Omasta mielestäni Canonin kiinnostavimmat kamerat

Aina se on mielessä. Nimittäin uuden kameran ostaminen. Tiedätkö sen tunteen, kun vertailee hiljaa sohvan nurkassa kameroiden kennotekniikkaa viidettä iltaa putkeen, eikä oikein osaa selittää miten siihen päätyi?

Tämä on se kehä, jossa olen joutunut ja tässä halusin kirjoittaa ajatusprosessiani läpi. En siksi, että olisin keksinyt vastauksen. En ole. Mutta päättämisen vaikeus ja kaluston yleinen fiilistely on olotila, johon useimmat valo- ja videokuvaajat voivat varmasti samaistua.

Miksi haluan uuden järjestelmäkameran?

Oma pääkamerani on viimeiset viisi vuotta ollut Canon EOS R. Tämän lisäksi minulla on edelleen vararunkona uskollisesti 5D Mark III.

Yleisesti olen ollut hyvin tyytyväinen Canon EOS R -runkoon, eikä minulla ole varsinaisesti pakottavaa tarvetta hankkia uutta kameraa heti. Oman Canon EOS R:n säätörulla on kuitenkin rikki, eli en voi säätää aukkoa normaalisti ja joudun pyyhkäisemään kosketusnäytöltä jonkinlaisena kiertotienä. Teknisesti tämä toimii, mutta tuntuu aavistuksen kankealta tietyissä nopeammissa kuvaustilanteissa.

Toinen syy on YouTube-videoiden tekeminen ja erilaiset kulissien takana materiaalit, joita haluaisin pystyä tekemään sulavammin. Canon 5D Mark III:sen laatu videokuvauksessa riittäisi omaan käyttööni varsin hyvin, mutta automaattitarkennuksen puuttuminen videotilassa tekee työnkulusta turhan vaikean. Ja yhden rungon pyörittäminen sekä stilleihin että videoon alkaa käydä hankalaksi.

Näistä kahdesta syystä olen ruvennut haikailemaan uuden kameran perään. Mutta mikä se tarkalleen olisi?

Maisemakuva englannin rannikolta.
Ydinvoimala Englannin rannikolla Dungenessin rantakaupungissa. Canon EOS R, 1/50, f/7.1, ISO 640.

Mitä kameroita olen harkinnut?

Kuvaan itse suurimmaksi osaksi kaupallisia töitä. Muotokuvia ja erilaisia brändikuvauksia. Mutta lisäksi olen tehnyt yhä enemmän videosisältöä sosiaaliseen mediaan ja YouTubeen.

Tämä muutos on muuttanut sitä, mikä kamerassa on minulle tärkeää. Muutama vuosi sitten välitti vain kuvanlaadusta ja automaattitarkennuksesta. Nyt mietin yhä enemmän videokoodekkeja, väriprofiileja ja sitä, onko kamerassa sisäänrakennettuja harmaasuotimia. Mutta tästä pulmasta lisää myöhemmin.

Tässä on seuraavaksi lista kameroista joita olen mielessäni pyörittänyt. Ja mennään listauksessa halvimmasta kalleimpaan vaihtoehtoon.

PS. Artikkelin alussa oleva video on julkaistu syksyllä 2025 ja silloin osa listatuista kameroista oli pelkkiä huhuja. Teksti on kuitenkin päivitetty vastaamaan tilannetta alkuvuodesta 2026.

canon r50v järjestelmäkamera

Canon R50V – edullisin vaihtoehto video edellä

Edullisin järjestelmäkamera, joka itseäni Canonin mallistosta tällä hetkellä kiinnostaa on Canon R50V.

Tämä saattaa siinä mielessä yllättää, että olen kuitenkin kuvannut pelkästään täyskennoisilla ammattilaisrungoilla vuosia, joten äkkiseltään voisi ajatella, että hyppäisin tämän vaihtoehdon yli. Eli mikä tästä selvästi alle 1000 € vaihtoehdosta tekee kiinnostavan?

Tässä on kyseessä kroppikennolla varustettu runko, joka on suunnattu hyvin vahvasti sisällöntuottajille, jota huomaan kasvavissa määrissä olevani. Muodoltaan Canon R50V -runko on aavistuksen laatikkomaisempi, kuin mitä Canonilta on viime vuosina totuttu näkemään. Mutta kannen alta löytyy hintaan nähden hurjat ominaisuudet, etenkin videota ajatellen.

Canon R50V kykenee nimittäin tuottamaan 10-bittistä videota ja lisäksi siinä on tuki C-LOG 3 väriprofiilille, mikä on huomionarvoista tässä hintaluokassa. Lisäksi R50V kykenee tallentamaan 4k-videota 60 fps nopeuteen saakka. Full HD tarkkuudella nopeus kasvaa aina 120 fps asti.

Hintaa tällä pienellä näppärällä rungolla on reilut 700 €, joten voisi kysyä miksi en ole vaan yksinkertaisesti käynyt hakemassa itselleni tällaista edulliseksi kakkosrungoksi?

Syy tähän on objektiivi. Minulle ei entuudestaan ole tähän luontevaa yleisobjektiivia. Itseäni ei varsinaisesti myöskään houkuttele hankkia pelkästään kroppirunkoon tarkoitettuja objektiiveja ja tämä tekee yhtälöstä aavistuksen monimutkaisen omaan tilanteeseeni. Jos kuitenkin päätyisin tähän kameraan, niin olen miettinyt, että esimerkiksi Sigma 18-50mm f/2.8 tai Canon RF 16-28 mm f/2.8 voisi olla oiva pari tähän runkoon. Näistä jälkimmäinen sopii myös täyskennoon, joten siinä olisi mahdollisesti hauska ja monipuolinen laajakulma samalla.

canon c70 videokamera

Canon C70 – vai sittenkin puhtaasti videorunko?

Seuraava kamera, josta olen katsonut netin syövereistä kaikki mahdollista arvostelut on Canon C70 -videokamera. Väitän, että tällä hetkellä missään kamerassa ei ole näin hyvää hinta-laatusuhdetta. Mutta onko tämä kuitenkaan minulle se kaikista sopivin vaihtoehto?

Canon C70 -runkoa liikkuu käytetyillä markkinoilla noin 2500 € hintaan. Ja tämä, jos joku on todellinen työjuhta.

Olen muutamissa työprojekteissa vuokrannut C70:stä ja sen kautta saanut hyvän käsityksen sen käytöstä. Kamerana tämä tuntuu valokuvaajan näkökulmasta pehmeältä hyppäykseltä videon maailmaan. Runko muistuttaa edelleen paljon järjestelmäkameraa ja tuntuu yksinkertaisesti luontevalta ottaa käyttöön.

Itseäni tässä rungossa houkuttelee etenkin sen varmuus ja puhtaasti käyttömukavuus.

Eli sisäänrakennetut ND-suotimet ja kattava määrä aputyökaluja videon monitorointiin. Lisäksi kameran tuottama dynamiikka on DGO-kennon ansiosta aivan huippuluokkaa. Paperilla tämä on täydellinen videokamera, mutta käytännössä kuitenkin omaan tämänhetkisen tarpeeseen ehkä kuitenkin aavistuksen liian iso. Kaipaan kuitenkin kameraa, joka on helpottaa ottaa mukaan pienelle päiväretkelle tai kevyempään videotuotantoon.

Mikäli tekisin enemmän asiakasvideoita, niin hankkisin tämän kameran varmasti välittömästi. Tällä hetkellä videoprojektini ovat kuitenkin lähinnä Kamerakoulun YouTubea, jolloin tämä on mahdollisesti pikkuisen yliampuva valinta. Mutta tietty hohto tämän kameran ympärillä on. Se on pakko myöntää.

canon r5c järjestelmäkamera

Canon R5C – edelleen paras hybridikamera?

Tämä kamera saattaisi olla se järkevin vaihtoehto itselleni. Käytännössä tässä on kyseessä Canon R5, johon on lisätty erillinen videotila ja kunnollinen tuuletin, jotta kamera ei varmasti ylikuumene pitkissä otoissa.

Kuvaan paljon kaupallisia mainoskampanjoita, jonka myötä arvostaisin Canon R5C -rungon korkeampaa (45 MPX) pikselimäärää. Lisäksi tästä löytyy Canonin videokäyttöjärjestelmä, joka tarkoittaa, että videotilassa saa käyttöönsä vielä pykälää verran edistyneempi toimintoja, kuten waveform, false color ja shutter angle.

Uutena Canon R5C maksaa kuitenkin yli 3700 €, joka tuntuu aika paljolta ottaen huomioon miten pitkään tämä on ollut markkinoilla. Tämä on myös pykälää harvinaisempi runko, jonka myötä Canon R5C kameraa liikkuu niukasti käytetyillä markkinoilla. Mainittakoon myös, että R5C on muodoltaan selvästi paksumpi, mikä saattaa tehdä siitä hieman kömpelön pitää kädessä tavallisissa valokuvaustilanteissa. Mutta uskon, että tämä olisi silti todennäköisesti tosi varma ja luotettava valinta, joka kestäisi hyvin ammattimaisen käytön vaatimukset.

Canon R6 Mark III – kaikista monipuolisin vaihtoehto

Canon R6 Mark III:sta huhuttiin pitkään ennen sen virallista julkistamista ja odotukset kasvoivat jatkuvasti. 

Mutta näin jälkikäteen voidaan todeta, että kyseinen kamera tuli ja lunasti kaiken sen hypen. Esimerkiksi PetaPixel nimesi Canon R6 Mark III:n vuoden 2025 parhaaksi kameraksi, ja Chrisin ja Jordanin kattava arvostelu löytyy päältä. Kannattaa ehdottomasti katsoa se, jos haluat sukeltaa syvemmälle yksityiskohtiin. Myös tunnettu Youtube-arvostelija Gerald Undone antoi kameralle vahvan hyväksynnän nimeämällä arvostelunsa “Kamerat ovat saavuttaneet huippunsa“. Se kertoo jotain olennaista siitä, millaisesta kamerasta tässä on kyse.

Itseäni tässä rungossa kiinnostaa erityisesti sen monipuolisuus, korkeampi megapikselimäärä ja parantuneet video-ominaisuudet. Tämä on kamera, joka ei välttämättä ole paras missään yksittäisessä asiassa, mutta tekee kaiken niin hyvin, että se harvoin jää esteeksi.

Canon R6 Mark III on äärimmäisen monipuolinen hybridikamera, joka sopii yhtä hyvin niin valokuvaajalle kuin videokuvaukseen. Edeltäjäänsä verrattuna itselleni merkittävä parannus on korkeampi megapikselimäärä. Tämä tekee rungosta huomattavasti houkuttelevamman kaupalliseen käyttöön.

Videopuolella parannukset ovat myös huomattavia: mukaan on tullut muun muassa open gate -kuvaus, joka antaa enemmän joustovaraa jälkituotannossa. Lisäksi kamerasta löytyy täysikokoinen HDMI-portti, C-LOG 2 ja 3 väriprofiilit.

canon c50 videokamera

Canon C50 – pitkään odotettu vastaus Sony FX3:sen suosioon

Canon C50 on selvästi Canonin vastaus huippusuosittuun Sony FX3:een. Laatikkomainen videorunko, jossa on runsaasti kiinnityspisteitä ja joka on suunniteltu alusta asti rigausta silmällä pitäen. Kamera asettuu Canonin mallistossa R5C:n ja C70:n väliin, eikä ole selvästi kummankaan suora seuraaja, vaan enemmänkin oma kategoriansa.

Kennona toimii sama kenno kuin R6 Mark III:ssa. Mutta itselleni iso miinus on se, että Canon C50 ei tue salaman käyttöä lainkaan, mikä sulkee sen pois kaupallisista kuvauksista, joissa käytän itse jatkuvasti salamoita, enkä tämän takia tiedä voinko perustella tätä yli 4000 € maksavaa runkoa itselleni. Mielestäni tämä ei ole Canon R5C kaltainen aito hybridikamera, vaan enemmänkin videokamera, jolla pystyy hätätilanteessa ottamaan myös valokuvia.

Uskon silti, että C50 tulee olemaan suosittu runko Canonin mallistossa etenkin videoihin keskittyvien tekijöiden keskuudessa.

Maisemakuva englannin rannikolta. Merta ja ranta.
Seuraavaa kalastusretkeä odottamassa. Canon EOS R, 1/100, f/5.6, ISO 800.

Millaista kameraa olen oikeasti etsimässä?

Olen valokuvannut vaikka kuinka pitkään ja tunnen tekniikan hyvin. Näin ollen voisi äkkiseltään ajatella, että uuden kameran päättäminen pitäisi olla helppo rasti. Miksi olen siis pyöritellyt näitä eri vaihtoehtoja niin pitkään ja jäänyt jumiin?

Se todellinen haaste on etten tarkalleen tiedä millaista kameraa olen etsimässä. Haluanko yksinkertaisesti paremman pääkameran, edullisen varakameran vai vartavasten videokameran. Näissä kaikissa vaihtoehdoissa on omat puolensa ja tämä on se aidosti vaikea päätös.

Ja pakkohan se on samalla myöntää. Kameroiden tutkiminen on mukavaa ajanvietettä, vaikka ei juuri sillä hetkellä olisi tekemässä ostopäätöstä.

Lue myös: Jättiopas järjestelmäkameran ostamiseen

Dungeness-niemi ja vanha junarata
Paikallinen junarata. Canon EOS R, 1/40, f/7.1, ISO 640.

vie kuvasi seuraavalle tasolle

Haluatko opetella valokuvausta?

Autamme valokuvaajia ottamaan entistä hienompia kuvia inspiroivien verkkokurssien avulla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart