voit valita teeman ja pienen tutustumisen jälkeen osaat jo ladata kuvia sivuillesi, vaihtaa fontteja ja värejä sisäänrakennetun editorin avulla. Parhaita puoli on kauniit teemat!

Plussat:

+ Liittymiseen kuuluu oma domain
+ Ei vaadi koodausta
+ Blogin kirjoittaminen onnistuu
+ Kaunis ulkoasu
+ Teemat taipuvat moneen pienellä työllä
+ Mahdollisuus verkkokauppaan

Miinukset:

– Teemoja voisi olla enemmän
– Ei kaikista edullisin vaihtoehto
– Muokkausmahdollisuudet riippuvat teemasta

Hinta kuukaudessa:

7,14€ – 20 sivua, tallennustila, mahdollisuus omaan domainiin, yhden tuotteen kauppa mahdollisuus

14,28€ – rajaton sivumäärä, rajaton tallennustila, mahdollisuus omaan domainiin, 20 tuotteen kauppa mahdollisuus

21,42€ – rajaton sivumäärä, rajaton tallennustila, mahdollisuus omaan domainiin, rajaton määrä tuotteita

portfolio, portfoliopalvelut, nettisivut, valokuva, omat kotisivut, kotisivu, koodaaminen,

Format

Aikaisemmin 4ormat nimellä tunnettu sivusta, joka on hyvin samanlainen avaimet suoraan käteen -palvelu kuin Squarespace. Erityisesti valokuvaajille suunnattu palvelu. Tämä näkyy hyvin palvelun teemoissa, joissa kuvat pääsevät oikeuksiinsa!

Plussat:

+ Ei vaadi koodausta
+ Blogin kirjoittaminen onnistuu
+ Kaunis ulkoasu

Miinukset:

– Domainin joutuu hankkimaan itse
– HTML-koodiin pääsy ei sisälly halvimpaan vaihtoehtoon
– Blogialusta ei mahdollista kommentointia

Hinta kuukaudessa:

5,13€ – 50 sivua, 100 kuvaa, 100 videota

9,59€ – 1000 sivua, 1000 kuvaa, rajaton määrä videoita, mahdollisuus HTML-koodaamiseen

18,52€ – rajaton määrä sivuja, 10 000 kuvaa, rajaton määrä videoita, mahdollisuus HTML-koodaamiseen

portfolio, portfoliopalvelut, nettisivut, valokuva, omat kotisivut, kotisivu, koodaaminen,

Cargo

Aluksi Cargo tuntuu sivustona olevan enemmänkin trendikäs taidegalleria, kuin vakava portfolioalusta. Kannen alta löytyy kuitenkin avaimet tyylikkään sivuston rakentamiseen. Cargo on onnistunut pitkään pysymään hyvin suosittuna alustana.

Plussat:

+ Halpa
+ Selkeitä teemoja
+ Blogin kirjoittaminen onnistuu

Miinukset:

– Käyttäjä joutuu itse hankkimaan domainin
– Paljon rajoituksia, varsinkin ilmaisessa versiossa
– Käyttäjätiliä varten joutuu tekemään hakemuksen

Hinta kuukaudessa: 

0€ – 3 sivua, 12 projektia, 100MB tallennustilaa, CSS-editointi mahdollisuus

4,91€ – rajaton määrä sivuja ja projekteja, 6GB tallennustilaa, HTML- ja CSS-editointi mahdollisuus, domainin liittäminen, pääsy kaikkiin teemoihin

Muita hyvin samantyylisiä: KropPortfoliobox, Wix

portfolio, portfoliopalvelut, nettisivut, valokuva, omat kotisivut, kotisivu, koodaaminen,

500px

Lähinnä kuvagalleriana tunnettu sivusto, joka on myös ruvennut tarjoamaan työkaluja portfolion rakentamiseen. Tämä uudistus tekee 500px:n käytöstä erityisen houkuttelevaa, mikäli haluat saada kaiken samassa paketissa: yhteisö, kommentit, printtien myyminen ja portfolio.

Plussat:

+ Kätevä 500px:n tehokäyttäjille
+ Ilmainen 14 päivän kokeiluaika
+ Mahdollisuus julkaista kuvia suoraan Lightroomista

Miinukset:

– Ei kovin muuntautumiskykyinen ilman HTML, JavaScript tai CSS osaamista
– Vähän teemoja

Hinta kuukaudessa:

0€ – ei mahdollisuutta omaan domainiin

5,71€ – loputon määrä kuvia, mahdollisuus käyttää oma domainia (joka ei kuitenkaan kuulu hintaan)

portfolio, portfoliopalvelut, nettisivut, valokuva, omat kotisivut, kotisivu, koodaaminen,

Tumblr

Värikkäitä kissa-animaatioita ja vähäpukeisia naisia? Tumblr on itseasiassa myös paljon muuta, kuten hyvin varteenotettava portfolioalusta.

Tumblr vaatii hieman enemmän työtä käyttäjältään. Itse palvelun on ilmainen ja näin on myös moni valittavissa olevista teemoistakin.

Oman domainin liittäminen ei Tumblrissa vaadi jäsenyytensä päivittämistä ylemmälle tasolle, kuten monissa muissa palveluissa.

Plussat:

+ Valmiiksi hyvin suosittu palvelu ja yhteisö
+ Halpa
+ Paljon ilmaisia teemoja
+ Maksulliset teemat sopivan hintaisia
+ Sisällön jakaminen erityisen helppoa
+ Blogin kirjoittaminen onnistuu

Miinukset:

– Teeman muotoilu saattaa vaatia HTML-koodausta
– Teeman toimivuudesta ei voi olla varma ennen ostoa
– Moni teemoista on melko yksinkertaisia
– Sivujen muokkaaminen on kömpelöä

Hinta kuukaudessa:

0€ + domain

portfolio, portfoliopalvelut, nettisivut, valokuva, omat kotisivut, kotisivu, koodaaminen,

WordPress.org

Olitpa perustamassa minkälaista sivustoa tahansa niin tätä ehdokasta ei voi unohtaa, sillä WordPress taipuu lähes kaikkeen! Tämän klassikon perustaminen vaati hieman enemmän perehtymistä kuin aikaisemmat, mutta voittaa muut muokattavuudessa, mikäli kärsivällisyyttä ja tietotaitoa riittää.

Portfoliokäyttöön sopivia teemoja löytyy helpoiten googlaamalla esimerkiksi sanoilla “wordpress portfolio themes”. Osa etenkin tyylikkäämmistä teemoista on maksullisia, mutta nämä pyörivät muutamasta kympistä sataseen. Domainin WordPressiä varten pystyy hankkimaan esimerkiksi täältä.

Plussat:

+ Teemoja löytyy todella paljon
+ Lisäosilla (widget) sivulle saa helposti uusia ominaisuuksia
+ Apua löytää varmasti suurelta käyttäjäjoukolta
+ Hinta

Miinukset:

– Ei helpoin asentaa
– Vaatii eniten aikaa

Hinta kuukaudessa:

0€ + domain + palvelintila

portfolio, portfoliopalvelut, nettisivut, valokuva, omat kotisivut, kotisivu, koodaaminen,

Kuvat.fi

Aikaisemmin ilmainen palvelu, joka nykyään tarjoaa kolmea eri pakettia. Palvelu on mielestäni parhaimmillaan kuvapankkina, ei niinkään ammattimaisena portfoliona. Teemat eivät ole yhtä tyylikkäitä kun ulkomaisissa kilpailijoissa.

Kuvat.fi tukee monia eri tiedostomuotoja (jopa RAW) ja lähetystapoja (esimerkiksi suoraan Adobe Lightroomista) joka onkin palvelun parhaita ominaisuuksia.

Plussat:

+ Kokonaan suomenkielinen
+ Kuvien jakaminen asiakkaalle helppoa
+ Blogin kirjoittaminen onnistuu

Miinukset:

– Epäselkeät paketit
– Ei kovin muuntautumiskykyinen
– Teemat eivät ole yhtä tyylikkäitä kun ulkomaisissa kilpailijoissa

Hinta kuukaudessa:

3,00€ – henkilökohtainen, 100GB tallennustilaa

8,25€ – kaupallinen, 100GB tallennustilaa

Mitä seuraavaksi?

Portofolion tekemisessä vaikeinta on kuitenkin kuvien valitseminen ja oman tyylin kiteyttäminen. Omia kuvia voi itse olla vaikea karsia ja arvioida. Tästä syystä voi olla hyvä idea pyytää apua tätä vaihetta varten henkilöltä, jonka mielipiteeseen luottaa.

Valintaprosessi on paras aloittaa keräämällä kasaan 100 parasta kuvaansa ja siitä yrittää karsia määrä lopulta 20-30 teokseen, jonka takana voi todella seistä ylpeänä! Laatu todellakin korvaa määrän portfoliossa!

Huomio että palveluiden hinnat ja ominaisuudet muuttuvat tiheästi, joten muista tutkia tarkkaan ennen liittymistä. Vertailun vuoksi nämä hinnat on käännetty dollareista euroiksi 10.8.2015. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *