Kirurgi lihatiskillä potilas mukanaan, absurdi ja naurettava ajatus ja siksi se päätyikin toteutettavien ideoiden joukkoon. Kuvaa varten tarvitsisin paarit, lihatiskin, sisälmyksiä ja aiheeseen sopivat mallit, ei helpoin rekvisiitta löydettäväksi, mutta onnekseni lähipiiristäni löytyy loistavia ystäviä, joilla on kaikennäköisiä ja uskomattomiakin tavaroita varastoissaan sekä ovat niitä valmiita myös lainaamaan.
Kuinka ollakkaan jo seuraavana päivänä idean syntymisestä yksi kuvan malleista ilmoitti järjestäneensä sekä kuvauspaikan, kirurgin, teurastajan että lihatiskin sisälmyksineen, kuvaus seuraavalla viikolla. Enään tarvitsin paarit ja nekin hyvä ystäväni oli heti valmis lainaamaan, varastossa kun vain toimettomana makasivat. Kuinka hieno on olla näin upeiden ja avuliaiden ihmisten ympäröimänä!
Idean hahmottelu Photoshopissa
Samoin kuin aikasemmissakin projekteissani, lähdin aluksi luonnostelemaan ideaa Photoshopissa. Näin tiedän suurinpiirtein mitä tarvitsen lavasteiden lisäksi sekä sen tuleeko idea kuvasta ilmi.
Tämän jälkeen etsimme kuvaan sopivat asut joista kirurgin vaatetus hankittiin Tampereen Punanaamiosta, potilaan tarvikkeet, leikkauspaperit ja viltit meille lahjoitti eläinlääkäri ja teurastajan essu tuli mukana yhdeltä malleista.



Kuvauspäivä
Kuvaus järjestettiin melko suuressa autotallissa. Tavaraa tallissa oli kohtuu paljon joten päätimme asettaa lihatiskin sopivaan kulmaan takaseinustan kanssa jolloin voisimme rajata kaiken ylimääräisen kuvasta pois. Tiskin asettelun ja paarien kasaamisen jälkeen aloitimme valojen asettelun.


Kuvan valaisu ja käsittely
Päävalona käytin Godoxin P90L parabolista softboksia. Sijoitin sen etualalle niin että sain kirugin sekä osittain myös teurastajan kasvot valaistua. Kuvan molemmille reunoille laitoin pienet gridillä varustetut suorakaiteen muotoisen softboksit joista toiseen meni Godoxin AD360 ja toiseen Godoxin V1. Edustalle lisäsin vielä tasoitusvaloksi yhden isomman tasovalon sekä snootin jolla viimeistelin teurastajan kasvojen valaisun.
Jälkityössä lisäsin seinälle asetelluille vanhoille mainoksille uudet tekstit sekä rikkinäisen ikkunan teurastajan yläpuolelle.
Kalusto
Kamerana minulla oli onni käyttää Hasselbladin lainaamaa kalustoa; H6D 100c ja HC 50 II
Kuvat ja teksti: Juhamatti Vahdersalo
Lopullinen valokuva
