-
PÄIVÄÄ
-
TUNTIA
-
MINUUTTIA
-
SEKUNTIA
Tuotekuvaus tehty helpoksi -verkkokurssin avajaistarjousta jäljellä

Sara Lehtomaa kantaa mukanaan kristalleja

Aktiivisesti kuvauksien taustoista blogillaan kertova Sara Lehtomaa on valokuvaaja, jonka tyylissä on havaittavissa elegantteja linjoja, unenomaisuutta ja taitavaa valon käyttöä. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on jo kasassa vakuuttava portfolio, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli tämän naisen töihin ei ole vielä törmännyt.

Kerro lyhyesti itsestäsi?

Olen Turussa asustava 23-vuotias valokuvaaja ja opiskelija. Ensimmäiset 11 vuotta lapsuudestani vietin kuitenkin Tukholmassa – olen siis kaksikielinen. Äitini on suomalainen ja isäni on Irakilainen kurdi ja olen tästä johtuen koko elämäni aikana altistunut monille eri kulttuureille.

Koenkin tämän olevan yksi syistä miksi jatkuvasti janoan yhä uusiin kulttuureihin tutustumista – vieras on kiehtovaa. Mieltymykseni näyttävyyteen ja kirjavuuteen joka näkyy osittain myös valokuvissani saattaa samoin juontaa juurensa irakilaisista kansallispuvuista joita olen pienestä saakka päässyt ihastelemaan.

Kokeilitko muita taiteenmuotoja, kuten piirtämistä ja maalaamista ennen valokuvausta?

Ennen valokuvaamista harrastin pitkään piirtämistä ja maalaamista ja unelmoin että minusta tulisi sarjakuvapiirtäjä. Visuaalinen puoli on siis aina jo pikkukakarasta saakka ollut vahva. Noin yhdeksän vuotta sitten kiinnostukseni siirtyi kuitenkin valokuvaamisen puolelle bloggaamisen ja oman pokkarikameran myötä ja viimeiset viisi vuotta unelma-ammattini onkin ollut valokuvaaja.

Olen viime aikoina myös alkanut kokeilemaan molempien taidemuotojen yhdistämistä kuten viimeisimmästä ”Un/Real”-kuvasarjastani näkyy.

kuvasarja, muotikuva, sara lehtomaa, suomalainen
Sarjasta Un/Real

“Haluan suunnitella kaiken mahdollisimman viimeisen päälle ennen kuin annetaan palaa. Näin tulee paras lopputulos.”

Kuinka valmistaudut kuvauksiin? Teetkö luonnoksia? Kirjoitatko ideoita ylös? Etsitkö kaikki paikat etukäteen?

Valmisteluja on yleensä paljon. Haluan suunnitella kaiken mahdollisimman viimeisen päälle ennen kuin annetaan palaa. Näin tulee paras lopputulos. Luonnoksia piirtelen ja kuvauspaikoilla käyn aina etukäteen.

Näin kuvaustilanteessa kaikki sujuu sutjakkaammin ja kuvauksista saa mahdollisimman paljon irti. Tietysti välillä sitä hoksaa joitain asioita vasta itse kuvauksissa, esim. hyvän kohdan johon osuu valo kivasti jota ei aiemmin huomannut. Se on aina mukavaa!

Portfoliostasi huomaa kuinka taitavasti osaat käyttää valoa. Mitä vinkkejä antaisit valon opiskeluun?

Voi kiitos! Itse olen katsonut ja katson yhä paljon YouTube-videoita aiheesta ja niistä on monesti ollut apua. Parhaiten oppii kuitenkin kokeilemalla erilaisia valaisutekniikoita. En itse rajaa valon käyttöäni siihen mikä on ns. ”oikeaoppista” vaan kuvaan valolla joka omasta mielestäni näyttää hyvältä tai kiinnostavalta.

Säännöt ovat tietysti aina alkuun hyviä opasteita mutta aina on varaa soveltaa!

muotikuva, sara lehtomaa, suomalainen

Mikä inspiroi sinua?

Maailmasta löytyy niin paljon lahjakkaita valokuvaajia ja olen aina nauttinut muiden töiden katsomisesta. Uskon sen olevan myös hyvä keino oppia. Voin suoraan myös myöntää, että iso osa ideoistani on osittain muiden valokuvien matkimista. Asioita poimii sieltä sun täältä ja lainatuista osista sitä luo uuden kokonaisuuden.

Jos näen jotain kaunista minulle tulee halu kokeilla itse jotain samantyyppistä. Elokuvia katselen myös melko ahkerasti ja niistäkin saa välillä motivaatiota käsitellä omissa kuvissa jotain tiettyä aihetta.

“Asioita poimii sieltä sun täältä ja lainatuista osista sitä luo uuden kokonaisuuden.”

Mikä on itsellesi tärkein varuste kamerarepussasi?

En tiedä onko yhtä muiden ylitse tärkeää varustetta mutta kameralaukussani kannan aina mukanani kristalleja ja erivärisiä ja kokoisia muovinpalasia. Esineiden lävitse kuvaaminen on jännää koska se tuo tekstuuria kuvaan.

Ketä kuvaajia sinä itse ihailet, ja miksi juuri näitä?

Tim Walkerin kuvia olen erityisen kovasti aina ihaillut. Niistä huomaa että ne on viimeisen päälle mietitty ja että niiden toteuttamiseen on nähty paljon vaivaa. Venäläisen muotikuvaajan Elizaveta Porodinan kuvista olen myös ottanut paljon vaikutteita. Niiden värimaailma on aivan huikea!

muotikuva, sara lehtomaa, potretti
muotikuva, sara lehtomaa, potretti

Mihin viimeaikaiseen kuvaasi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?

Tästä on jo hieman aikaa (noin puolisen vuotta) mutta ”Modern Warrior”-kuvasarjassani olen erityisen tyytyväinen valaisuun. Pääsin kokeilemaan salaman ja vallitsevan valon sekoittelua joka omasta mielestäni onnistui superhyvin!

Lisää Sara Lehtomaan kuvia löytyy täältä:
Portfolio / Instagram 

Kirjoittajasta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *